Monthly Archives: heinäkuu 2010

Valtion verot ja luovien alojen tulot samankaltaisessa kriisissä

Posted on by
Reply

Miten on mahdollista, ettei valtiovarainministeri Katainen ole puuttunut huutavaan epäkohtaan, jonka takia Suomen valtio menettää miljardien eurojen verotulot? Huolestuttava kehitys on ollut meneillään jo teollistumisen alkuvaiheilta alkaen ympäri maailmaa, kun tavoitteena on ollut kokoaikainen tuotannon tehostaminen. Tämä on johtanut tarvittavan työvoiman tarpeen vähenemiseen valmistettua tuotetta kohden ja täten myös valtion verotulojen vähenemiseen.

Bruttokansantuote oli vuonna 2005 noin 30 000 euroa henkeä kohden, kun koko valtion BKT oli samana vuonna 157,3 miljardia euroa. Vuonna 1975 bruttokansantuote oli henkeä kohden noin 4 000 euroa. 70-luvulla 33 % suomalaisista sai leipänsä teollisuudesta, kun taas nykyään vain 25 %. Miten on mahdollista, että Suomen BKT henkeä kohden on 30 vuodessa 7,5-kertaistunut, mutta teollisuuden parissa työskentelevien ihmisten määrä on vähentynyt kolmanneksesta kaikista työllisistä neljännekseen?

Syyksi on nostettava uudistuneet tehdaskoneet, jotka vähentävät työvoiman määrää. Monet saattaisivatkin ajatella, että vähentynyt työvoiman tarve valmistettua tuotetta kohden on positiivinen asia, mutta kun tarkastelemme asiaa lähempää, huomaamme, ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mikäli Suomi tuottaisi saman BKT:n kuin nyt vuoden 1975 menetelmillä, työllistäisi Suomen teollisuus lähes 250 % Suomen kansasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että koko Suomi olisi työllistetty ja työvoimaa teollisuuden pariin tarvitsisi tuoda ulkomailta asti. Tämä taas suoraan nostattaisi Suomen valtion ja kuntien saamia verotuloja.

Kun pelkästään teollisuuden parissa työskentelisi kaksi ja puolikertainen määrä väkeä, mitä Suomessa asuu, voisivat vanhukset olla huoletta eläkkeellä ilman pelkoa eläkeiän nostamisesta ja opiskelijat voisivat opiskella ilman pakottavaa kiirettä työelämään. Vuonna 2005 Suomen työllisyysprosentti oli vajaat 70 %, joista siis 25 % työskenteli teollisuuden parissa. Jos teollisuuden parissa työskentelisikin 250 % Suomen väestöstä, olisi Suomen työllisyysprosentti yli 300 %!

Jos työssäkäyvien määrä olisi 4,3-kertainen nykytasoon verrattuna, olisivat myös Suomen verotulot moninkertaiset. Suomalainen maksaa vuodessa 43 % veroja kaikista tuloistaan suorien ja epäsuorien verojen muodossa. Keskitulojen ollessa 3 000 euroa kuukaudessa eli 36 000 euroa vuodessa ja Suomessa töskentelevien veronmaksajien määrän ollessa 16,5 miljoonaa saisi Suomen valtio pelkästään yksityishenkilöiltä 255 miljardia euroa verotuloja, joka on siis satoja miljardeja suurempi määrä euroja kuin mitä nykymenolla Suomen valtio kerää.

Nyt Suomen valtio menettää verotuloja siis lähes 200 miljardia euroa vuodessa, koska tarvittavan työvoiman määrä on pieni. Tämä kaikki on uusien tehdaskoneiden ja teollisuuden tehostamisen syytä. Täten onkin perusteltua vaatia, että Suomen teollisuuden varustelutaso palautetaan samaan tilaan, jossa se oli vuonna 1975, ja myöhemmin vastaamaan vielä aiempaa tasoa. Kun tällä tavalla tuotamme saman bruttokansantuotteen kuin nyt, on valtion keräämät verovarat huomattavasti suuremmat, Suomen työllisyysprosentti on käytännössä 100 %, ja saamme nauttia ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien ansiosta entistä rikkaammasta monikulttuurisesta miljööstä.

Kertyneillä verotuloilla Suomen valtio voisi parantaa ja lisätä kansalaisille tarjottuja laadukkaita palveluita. Vaihtoehtoisesti verotulojen kivutessa yli nelinkertaisiksi voitaisiin verojen määrää laskea kolmella neljänneksellä, jolloin kansalaisille jäisi enemmän rahaa käteen.

Sama ilmiö on tuttu myös muualta maailmasta, kuten arvon kulttuuriministerimme Stefan Wallin on havainnut mediateollisuuden etujärjestöjen suotuisalla avustuksella. Samalla tavalla kuin valtio menettää liiallisen teollisuuden tehostamisen vuoksi miljardeja verotuloja, mediateollisuus menettää nettipiratismin vuoksi myös miljardeja (jollei jopa biljoonia) euroja rahaa vuosittain. Niin Suomen valtio kuin maailmanlaajuinen levyteollisuus on siis jäänyt uhriksi tekniikan kehittyessä. Kulttuurin kulutus on kasvanut pilviin, ja jokainen nettilataus on suoraan pois levy-yhtiöiltä, tekijöiltä, artisteilta ja heidän etujärjestöiltään. Jokaista nettilatausta kohden artistien lompakoista katoaa euro poikineen, aivan kuten jokainen kehittynyt tehdaskone on suoraan pois valtion verotuloista.

Stefan Wallin on ansiokkaasti ottanut kantaa viihdeteollisuuden kärsimiin tappioihin ehdottamalla, että Suomessa otetaan käyttöön varoituskirjementelmä jo ennestään melko tehokkaan tekijänoikeusjärjestelmän tueksi. Vaikka varoituskirjemenetelmän tehosta ei ole mitään takeita, on tärkeää pyrkiä turvaamaan mediateollisuuden tulot kaikin tavoin. Aikamme suurimpia uhkia ovat ehdottomasti terrorismi ja nettipiratismi, ja niitä vastaan on taisteltava tarpeeksi raskain asein.

Edes varoituskirjemenetelmän käyttöönoton myötä viihdeteollisuuden aseet piratismia vastaan eivät ole riittävät. Moraalittomat hirviöt, jotka usein itseään nettipiraateiksi ja warettajiksi kutsuvat, ovat valmiita varastamaan luovan työn tekijöiltä heidän jokapäiväisen leipänsä ja ajamaan suosikkiartistinsa nälkäkuolemaan. Onkin siis syytä miettiä entistä suurempien rangaistusten, tehokkaampien valvontamenetelmien ja niin sanotun kolmesta poikki -menetelmän käyttöön ottamista. Vaikka Ranskassa kolmesta poikki -lain ottaminen käyttöön vain lisäsi nettipiratismin määrää, on kuitenkin tärkeää, että Suomessakin yritetään puuttua asiaan samalla tavalla, vaikka metodin toimivuudesta ei olekaan mitään takeita. Vaikka teemme suuresta osasta kansaa ja valtaosasta nuorisoa rikollisia tässä prosessissa, on ihailtavaa, että Suomen valtio antaa säätämällä piratismin vastaisia lakeja sellaisen kuvan, että välitämme luovan työn tekijöistä.

On huolestuttavaa, että reilusti valtiovarainministeriä vähemmän tärkeä kulttuuriministeri on havainnut tämän ilmiön luovien alojen riesana, mutta vaikka elämme valtion verotulojen suhteen aivan samanlaisessa tilanteessa, on valtiomme eräs tärkeimmistä ministereistä, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ummistanut silmänsä tälle huutavalle epäkohdalle. Tuleekin miettiä, että ovatko Vanhanen ja Kiviniemi olleet aikansa tasalla ottaessaan Suomeen näin epäpätevän valtionvarainministerin.

Ehdottomat kiitokset kuitenkin molemmille pääministereille siitä, että he ovat pitäneet huolta siitä, että Suomessa on kulttuuriministeri, joka on aina ajan tasalla kuuntelemassa mediateollisuuden etujärjestöjä, eikä kiinnitä turhaa huomiota kriitikkoihin, jotka väittävät, että piratismista ei muka olisi mitään haittaa ja että piratismista koituvat rahalliset menetykset on muka laskettu keksityin luvuin ja naurettavien johtopäätöksien kautta. On myös ihailtavaa, etteivät Suomen päättäjät välitä lainkaan suomalaisten yksityisyydensuojasta ja muista perus- ja ihmisoikeuksista, jos ne sattuvat suuryhtiöiden intressien tielle. Suomen valtiolla ei ole varaa siihen, että kansainväliset suuryhtiöt menettävät mielenkiintonsa sijoituksiin kotimaahamme.

Suomeen on viipymättä asetettava uusi valtionvarainministeri, joka ottaa asiakseen teknologisen kehityksen rajoittamisen lakiteknisin keinoin, samoin kuten Suomessa on jo pidemmän aikaa tehty luovan työn tulot vaarantavan tekniikan osalta.


Tämä teksti on satiiri. Teollisuuden tehostamisen Suomen valtiolle tuomista veromenetyksistä kertominen parodioi viihdeteollisuuden tarinoita siitä, miten piratismi syö heidän tulojaan. Perustelut teollisuuden tehostamisen epäsuotuisista vaikutuksista valtion verotuloille ovat aivan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet epäkaupallisen piratismin haitoista viihdeteollisuudelle. Perustelut on nyhjäisty tyhjästä ja sekaan heitetty joitain kivan näköisiä lukuja, jotta ollaan saatu näennäislooginen todistelu halutulle asialle. Jostain syystä epäpätevät perustelut epäkaupallisen kopioinnin kriminalisoinnille riittävät, mutta kukaan ei miettisi hetkeäkään vakavissaan teollisuuden negatiivista tehostamista sillä verukkeella, että siitä olisi valtiolle muka jotain hyötyä. Tekniikan kehittyminen palvelee kaikkia, kun taas kehityksen estämisen yrittäminen lakiteknisin keinoin ei palvele ketään.

‎”Kieltäydyn jatkamasta palvelusta”

Posted on by
16

Lain mukaan asevelvollisuudesta kieltäytymiseen voi syyllistyä vain varusmies, eli henkilö, joka on ainakin muodollisesti aloittanut varusmiespalveluksen. Siviilipalveluksesta puolestaan voi kieltäytyä jo ennen palveluksen aloittamista. Oikeuskäytäntö Suomessa on se, että totaalikieltäytymiseen ja poissaolorikokseen (karkaamiseen tai luvattomaan poissaoloon) voi syyllistyä samaan aikaan, eikä poissaolorikos ole osa kieltäytymistä. Poissaolorikoksista jää rikosrekisteri – toisin kuin totaalikieltäytymisestä – ja niistä voi saada sakkoa tai vankeutta, joten halusin välttyä moisen rikoksen suorittamiselta. Siispä matkustin tänään aamulla Huovinrinteelle.

Kuvailen teille summittaisesti päiväni tapahtumat. Kirjoittelen ihan vain muiden mielenkiinnon vuoksi blogiini nyt ja jatkossa totaalikieltäytymisprosessista. Kyseessä ei ole missään nimessä mitään sellaista, että koittaisin pienentää totaalikieltäytymiseen liittyviä pelkoja ja täten millään asteella kannustaa ketään muuta kieltäytymään, koska sehän olisi laitonta. Itse en muuten uskoisi olevani tässä nyt ilman maanmainiota Aseistakieltäytyjäliiton Mielipidevangin opasta, joten kiitokset heille. Hyppy tuntemattomaan olisi saattanut olla liian paha ilman tarvittavaa tietoa siitä, mitä tapahtuu.

Hakeuduin bussissa sen näköisen kaverin viereen, että olin jo ennen istumistani tietoinen tulevan matkan keskustelunaiheista. Bussimatka kului siis vierustoverini kanssa keskustellen armeijasta ja kieltäytymisestäni. Aloitin myös viimein Jokapiraatinoikeuden lukemisen bussissa, vaikka ostin kirjan jo sen julkaisupäivänä. Säkylän bussiasemalle saavuttuamme keskustelujoukko kasvoi ja huomasin Oskuksi itsensä esitelleellä kaverilla ja minulla olevan paljon yhteisiä tuttuja. Keskustelimme niitä, näitä, suurelta osin jälleen armeijasta. Luin myös kirjaani eteenpäin. Odotimme kyytiä, kyytiä ei tullut. Odotimme yhä. Bussissa vieressäni istunut sälli soitti varuskuntaan ja kyseli, missä mennään. Kuljetus oli unohtunut. Puolen tunnin päästä kuljetusjoukot tulivat hakemaan meitä noin kuuden kilometrin päähän.

Saavuttuamme alueelle asetuimme jonoihin ja odotimme. Jono kerrallaan meidät käskettiin sisään, jossa meidän laukkumme tarkistettiin huumausaineiden, päihteiden, teräaseiden ja muiden vastaavien varalta. Huumekoiria ei meihin käytetty. Siirryimme jonkinsortin sotilaskuraattorin höpötystä kuuntelemaan, ja tästä jälleen eteenpäin. Saimme kuulla mihin meidät oltiin sijoitettu. Minut oltiin määrätty ensimmäiseen pioneerikomppaniaan.

Kävelin jonkin matkaa, jotta pääsin perille. “Herra alikersantti, alokas Ruuhijärvi astuu palvelukseen”, sanoin luovuttaessani palvelukseenastumismääräykseni ja ajokorttini. “Oletko mielestäsi kykeneväinen suorittamaan palveluksen?” “Olen.” “Selvä, mene tuonne pöydän…” “Niin, nyt mä oon sitten varusmies. Vai?” “No joo, kun sä olet palvelukseen astunut…?” “Kieltäydyn jatkamasta palvelusta.” “Eli sä siis et ole kykeneväinen suorittamaan palvelusta?” “Olen kykeneväinen suorittamaan palveuksen, mutta kieltäydyn siitä.” Satunnaisen sähläyksen jälkeen herra alikersantti jatkoi: “Äläpäs menekään sinne pöydän ääreen, vaan jää tähän… Ota siitä jakkara ja istu siihen, tässä voi mennä jonkin aikaa.”

Yllättävää oli mielestäni lähes kaikkien asiallinen suhtautuminen päätökseeni. Lähes mistään suunnasta ei tullut nuivaa katsetta, vaan homma hoitui pääosin erittäin asiallisesti ja hyvissä mielin. Ainoana poikkeuksena voisin mainita kotiuttamismääräyksen minulle kirjoittaneen yliluutnantti Teemu Jokisen, joka katsoi minua kuin halpaa makkaraa eikä vastannut hyvänloppukesäntoivotukseeni, kun lähdin kotia kohti. Muutoin homma sujui todella mallikkaasti. Eräs yliluutnantti vitsaili byrokratiasta ja liiallisista paperihommista. Olin positiivisesti yllättynyt. Ruokaakin tarjottiin, ja minut siirrettiin odotellessa muonituskeskukseen syömään. Ironia oli jälleen läsnä, ja radiossa soi ruokaillessani Status Quon In the Army Now.

Pienenä pelkona perseessä oli piilenyt kieltäytymispäätökseni jälkeen se, että varuskuntaan saavuttuani ja kieltäydyttyäni minua kohdeltaisiin jonain naistensilppojan ja ja pedofiilitapporaiskaajan rinnasteisena. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

Eräs yliluutnantti, jonka nimeä en ikäväkseni nyt muista, suoritti esitutkinnan epäillystä rikoksestani muutama tunti sen jälkeen, kun olin ilmoittanut kompanian päälikölle, kapteeni Matti Jorvalle, kieltäytymisestäni. Nimet alle, ja pian olikin kotiuttamisen aika. En voinut olla naurahtamatta, kun minulle kerrottiin, että minulle maksettaisiin päivärahaa tästä päivästä, vaikka en käytännössä ollut tehnyt koko pävinä muuta kuin matkustanut paikalle, kieltäytynyt ja tappanut aikaa lukemalla Jokapiraatinoikeutta (pääsin sivulle 132 asti tänään). Kotiuttamispäätöksen jälkeen koitti kuuden kilometrin kävelymatka varuskunnalta Säkylän keskustaan 30-asteisessa helteessä ja linja-automatka Turkuun.

Homma nytkähti tänään paremman matkaa eteenpäin. Siviilivirannoimaiset jatkavat rikokseni tutkintaa, ja odotan yhteydenottoa poliisilta ja käräjäoikeuden käsittelyä. Aion tyytyä käräjäoikeuden minulle langettamaan tuomioon, koska sitä on käytännössä mahdoton saada muutettua, vakiintuneen oikeuskäytännön ollessa mitä on, oli se sitten miten lainvastainen tahansa. Tämä päivä sujui kuitenkin mielestäni yllättävänkin kivuttomasti.

Kieltäytymisilmoitus

Posted on by
15

Postitin alla olevan tekstin ylläolevalla otsikolla tänään 1.7.2010 Porin prikaatille.

Minä, Tuomas Ruuhijärvi, kieltäydyn tällä ilmoituksella suorittamasta minulle laissa määrättyä asepalvelusta missään muodossa. Motiivit päätökseeni löytyvät nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epäkohdista. Järjestelmä on äärimmäisen epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä ja sen jättäessä Jehovan todistajat sekä ahvenanmaalaiset palvelusvelvollisuuden ulkopuolelle. Asevelvollisuus riistää suomalaisten miehien vapauden puolesta vuodesta vuodeksi ilman raskauttavia perusteita.

Yleinen mielipide on, että nykyinen asepalvelusjärjestelmä on oikeudenmukainen. Todellisuudessa se ei sitä ole. Syy neutraaliin suhtautumiseen järjestelmää kohtaan johtunee siitä, että siihen on totuttu. Palveluvelvollisuus koskee 18-30-vuotiaita miehiä. Mikäli jako tehtäisiin jollain muulla perusteella, arvosteltaisiin järjestelmää erittäin rankalla kädellä. Harva sulattaisi sitä, jos kaikki 18-30-vuotiaat tummahiuksiset teljettäisiin vuodeksi vankilaan eli tuomittaisiin menettämään vapautensa kuten asepalveluksessa. Ahvenanmaalaisten ja Jehovan todistajien jättäminen velvollisuuden ulkopuolelle pahentaa asiaa entisestään. Nykyiseen toimintamalliin tottuminen aiheuttanee kuitenkin arvostelun vähäisyyden, koska armeija perinteisesti on ollut se miesten juttu.

Naisten mahdollisuutta suorittaa asepalvelus perusteltiin sen käyttöönoton aikaan tasa-arvolla, vaikka lakimuutos oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoa lisäävä. Sen lisäksi, että naisten ei tarvitse suorittaa asepalvelusta, voivat he nykyään halutessaan tämän kuitenkin tehdä. Naisilla ovat kaikki ovet avoimina, kun taas miesten puolesta on jo valmiiksi päätetty, että jokin palvelus suoritetaan. Perustuslakikin sanoo, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta tätä ei noudateta maanpuolustusvelvollisuuden osalta tavallisessa laissa. On erikoista, että yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on niin kovassa huudossa, ei näin suureen epäkohtaan olla vielä puututtu.

Asepalvelus aiheuttaa käytännön ongelmia miesten elämään. Asepalvelus siirtää opiskeluiden aloittamista ainakin vuodella ja useassa tapauksessa jopa kahdella. Tämä vaikuttaa siihen, minkä ikäisinä suomalaiset miehet pääsevät työelämään. Vasta valmistumisensa jälkeen asepalveluksen suorittavilla palvelus siirtää konkreettisesti töihin astumista eteenpäin. Armeijasta voi olla jotain hyötyä, muutenkin kuin kivasta tittelistä nimen edessä, mutta on typerää olettaa, että armeijassa opittaisiin enemmän päivätyössä hyödyllisiä asioita kuin koulussa tai työelämässä vuoden aikana.

Todennäköisyys Suomen joutumiselle sotaan on äärimmäisen epätodennäköinen. Mikäli uhka sodalle olisi suurempi, voitaisiin katsoa nykymuotoiselle asepalvelusjärjestelmälle olevan pakottava tarve. Nyt sellaista ei ole. Ainut potentiaalinen Suomeen hyökkäävä valtio on Venäjä, joka taasen olisi niin ylivoimainen vihollinen, että Suomen olisi mahdotonta taistella enää nykypäivänä sitä vastaan. Se, että Suomi on joskus onnistunut taistelemaan itänaapuriaan vastaan, ei tarkoita, että tilanne yhä olisi sama. Suomen kuuluessa EU:hun on Venäjänkin hyökkääminen maahamme on erittäin kaukaa haettu skenaario.

Monet ajattelevat asepalveluksen suorittamista isänmaallisena tekona. Itse koen asian toisin. Asepalvelusta vastaan taisteleminen on taistelemista kotimaan puolesta, koska asevelvollisuuden poistuminen tekisi Suomesta paremman valtion. Isänmaallisuutta on haluta parasta mahdollista isänmaalleen. Isänmaallisuutta on halu estää päättäjiä vahingoittamasta rakasta kotimaatamme tekemällä huonoja päätöksiä tai jättämällä tekemättä hyviä. Isänmaallisuutta on olla luottamatta sokeasti siihen, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.

Veteraaniemme uhrauksien ja panoksen kunnioittaminen ei vaadi sitä, että leikimme sotaa vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sodan uhka on hävinnyt. Itsenäisyytemme puolesta taistelleiden kunnioittamista on ihan yhtä lailla se, että jatkamme ponnisteluja kohti parempaa Suomea. Koen päätökseni totaalikieltäytyä olevan sata kertaa niin isänmaallinen kuin usean muun päätös suorittaa asepalveluksensa ja sen vievän Suomea eteenpäin. Uhraukseni toivon osaltaan vaikuttavan siten, että oma jälkikasvuni ja seuraavat sukupolvet eivät aikanaan joudu suorittamaan asepalvelusta.

En sinänsä ole aseita vastaan, vaan pikemminkin mielipiteeni aseista on keskivertoa paljon liberaalimpi, ja sotilaidenkin käytön rauhanturvassa ymmärrän tyystin. Siispä siviilipalveluksen suorittaminen totaalikieltäytymisen sijaan ei olisi aatteitani palveleva teko. Siviilipalvelus toimii pitkälti vain tekosyynä sille, että asevelvollisuutta ei poisteta, vaikkakin siviilipalveluksen suorittavatkin tekevät arvokasta työtä asevelvollisuuden poistamisen puolesta.

Ongelmallisena koen kuitenkin Suomen valtion ylläpitämän sotamyytin, jossa sotaa ihannoidaan ja pidetään hienona asiana. Paraateissa kulkevat panssarivaunut ja sotilaat aseineen hävittäjien lentäessä ylitse ja armeijasta annetaan erityisen positiivinen kuva. Sota on raakaa ja murheellista, ja on surullista, että sitä yritetään kätkeä juhlavien karnevaalien alle. On ikävää, että tappamista markkinoidaan suomalaisille ja suomalaiset ostavat sen. Osaltaan valtion harrastama markkinointi vaikuttaa myös suomalaisten asenteisiin armeijaa kohtaan.

Vielä jokunen vuosi sitten olin sen kannalla, että suorittaisin ehdottomasti asepalveluksen. Tuolloin olin vielä typerämpi juuri peruskoulusta valmistunut kakara. Ajatukseni muuttuivat ajan myötä, ja aloin miettiä totaalikieltäytymistä. Minut puhuttiin ympäri ja saatiin vakuuttuneeksi siitä, että minun kannattaa olla itsekäs ja käydä armeija, josta voisi olla jotain hyötyä, siinä missä vankilakäynnistä saattaisi olla jopa jotain haittaakin. Mietin, että olisin järjestelmän hiljainen hyväksyjä ja hiljainen vastustaja, ja kävisin armeijan ja ottaisin siitä kaiken irti, kun sinne joka tapauksessa olisi mentävä.

Jokin kuitenkin käänsi mieleni. En halunnut olla itsekäs, halusin taistella oman jälkikasvuni ja tulevien sukupolvien puolesta, halusin taistella paremmin voivan Suomen puolesta, halusin taistella asepalvelusta vastaan. Koin ja koen, että totaalikieltäytyminen on erittäin tehokas työkalu tähän. En koe, että totaalikieltäytyminen on kaikkien nykyistä järjestelmää vastustavien velvollisuus: itsekkyys ei ole pahe. Koen kuitenkin, että, koska minusta on siihen, minun on tehtävä se. Minulla on rohkeutta tehdä tämä.

Vastaus tasa-arvo-ongelmaan ei ole nyt palveluksesta ulos rajattujen ihmistenkin tuominen palvelusvelvollisuuden piiriin, vaan pakollisuuden poistaminen kaikilta. Oikea ratkaisu nykyiseen tilanteeseen olisi asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi tai korvaaminen palkka-armeijalla. Armeijalle on tulevaisuudessakin kysyntää ja sitä tulee käyttää esimerkiksi kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja mahdollisesti muuhunkin rauhaan ja rauhan säilyttämiseen pyrkivään toimintaan, mutta tämä onnistuu ilman mittavan reservin kouluttamistakin. Monissa muissa maissa asevelvollisuudesta on jo luovuttu, ja nyt Suomen on aika hypätä samaan junaan.

Aurinkoista loppukesää!

Isänmaan puolesta Turussa 1.7.2010,

Tuomas Ruuhijärvi