En kannata sukupuolikiintiöitä, koska vastustan ihmisten kohtelemista ryhmien edustajina. Sukupuolikiintiö johtaa pahimmillaan järjenvastaisuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Minulla on kuitenkin idea, joka voisi korjata sukupuolikiintiön suurimmat ongelmat. Pohjustan sitä esittämällä sukupuolikiintiön ongelmakohtia.

Otetaan esimerkki: pörssiyhtiö X Oy:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen pyrkii 36 naista ja neljä miestä, joista valitaan kymmenen jäsentä hallitukseen. Mikäli laki ei määrää sukupuolikiintiötä, 40 hakijasta valitaan parhaat, koska jokainen yritys haluaa parhaat mahdolliset ihmiset vetämään yritystä, jotta se saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen. Jos osakkeenomistajat valitsevat hallituksen toisarvoisiin perustein, yritys menettää rahaa.

Mikäli kansanedustuslaitos on kuitenkin säätänyt lain 40% sukupuolikiintiöstä, joudutaan hallitukseen valitsemaan kaikki neljä miestä ja naista kuusi parasta. Jokainen ymmärtää, ettei järjestely ole lainkaan oikeudenmukainen valitsematta jääneitä 30 naista kohtaan, joille ei suotu mitään mahdollisuutta kilpailla valittuja miehiä vastaan. Tilanne ei muutu mitenkään, vaikka miesten ja naisten lukumäärät vaihtuisivat keskenään: oikeutajun vastaista touhua yhtä kaikki.

Sukupuolikiintiön suurin ongelma on se, ettei ihmisiä kohdella sen vallitessa yksilöinä vaan heidät jaotellaan ryhmiin sen perusteella, mitä heillä sattuu olemaan haarovalissä. Vaikka sukupuolikiintiö on tarkoitettu parantamaan tasa-arvoa, se todellisuudessa lisää ihmisten kohtelemista ryhmän jäseninä. Lisäksi sukupuolikiintiö aiheuttaa turhautumista vastakkaista sukupuolta kohtaan, kun sukupuolikiintiön aiheuttaman epäoikeudenmukaisen lopputuloksen aiheuttama ärtymys hakee itselleen kohteen.

Suomessa on nykyään melko pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvo. Kenestä vain voi tulla mikä vain. Jopa palkat ovat yhtä suuret, kun koulutus ja työ ovat samat, sukupuoleen katsomatta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta huolimatta koko naistilanne on hieman epätasaisempi. Jostain syystä naiset kouluttautuvat huonommin palkatuille aloille, eivät tee niin paljoa ylitöitä kuin miehet ja jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan lapsia. Muun muassa näistä syistä naisten keskipalkka on matalampi kuin miehillä.

Naisia on rohkaistava kouluttautumaan korkeammin palkatuille aloille, tekemään enemmän töitä ja jättämään miehet kotiin hoitamaan lapsia. Naiset toki saattavat keskimäärin arvostaa miehiä useammin muita asioita kuin suurta palkkaa ja uralla etenemistä. Mikäli naiset nimittäin ovat biologisesti taipuvaisempia päätöksiin, jotka jättävät suuren palkan taka-alalle, on palkkakeskiarvojen tasoittaminen oikeudenmukaisesti sula mahdottomuus. Yksilötasolla naisilla on kuitenkin oltava – ja on – samat edellytykset edetä urallaan kuin miehillä.

Toki naisten töiden tekoa häiritsee heidän oman mukavuudentunteensa lisäksi sosiaaliset paineet, joiden johdosta naiset saattavat jättää tekemättä päätöksiä, jotka heitä kiehtoisivat. Tämän karsiminen yhteiskunnasta vaatii työtä ja asennemuutoksia, mutta sitä ei tule tehdä syrjimällä pätevämpiä miehiä pätemättömämpien naisten hyväksi. Pätevät naiset palkataan tai valitaan joka tapauksessa.

Koska olen pessimisti kansanedustajien päätöksentekokyvyn suhteen, en yhtään epäile, etteikö eduskunta voisi runnoa sukupuolikiintiötä lakiin sen suurista epäkohdista huolimatta. Toivon kuitenkin, että jos sukupuolikiintiö otetaan käyttöön, sitä ei ajeta lakiin absoluuttisena 40% kiintiönä, vaan järjestelmään luodaan lievennyksiä. Sukupuolikiintiö on nimittäin mahdollista toteuttaa siten, ettei se johda kuvitteellisen X Oy:n tapauksen kaltaisiin järjettömyyksiin.

Kutsun järjestelmää suhteelliseksi sukupuolikiintiöksi. Käsittääkseni olen keksinyt sen itse, mutta en ole lainkaan yllättynyt, mikäli joku muu on tullut ajatelleeksi vastaavaa. Ideani on kuitenkin verrattain yksinkertainen.

Tilanteissa, joissa mies- ja naishakijoita on yhtä monta, toimii suhteellinen sukupuolikiintiö kuten tavallinen 40 prosentin kiintiö. Erot syntyvät, kun sukupuolet eivät ole edustettuna tasaisesti hakijoiden joukossa.

Suhteellisessa sukupuolikiintiössä kummankin sukupuolen saama minimipaikkamäärä on 80% sen osuudesta hakijoista. Kun hakijoita on yhtä monta kumpaakin sukupuolta, sekä miehet että naiset saavat paikoista vähintään 40%, koska 80 prosenttia 50 prosentista on 40 prosenttia.

Suhteellisen sukupuolikiintiön merkitys ilmenee tapauksissa, joissa mies- ja naishakijoiden lukumäärässä on epäsuhta, kuten aiemmassa X Oy:n tapauksessa. Kun 40 hakijasta 4, eli 10% on miehiä, saavat miehet 8% paikoista, eli ylöspäin pyöristäen ainakin yhden paikan kymmenestä. Naisia taas oli hakijoista 90%, joten he saisivat 72% minimipaikkaosuuden, eli alaspain pyöristäen ainakin seitsemän paikkaa. Viimeisistä paikoista kisattaisiin kurkkimatta hameen alle tai housujen sisään.

Vaikka suhteelinenkin sukupuolikiintiö aiheuttaa melkein samat ongelmat kuin tavallinen kiintiö, se jättää räikeimmin oikeustajun vastaiset tilanteet toteutumatta. Toivon todella, että koko idea sukupuolikiintiöistä haudataan, mutta mikäli se on pakko saada voimaan, se toteutetaan kuvailemani lievennöksen kanssa tai jollain muulla tavalla, joka jättää suurimmat epäoikeudenmukaisuudet tapahtumatta.

Olisi todella hienoa mikäli emme kohtelisi toisiamme erinäisten ryhmien edustajina, vaan aina vain yksilöinä.

En kannata sukupuolikiintiöitä, koska vastustan ihmisten kohtelemista ryhmien edustajina. Sukupuolikiintiö johtaa pahimmillaan järjenvastaisuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Minulla on kuitenkin idea, joka voisi korjata sukupuolikiintiön suurimmat ongelmat. Pohjustan sitä esittämällä sukupuolikiintiön ongelmakohtia. Otetaan esimerkki: pörssiyhtiö X Oy:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen pyrkii 36 naista ja neljä miestä, joista valitaan kymmenen jäsentä hallitukseen. Mikäli laki ei määrää sukupuolikiintiötä, ...