Asevelvollisuus & tasa-arvo

Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä Suomi on ollut todellinen pioneeri. Suomessa naisilla oli äänioikeus ennen kuin siitä muualla edes keskusteltiin tosissaan. Suomessa naisilla ja miehillä on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, ja laki on pitkään suojannut naisia väkivallalta ja raiskauksilta myös avioliitossa. Oikeus aborttiin ja ehkäisyyn toteutuu Suomessa kansainvälisin standardein verrattain hyvin. Maassamme miehillä ja naisilla on myös yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen.

Ylipäätään voisi sanoa, että naisten oikeuksien kehitys Suomessa on sujunut hienosti, ja nykyään miesten ja naisten oikeudet ovat lähes samalla tasolla. On tietysti asioita, joita voitaisiin tai oltaisiin voitu tehdä paremmin naisten aseman parantamiseksi, mutta suurimmat naisten oikeuksien toteutumista hankaloittavat esteet on selätetty.

Ikävä kyllä Suomessa on kuitenkin päässyt unohtumaan tasa-arvokysymyksen tarkastelu sen toisen sukupuolen näkökulmasta. Mitä ongelmia miehet kohtaavat elämässään? Kohdellaanko miehiä joissain tapauksissa eri tavalla kuin naisia? Tällä hetkellä ehdottomasti suurin tasa-arvo-ongelma maassamme on vain miehiin kohdistuva “yleinen” asevelvollisuus. Niin kauan kuin tämä epäkohta on ratkaisematta, on kaikki muu tasa-arvokeskustelu pelkkää näpertelyä.

Sitä, että vain miesten on suoritettava asepalvelus, perustellaan usein sillä, että miehet ovat fyysisesti vahvempia kuin naiset, ja täten sopivampia asepalvelukseen. On totta, että miehet ovat keskimäärin voimakkaampia kuin naiset. Kuitenkin, jotta asevelvollisuuden rajaaminen koskemaan vain miehiä olisi edes jossain määrin hyväksyttävää, edellytettäisiin, että jokainen mies olisi fyysisesti kyvykkäämpi kuin yksikään nainen. Näin ei tietenkään ole: esimerkiksi ammatiurheilijanaiset jättävät monet miehet taakseen ja tavallinen pulskassa kunnossa oleva mies ei pärjää juoksukilpailussa monellekaan naiselle.

Tilannetta voisi verrata siihen, että ainoastaan miehet maksaisivat veroja, koska heidän keskimääräinen vuosiansionsa on korkeampi kuin naisilla. On helposti ymmärrettävää miksi verovelvollisuus tai edes verotuksen progressio ei pohjaa sukupuoleen, vaan ansioiden suuruuteen. Sen sijaan ei ole lainkaan ymmärrettävää miksi asevelvollisuus perustuu sukupuoleen eikä fyysiseen kuntoon.

Kun kansan vahvempi puolisko laitettaisiin suorittamaan asepalvelus, perustuisi se palveluksen kannalta oleellisiin kykyihin, eikä synnynnäiseen ominaisuuteen. Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuisi, oikeudenmukainen ei tällainenkaan järjestely olisi, kun osa kansasta tuottaisi lopuille turvallisuuspalveluita pakon vuoksi. Pakkotyö on silti pakkotyötä, vaikka siitä kärsivät valittaisiin tasa-arvoisesti. Juuri tästä syystä en ole kokenut tasa-arvoaspektia kovinkaan tärkeänä asevelvollisuudesta keskusteltaessa, asevalvollisuuden ulottaminen koskemaan myös naisia ei poistaisi kuin yhden asevelvollisuusjärjestelmää koskevan ongelman.

Jokaisen kansalaisen on kuitenkin oltava lain edessä tasa-arvoinen, eikä asevelvollisuus tee tässä asiassa poikkeusta. Asevelvollisuus tulee siis joko korvata vapaaehtoisuuteen perustuvalla järjestelmällä tai se tulee ulottaa koskemaan jokaista kansalaista sukupuoleen, uskontoon, asuinpaikkaan tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta. Ihmisiä ei ole soveliasta erotella sosiaaliluokan tai ihonvärin mukaan. Miksi erottelu sukupuolen tai uskonnon perusteella olisi hyväksyttävää?

Vapaaehtois- tai palkka-armeijassakin valtaosa sotilaista tulee olemaan miehiä. Tämä ei ole kuitenkaan tasa-arvokysymys yhtään sen enempää kuin se, että ainoastaan naiset synnyttävät. Sukupuolen määräämille fyysisille ominaisuuksille emme voi mitään, mutta valtion ei tule niiden perusteella ryhtyä pakkotoimenpiteisiin.

Asevelvollisuuden poistaminen ei tule poistamaan tarvetta taistella yhdenvertaisuuden puolesta jatkossakin, mutta se tulee olemaan askel oikeaan suuntaan. En nimittäin jaksa uskoa, että ratkaisua tasa-arvo-ongelmaan haettaisiin vetämällä naisetkin pakkotyön piiriin. Pakollinen asepalvelus tulee poistumaan. Kysymys on ainoastaan siitä milloin se tapahtuu.

Suhteellinen sukupuolikiintiö

En kannata sukupuolikiintiöitä, koska vastustan ihmisten kohtelemista ryhmien edustajina. Sukupuolikiintiö johtaa pahimmillaan järjenvastaisuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Minulla on kuitenkin idea, joka voisi korjata sukupuolikiintiön suurimmat ongelmat. Pohjustan sitä esittämällä sukupuolikiintiön ongelmakohtia.

Otetaan esimerkki: pörssiyhtiö X Oy:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen pyrkii 36 naista ja neljä miestä, joista valitaan kymmenen jäsentä hallitukseen. Mikäli laki ei määrää sukupuolikiintiötä, 40 hakijasta valitaan parhaat, koska jokainen yritys haluaa parhaat mahdolliset ihmiset vetämään yritystä, jotta se saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen. Jos osakkeenomistajat valitsevat hallituksen toisarvoisiin perustein, yritys menettää rahaa.

Mikäli kansanedustuslaitos on kuitenkin säätänyt lain 40% sukupuolikiintiöstä, joudutaan hallitukseen valitsemaan kaikki neljä miestä ja naista kuusi parasta. Jokainen ymmärtää, ettei järjestely ole lainkaan oikeudenmukainen valitsematta jääneitä 30 naista kohtaan, joille ei suotu mitään mahdollisuutta kilpailla valittuja miehiä vastaan. Tilanne ei muutu mitenkään, vaikka miesten ja naisten lukumäärät vaihtuisivat keskenään: oikeutajun vastaista touhua yhtä kaikki.

Sukupuolikiintiön suurin ongelma on se, ettei ihmisiä kohdella sen vallitessa yksilöinä vaan heidät jaotellaan ryhmiin sen perusteella, mitä heillä sattuu olemaan haarovalissä. Vaikka sukupuolikiintiö on tarkoitettu parantamaan tasa-arvoa, se todellisuudessa lisää ihmisten kohtelemista ryhmän jäseninä. Lisäksi sukupuolikiintiö aiheuttaa turhautumista vastakkaista sukupuolta kohtaan, kun sukupuolikiintiön aiheuttaman epäoikeudenmukaisen lopputuloksen aiheuttama ärtymys hakee itselleen kohteen.

Suomessa on nykyään melko pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvo. Kenestä vain voi tulla mikä vain. Jopa palkat ovat yhtä suuret, kun koulutus ja työ ovat samat, sukupuoleen katsomatta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta huolimatta koko naistilanne on hieman epätasaisempi. Jostain syystä naiset kouluttautuvat huonommin palkatuille aloille, eivät tee niin paljoa ylitöitä kuin miehet ja jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan lapsia. Muun muassa näistä syistä naisten keskipalkka on matalampi kuin miehillä.

Naisia on rohkaistava kouluttautumaan korkeammin palkatuille aloille, tekemään enemmän töitä ja jättämään miehet kotiin hoitamaan lapsia. Naiset toki saattavat keskimäärin arvostaa miehiä useammin muita asioita kuin suurta palkkaa ja uralla etenemistä. Mikäli naiset nimittäin ovat biologisesti taipuvaisempia päätöksiin, jotka jättävät suuren palkan taka-alalle, on palkkakeskiarvojen tasoittaminen oikeudenmukaisesti sula mahdottomuus. Yksilötasolla naisilla on kuitenkin oltava – ja on – samat edellytykset edetä urallaan kuin miehillä.

Toki naisten töiden tekoa häiritsee heidän oman mukavuudentunteensa lisäksi sosiaaliset paineet, joiden johdosta naiset saattavat jättää tekemättä päätöksiä, jotka heitä kiehtoisivat. Tämän karsiminen yhteiskunnasta vaatii työtä ja asennemuutoksia, mutta sitä ei tule tehdä syrjimällä pätevämpiä miehiä pätemättömämpien naisten hyväksi. Pätevät naiset palkataan tai valitaan joka tapauksessa.

Koska olen pessimisti kansanedustajien päätöksentekokyvyn suhteen, en yhtään epäile, etteikö eduskunta voisi runnoa sukupuolikiintiötä lakiin sen suurista epäkohdista huolimatta. Toivon kuitenkin, että jos sukupuolikiintiö otetaan käyttöön, sitä ei ajeta lakiin absoluuttisena 40% kiintiönä, vaan järjestelmään luodaan lievennyksiä. Sukupuolikiintiö on nimittäin mahdollista toteuttaa siten, ettei se johda kuvitteellisen X Oy:n tapauksen kaltaisiin järjettömyyksiin.

Kutsun järjestelmää suhteelliseksi sukupuolikiintiöksi. Käsittääkseni olen keksinyt sen itse, mutta en ole lainkaan yllättynyt, mikäli joku muu on tullut ajatelleeksi vastaavaa. Ideani on kuitenkin verrattain yksinkertainen.

Tilanteissa, joissa mies- ja naishakijoita on yhtä monta, toimii suhteellinen sukupuolikiintiö kuten tavallinen 40 prosentin kiintiö. Erot syntyvät, kun sukupuolet eivät ole edustettuna tasaisesti hakijoiden joukossa.

Suhteellisessa sukupuolikiintiössä kummankin sukupuolen saama minimipaikkamäärä on 80% sen osuudesta hakijoista. Kun hakijoita on yhtä monta kumpaakin sukupuolta, sekä miehet että naiset saavat paikoista vähintään 40%, koska 80 prosenttia 50 prosentista on 40 prosenttia.

Suhteellisen sukupuolikiintiön merkitys ilmenee tapauksissa, joissa mies- ja naishakijoiden lukumäärässä on epäsuhta, kuten aiemmassa X Oy:n tapauksessa. Kun 40 hakijasta 4, eli 10% on miehiä, saavat miehet 8% paikoista, eli ylöspäin pyöristäen ainakin yhden paikan kymmenestä. Naisia taas oli hakijoista 90%, joten he saisivat 72% minimipaikkaosuuden, eli alaspain pyöristäen ainakin seitsemän paikkaa. Viimeisistä paikoista kisattaisiin kurkkimatta hameen alle tai housujen sisään.

Vaikka suhteelinenkin sukupuolikiintiö aiheuttaa melkein samat ongelmat kuin tavallinen kiintiö, se jättää räikeimmin oikeustajun vastaiset tilanteet toteutumatta. Toivon todella, että koko idea sukupuolikiintiöistä haudataan, mutta mikäli se on pakko saada voimaan, se toteutetaan kuvailemani lievennöksen kanssa tai jollain muulla tavalla, joka jättää suurimmat epäoikeudenmukaisuudet tapahtumatta.

Olisi todella hienoa mikäli emme kohtelisi toisiamme erinäisten ryhmien edustajina, vaan aina vain yksilöinä.