Tag Archives: asepalvelus

Asevelvollisuus & tasa-arvo

Posted on by
Reply

Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä Suomi on ollut todellinen pioneeri. Suomessa naisilla oli äänioikeus ennen kuin siitä muualla edes keskusteltiin tosissaan. Suomessa naisilla ja miehillä on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, ja laki on pitkään suojannut naisia väkivallalta ja raiskauksilta myös avioliitossa. Oikeus aborttiin ja ehkäisyyn toteutuu Suomessa kansainvälisin standardein verrattain hyvin. Maassamme miehillä ja naisilla on myös yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen.

Ylipäätään voisi sanoa, että naisten oikeuksien kehitys Suomessa on sujunut hienosti, ja nykyään miesten ja naisten oikeudet ovat lähes samalla tasolla. On tietysti asioita, joita voitaisiin tai oltaisiin voitu tehdä paremmin naisten aseman parantamiseksi, mutta suurimmat naisten oikeuksien toteutumista hankaloittavat esteet on selätetty.

Ikävä kyllä Suomessa on kuitenkin päässyt unohtumaan tasa-arvokysymyksen tarkastelu sen toisen sukupuolen näkökulmasta. Mitä ongelmia miehet kohtaavat elämässään? Kohdellaanko miehiä joissain tapauksissa eri tavalla kuin naisia? Tällä hetkellä ehdottomasti suurin tasa-arvo-ongelma maassamme on vain miehiin kohdistuva “yleinen” asevelvollisuus. Niin kauan kuin tämä epäkohta on ratkaisematta, on kaikki muu tasa-arvokeskustelu pelkkää näpertelyä.

Sitä, että vain miesten on suoritettava asepalvelus, perustellaan usein sillä, että miehet ovat fyysisesti vahvempia kuin naiset, ja täten sopivampia asepalvelukseen. On totta, että miehet ovat keskimäärin voimakkaampia kuin naiset. Kuitenkin, jotta asevelvollisuuden rajaaminen koskemaan vain miehiä olisi edes jossain määrin hyväksyttävää, edellytettäisiin, että jokainen mies olisi fyysisesti kyvykkäämpi kuin yksikään nainen. Näin ei tietenkään ole: esimerkiksi ammatiurheilijanaiset jättävät monet miehet taakseen ja tavallinen pulskassa kunnossa oleva mies ei pärjää juoksukilpailussa monellekaan naiselle.

Tilannetta voisi verrata siihen, että ainoastaan miehet maksaisivat veroja, koska heidän keskimääräinen vuosiansionsa on korkeampi kuin naisilla. On helposti ymmärrettävää miksi verovelvollisuus tai edes verotuksen progressio ei pohjaa sukupuoleen, vaan ansioiden suuruuteen. Sen sijaan ei ole lainkaan ymmärrettävää miksi asevelvollisuus perustuu sukupuoleen eikä fyysiseen kuntoon.

Kun kansan vahvempi puolisko laitettaisiin suorittamaan asepalvelus, perustuisi se palveluksen kannalta oleellisiin kykyihin, eikä synnynnäiseen ominaisuuteen. Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuisi, oikeudenmukainen ei tällainenkaan järjestely olisi, kun osa kansasta tuottaisi lopuille turvallisuuspalveluita pakon vuoksi. Pakkotyö on silti pakkotyötä, vaikka siitä kärsivät valittaisiin tasa-arvoisesti. Juuri tästä syystä en ole kokenut tasa-arvoaspektia kovinkaan tärkeänä asevelvollisuudesta keskusteltaessa, asevalvollisuuden ulottaminen koskemaan myös naisia ei poistaisi kuin yhden asevelvollisuusjärjestelmää koskevan ongelman.

Jokaisen kansalaisen on kuitenkin oltava lain edessä tasa-arvoinen, eikä asevelvollisuus tee tässä asiassa poikkeusta. Asevelvollisuus tulee siis joko korvata vapaaehtoisuuteen perustuvalla järjestelmällä tai se tulee ulottaa koskemaan jokaista kansalaista sukupuoleen, uskontoon, asuinpaikkaan tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta. Ihmisiä ei ole soveliasta erotella sosiaaliluokan tai ihonvärin mukaan. Miksi erottelu sukupuolen tai uskonnon perusteella olisi hyväksyttävää?

Vapaaehtois- tai palkka-armeijassakin valtaosa sotilaista tulee olemaan miehiä. Tämä ei ole kuitenkaan tasa-arvokysymys yhtään sen enempää kuin se, että ainoastaan naiset synnyttävät. Sukupuolen määräämille fyysisille ominaisuuksille emme voi mitään, mutta valtion ei tule niiden perusteella ryhtyä pakkotoimenpiteisiin.

Asevelvollisuuden poistaminen ei tule poistamaan tarvetta taistella yhdenvertaisuuden puolesta jatkossakin, mutta se tulee olemaan askel oikeaan suuntaan. En nimittäin jaksa uskoa, että ratkaisua tasa-arvo-ongelmaan haettaisiin vetämällä naisetkin pakkotyön piiriin. Pakollinen asepalvelus tulee poistumaan. Kysymys on ainoastaan siitä milloin se tapahtuu.

Kaksi viikkoa vankeudessa

Posted on by
Reply

Maanantaina 21.11. tuli kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun astuin Saramäen vankilaan. Minut tuomittiin tammikuun 14. päivä puolen vuoden vankeusrangaistukseen, koska en suostunut valtion minulle määräämään pakkotyöhön.

Saramäen vierailu jäi minulta varsin lyhyeksi, joten ehdin nähdä vankilasta lähinnä vain matkasellin.

“Aateveljeni” minulle etukäteen varoitteli, että matkaselli tulisi olemaan koko vankilareissun kurjin osa. Saramäki on kuitenkin melko uusi laitos, joten luultavasti verrattuna muihin vankiloihin, oli Saramäen matkaselli lähes luksusta.

Matkasellin varustukseen kuului sängyn, pöydän ja tuolien lisäksi yhdistetty vessa ja suihku – suihkussakäynti ilman koko tilan kastumista oli sula mahdottomuus. Elektroniikkapuolelta sellissä oli kahvinkeitin, radio ja televisio, josta tuli saksankielisiä tv-ohjelmia (kyllä vaan!).

Sairaanhoitajan vastaanoton, kusinäytteen ja kahden päivän odottelun jälkeen minut siirrettiin Käyrän vankilaan. Käyrän vankila on Aurassa sijaitseva avovankila.

Ota nyt mieleesi amerikkalaisten vankilasarjojen muovaama mielikuvasi vankiloista – Käyrä on kaikkea muuta.

Entinen poikekoti, joka on muutettu avovankilaksi, toimii kauniiden vaaleansinisten puutalojen tiloissa keskellä maaseutua.

Arkisin tarjoillaan aamupalan lisäksi kaksi ateriaa. Viikonloppuisin yksi. Sauna lämpeää neljästi viikossa. Vankien käyttöön on varattu muun muassa punttisali, kirjasto ja biljardipöytä.

Maanantaista perjantaihin toki täytyy tehdä avovankilatyötä, mutta siitä maksetaan palkkaa, joka tosin ei ole järin suurta.

Minua ei kuitenkaan olla vielä määrätty töihin, joten päivät kuluvat lähinnä lukien. Vankilassa millään ei ole kiire, joten saa nähdä koska minut laitetaan hommiin.

Paikka ei oikein tunnu vankilalta, vaan enemmänkin mieleen tulee leirikeskus. Vankilan tuntua tuovat toki rajoitukset liikkumiseen, yhteydenpitoon ja hallussa pidettävään omaisuuteen.

Vaikka kirjoituksessani on ollut tähän asti vähättele sävy, ei täällä silti mitään kivaa ole.

Sosiaaliseen mediaan ja jatkuvaan yhteydenpitoon kavereiden kanssa tottuneena on melko kova paikka, kun laitetaan puhelinkortin ja kirjeiden varaan.

Liikkumisen rajoittaminen ja jatkuvan tarkkailun alaisena olominen ei sekään mieltä ylennä. Vaikka vartijat käyttäytyvätkin lähes poikkeuksetta todella asiallisesti, on tässä asetelmassa menettänyt osan ihmisarvostaan.

Muut vangit ovat oikein leppoisia, eikä ainuttakaan vaikeaa tapausta ole osunut kohdalle. Muut tosin sanoivat, että heitäkin tulee vielä, se on vain ajan kysymys.

Ruoka vankilassa ei ole mitään kovin kaunista, mutta sen maku on kutakuinkin kohdallaan. Lisäksi sitä saa tarpeeksi. Ruokalan yhteydessä on myös kanttiini, josta voi ostaa kaikennäköistä, mutta elintarvikkeiden osalta se on oikeastaan melko turhaa.

Eilen sunnuntaina vanhempani ja siskoni kävivät vierailemassa. Oli mukavaa nähdä tuttuja naamoja ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Istuimme ja juttelimme muutaman tunnin. Sitten he lähtivät.

On todella väärin, että orjatyöstä kieltäytynyt laitetaan vankilaan, mutta olen tyytyväinen, että suomalainen vankeinhoito on kuten se on. Pääpaino ei ole rankaisemisessa vaan vankien sopeuttamisessa yhteiskuntaan. Suomessa vangitkin tunnustetaan ihmisiksi.

Minuun voi ottaa yhteyttä kirjeitse osoitteella

Tuomas Ruuhijärvi
Käyrän vankila
Pappilantie 36
21370 Aura kk

Piraattien eduskuntavaaliehdokas tuomittiin vankeuteen

Posted on by
2

Minut tuomittiin tänään Satakunnan käräjäoikeudessa 179 vuorokautta kestävään ehdottomaan vankeusrangaistukseen asevelvollisuudesta kieltäytymisen vuoksi. Kieltäydyin asepalveluksesta Huovinrinteen varuskunta-alueella 12.7.2010 välittömästi palveluun astuttuani. Kieltäytymisilmoitukseni voi lukea .

Tuomio ei tullut yllätyksenä, kun kansalaistottelemattomuuden merkeissä touhuun lähdinkin. En ajatellut valittaa tuomiosta. Motiiveistani voi lukea tarkemmin täältä, mutta mainittakoon pikaisesti, että pidän nykyistä järjestelmää epätasa-arvoisena, enkä hyväksy orjuuttamisen kaltaista ihmisten työhön pakottamista.

Haluan, että oma poikani saa aikoinaan valita, suorittaako hän asepalveluksen vai ei. Kansalaistottelemattomuudella on varmasti voimakas vaikutus lakien kehitykseen. Mitä useampi kieltäytyy pakotetusta palvelusta, sitä nopeammin nykyisestä järjestelmästä voidaan luopua. Hyvää maata ei sitä paitsi tarvitse pakottaa puolustamaan, kansalaiset puolustavat sellaista mielellään.

Jos minut valitaan eduskuntaan, on vähän epäselvää miten menetellään. Teoriassa on kuulemma mahdollista, että kävisin avovankilasta käsin “päivätöissä” eduskunnassa. Jos avovankilasta käsin työskenteleminen ei onnistu, eikä eduskunta erota minua lusimiseni aikana poissaolojen vuoksi, voin vankeustuomion istuttuani ryhtyä kansanedustajan työhön.

Onhan aina tietenkin mahdollisuus, että rouva presidentti armahtaisi minut, jos äänestäjätkin olisivat sitä mieltä, että minun tulisi mieluummin olla eduskunnassa kuin vankilassa.

Tuomioni ei kuulemma vaikuta ehdokkuuteeni.

Kapinoivaa orjaa halutaan ruoskia

Posted on by
Reply

On kulunut neljä ja puoli kuukautta rikollisen käyttäytymiseni aloittamisesta. Myönnettäköön, että jossain välissä kävi jo mielessä, että jospa Porin Prikaatissa juttuni oltaisiin syötetty silppurille, ja pian tulisi uusi määräys kutsuntoihin. Vaan ei hätää, tänään tullessani koulusta kotiin odotti eteisen lattialla minua iloinen yllätys Varsinais-Suomen käräjäoikeudelta. Heillä oli minulle jotain tiedoksi annettavaa, joten lähdin paikalle, kuten postissa määrättiin. Asia koskisi eittämättä totaalikieltäytymistäni.

Niille, joille tarinani tähänastinen osa ei ole tuttu, kerrottakoon, että matkustin heinäkuun 12. päivä 2010 palvelukseenastumismääräykseni mukaisesti Huovinrinteelle Porin Prikaatin palvelusalueelle. Kuten olin päättänyt, kieltäydyin asepalveluksen suorittamisesta. Motiiveistani voi lukea kieltäytymisilmoituksestani ja siitä, miten kesäinen heinäkuun 12. päivä kului (näillä pakkasilla tulee jo kesää ikävä), voi lukea toisesta aiemmasta kirjoituksestani.

Täytyy myöntää, että oloni oli odottavan jännittävä. Tiesin tasan tarkkaan, mitä asia koski, koska en ole ollut tuhma, ja tiesin, että asialle ei tänään tapahtuisi mitään. Silti tieto siitä, että saisin viimein lähes viisi kuukautta odottamaani tietoa, oli aika hurja ajatus. Päällimmäisenä kysymyksenä mielessäni pyöri oikeuskäsittelyn ajankohta. Mietiskelin bussissa nököttäessäni, että johtuukohan pieni vapinani pelkästään kylmästä.

Laittaessani töppöstä toisen eteen ja suunnatessani kohti käräjäoikeutta katsoin rakennuksen pääoven yllä olevaa kylttiä ja hymähdin. ”Oikeustalo”, siinä luki. Kuljin metallinpaljastimen läpi ja marssin rappuset yläkertaan ja odotin minuutin, että Herra Haastemies sai edellisen potilaan hoidetuksi.

Pöydän takana olleella kaverilla oli paperit hieman hukassa. Vaikutti siltä, että hän hoiteli jonkun työkaverinsa hommia, eikä meinannut löytää tiedoksiantotodistustani. Muutaman puhelinsoiton jälkeen paperit kuitenkin löytyivät. Setä raapusti kirjaimia somaan riviin papereihin, ja antoi minulle lappupinoni. Toivotin hyvät päivänjatkot ja painuin kotiin povitaskussani kuusi yhteen niitattua lappusta.

Asian käsittely on Satakunnan käräjäoikeudessa tammikuun puolessavälissä. Syyttäjä hakee minulle 179 päivän mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta orjatyöstä (asevelvollisuudesta) kieltäytymisestä. Istuessani bussissa matkalla kohti kotia kasvoilleni levisi hymy. Taas sitä mennään.

Teonkuvaus: Ruuhijärvi on, astuttuaan saamansa palvelukseenastumismääräyksen mukaisesti suorittamaan asevelvollisuuttaan Porin Prikaatin 1. Pioneerikomppaniaan, kieltäytynyt heti palveluspaikkaansa saavuttuaan kokonaan asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta hakeutumatta myöskään siviilipalveluslain mukaiseen siviilipalvelukseen.


‎”Kieltäydyn jatkamasta palvelusta”

Posted on by
16

Lain mukaan asevelvollisuudesta kieltäytymiseen voi syyllistyä vain varusmies, eli henkilö, joka on ainakin muodollisesti aloittanut varusmiespalveluksen. Siviilipalveluksesta puolestaan voi kieltäytyä jo ennen palveluksen aloittamista. Oikeuskäytäntö Suomessa on se, että totaalikieltäytymiseen ja poissaolorikokseen (karkaamiseen tai luvattomaan poissaoloon) voi syyllistyä samaan aikaan, eikä poissaolorikos ole osa kieltäytymistä. Poissaolorikoksista jää rikosrekisteri – toisin kuin totaalikieltäytymisestä – ja niistä voi saada sakkoa tai vankeutta, joten halusin välttyä moisen rikoksen suorittamiselta. Siispä matkustin tänään aamulla Huovinrinteelle.

Kuvailen teille summittaisesti päiväni tapahtumat. Kirjoittelen ihan vain muiden mielenkiinnon vuoksi blogiini nyt ja jatkossa totaalikieltäytymisprosessista. Kyseessä ei ole missään nimessä mitään sellaista, että koittaisin pienentää totaalikieltäytymiseen liittyviä pelkoja ja täten millään asteella kannustaa ketään muuta kieltäytymään, koska sehän olisi laitonta. Itse en muuten uskoisi olevani tässä nyt ilman maanmainiota Aseistakieltäytyjäliiton Mielipidevangin opasta, joten kiitokset heille. Hyppy tuntemattomaan olisi saattanut olla liian paha ilman tarvittavaa tietoa siitä, mitä tapahtuu.

Hakeuduin bussissa sen näköisen kaverin viereen, että olin jo ennen istumistani tietoinen tulevan matkan keskustelunaiheista. Bussimatka kului siis vierustoverini kanssa keskustellen armeijasta ja kieltäytymisestäni. Aloitin myös viimein Jokapiraatinoikeuden lukemisen bussissa, vaikka ostin kirjan jo sen julkaisupäivänä. Säkylän bussiasemalle saavuttuamme keskustelujoukko kasvoi ja huomasin Oskuksi itsensä esitelleellä kaverilla ja minulla olevan paljon yhteisiä tuttuja. Keskustelimme niitä, näitä, suurelta osin jälleen armeijasta. Luin myös kirjaani eteenpäin. Odotimme kyytiä, kyytiä ei tullut. Odotimme yhä. Bussissa vieressäni istunut sälli soitti varuskuntaan ja kyseli, missä mennään. Kuljetus oli unohtunut. Puolen tunnin päästä kuljetusjoukot tulivat hakemaan meitä noin kuuden kilometrin päähän.

Saavuttuamme alueelle asetuimme jonoihin ja odotimme. Jono kerrallaan meidät käskettiin sisään, jossa meidän laukkumme tarkistettiin huumausaineiden, päihteiden, teräaseiden ja muiden vastaavien varalta. Huumekoiria ei meihin käytetty. Siirryimme jonkinsortin sotilaskuraattorin höpötystä kuuntelemaan, ja tästä jälleen eteenpäin. Saimme kuulla mihin meidät oltiin sijoitettu. Minut oltiin määrätty ensimmäiseen pioneerikomppaniaan.

Kävelin jonkin matkaa, jotta pääsin perille. “Herra alikersantti, alokas Ruuhijärvi astuu palvelukseen”, sanoin luovuttaessani palvelukseenastumismääräykseni ja ajokorttini. “Oletko mielestäsi kykeneväinen suorittamaan palveluksen?” “Olen.” “Selvä, mene tuonne pöydän…” “Niin, nyt mä oon sitten varusmies. Vai?” “No joo, kun sä olet palvelukseen astunut…?” “Kieltäydyn jatkamasta palvelusta.” “Eli sä siis et ole kykeneväinen suorittamaan palvelusta?” “Olen kykeneväinen suorittamaan palveuksen, mutta kieltäydyn siitä.” Satunnaisen sähläyksen jälkeen herra alikersantti jatkoi: “Äläpäs menekään sinne pöydän ääreen, vaan jää tähän… Ota siitä jakkara ja istu siihen, tässä voi mennä jonkin aikaa.”

Yllättävää oli mielestäni lähes kaikkien asiallinen suhtautuminen päätökseeni. Lähes mistään suunnasta ei tullut nuivaa katsetta, vaan homma hoitui pääosin erittäin asiallisesti ja hyvissä mielin. Ainoana poikkeuksena voisin mainita kotiuttamismääräyksen minulle kirjoittaneen yliluutnantti Teemu Jokisen, joka katsoi minua kuin halpaa makkaraa eikä vastannut hyvänloppukesäntoivotukseeni, kun lähdin kotia kohti. Muutoin homma sujui todella mallikkaasti. Eräs yliluutnantti vitsaili byrokratiasta ja liiallisista paperihommista. Olin positiivisesti yllättynyt. Ruokaakin tarjottiin, ja minut siirrettiin odotellessa muonituskeskukseen syömään. Ironia oli jälleen läsnä, ja radiossa soi ruokaillessani Status Quon In the Army Now.

Pienenä pelkona perseessä oli piilenyt kieltäytymispäätökseni jälkeen se, että varuskuntaan saavuttuani ja kieltäydyttyäni minua kohdeltaisiin jonain naistensilppojan ja ja pedofiilitapporaiskaajan rinnasteisena. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

Eräs yliluutnantti, jonka nimeä en ikäväkseni nyt muista, suoritti esitutkinnan epäillystä rikoksestani muutama tunti sen jälkeen, kun olin ilmoittanut kompanian päälikölle, kapteeni Matti Jorvalle, kieltäytymisestäni. Nimet alle, ja pian olikin kotiuttamisen aika. En voinut olla naurahtamatta, kun minulle kerrottiin, että minulle maksettaisiin päivärahaa tästä päivästä, vaikka en käytännössä ollut tehnyt koko pävinä muuta kuin matkustanut paikalle, kieltäytynyt ja tappanut aikaa lukemalla Jokapiraatinoikeutta (pääsin sivulle 132 asti tänään). Kotiuttamispäätöksen jälkeen koitti kuuden kilometrin kävelymatka varuskunnalta Säkylän keskustaan 30-asteisessa helteessä ja linja-automatka Turkuun.

Homma nytkähti tänään paremman matkaa eteenpäin. Siviilivirannoimaiset jatkavat rikokseni tutkintaa, ja odotan yhteydenottoa poliisilta ja käräjäoikeuden käsittelyä. Aion tyytyä käräjäoikeuden minulle langettamaan tuomioon, koska sitä on käytännössä mahdoton saada muutettua, vakiintuneen oikeuskäytännön ollessa mitä on, oli se sitten miten lainvastainen tahansa. Tämä päivä sujui kuitenkin mielestäni yllättävänkin kivuttomasti.

Kieltäytymisilmoitus

Posted on by
15

Postitin alla olevan tekstin ylläolevalla otsikolla tänään 1.7.2010 Porin prikaatille.

Minä, Tuomas Ruuhijärvi, kieltäydyn tällä ilmoituksella suorittamasta minulle laissa määrättyä asepalvelusta missään muodossa. Motiivit päätökseeni löytyvät nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epäkohdista. Järjestelmä on äärimmäisen epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä ja sen jättäessä Jehovan todistajat sekä ahvenanmaalaiset palvelusvelvollisuuden ulkopuolelle. Asevelvollisuus riistää suomalaisten miehien vapauden puolesta vuodesta vuodeksi ilman raskauttavia perusteita.

Yleinen mielipide on, että nykyinen asepalvelusjärjestelmä on oikeudenmukainen. Todellisuudessa se ei sitä ole. Syy neutraaliin suhtautumiseen järjestelmää kohtaan johtunee siitä, että siihen on totuttu. Palveluvelvollisuus koskee 18-30-vuotiaita miehiä. Mikäli jako tehtäisiin jollain muulla perusteella, arvosteltaisiin järjestelmää erittäin rankalla kädellä. Harva sulattaisi sitä, jos kaikki 18-30-vuotiaat tummahiuksiset teljettäisiin vuodeksi vankilaan eli tuomittaisiin menettämään vapautensa kuten asepalveluksessa. Ahvenanmaalaisten ja Jehovan todistajien jättäminen velvollisuuden ulkopuolelle pahentaa asiaa entisestään. Nykyiseen toimintamalliin tottuminen aiheuttanee kuitenkin arvostelun vähäisyyden, koska armeija perinteisesti on ollut se miesten juttu.

Naisten mahdollisuutta suorittaa asepalvelus perusteltiin sen käyttöönoton aikaan tasa-arvolla, vaikka lakimuutos oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoa lisäävä. Sen lisäksi, että naisten ei tarvitse suorittaa asepalvelusta, voivat he nykyään halutessaan tämän kuitenkin tehdä. Naisilla ovat kaikki ovet avoimina, kun taas miesten puolesta on jo valmiiksi päätetty, että jokin palvelus suoritetaan. Perustuslakikin sanoo, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta tätä ei noudateta maanpuolustusvelvollisuuden osalta tavallisessa laissa. On erikoista, että yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on niin kovassa huudossa, ei näin suureen epäkohtaan olla vielä puututtu.

Asepalvelus aiheuttaa käytännön ongelmia miesten elämään. Asepalvelus siirtää opiskeluiden aloittamista ainakin vuodella ja useassa tapauksessa jopa kahdella. Tämä vaikuttaa siihen, minkä ikäisinä suomalaiset miehet pääsevät työelämään. Vasta valmistumisensa jälkeen asepalveluksen suorittavilla palvelus siirtää konkreettisesti töihin astumista eteenpäin. Armeijasta voi olla jotain hyötyä, muutenkin kuin kivasta tittelistä nimen edessä, mutta on typerää olettaa, että armeijassa opittaisiin enemmän päivätyössä hyödyllisiä asioita kuin koulussa tai työelämässä vuoden aikana.

Todennäköisyys Suomen joutumiselle sotaan on äärimmäisen epätodennäköinen. Mikäli uhka sodalle olisi suurempi, voitaisiin katsoa nykymuotoiselle asepalvelusjärjestelmälle olevan pakottava tarve. Nyt sellaista ei ole. Ainut potentiaalinen Suomeen hyökkäävä valtio on Venäjä, joka taasen olisi niin ylivoimainen vihollinen, että Suomen olisi mahdotonta taistella enää nykypäivänä sitä vastaan. Se, että Suomi on joskus onnistunut taistelemaan itänaapuriaan vastaan, ei tarkoita, että tilanne yhä olisi sama. Suomen kuuluessa EU:hun on Venäjänkin hyökkääminen maahamme on erittäin kaukaa haettu skenaario.

Monet ajattelevat asepalveluksen suorittamista isänmaallisena tekona. Itse koen asian toisin. Asepalvelusta vastaan taisteleminen on taistelemista kotimaan puolesta, koska asevelvollisuuden poistuminen tekisi Suomesta paremman valtion. Isänmaallisuutta on haluta parasta mahdollista isänmaalleen. Isänmaallisuutta on halu estää päättäjiä vahingoittamasta rakasta kotimaatamme tekemällä huonoja päätöksiä tai jättämällä tekemättä hyviä. Isänmaallisuutta on olla luottamatta sokeasti siihen, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.

Veteraaniemme uhrauksien ja panoksen kunnioittaminen ei vaadi sitä, että leikimme sotaa vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sodan uhka on hävinnyt. Itsenäisyytemme puolesta taistelleiden kunnioittamista on ihan yhtä lailla se, että jatkamme ponnisteluja kohti parempaa Suomea. Koen päätökseni totaalikieltäytyä olevan sata kertaa niin isänmaallinen kuin usean muun päätös suorittaa asepalveluksensa ja sen vievän Suomea eteenpäin. Uhraukseni toivon osaltaan vaikuttavan siten, että oma jälkikasvuni ja seuraavat sukupolvet eivät aikanaan joudu suorittamaan asepalvelusta.

En sinänsä ole aseita vastaan, vaan pikemminkin mielipiteeni aseista on keskivertoa paljon liberaalimpi, ja sotilaidenkin käytön rauhanturvassa ymmärrän tyystin. Siispä siviilipalveluksen suorittaminen totaalikieltäytymisen sijaan ei olisi aatteitani palveleva teko. Siviilipalvelus toimii pitkälti vain tekosyynä sille, että asevelvollisuutta ei poisteta, vaikkakin siviilipalveluksen suorittavatkin tekevät arvokasta työtä asevelvollisuuden poistamisen puolesta.

Ongelmallisena koen kuitenkin Suomen valtion ylläpitämän sotamyytin, jossa sotaa ihannoidaan ja pidetään hienona asiana. Paraateissa kulkevat panssarivaunut ja sotilaat aseineen hävittäjien lentäessä ylitse ja armeijasta annetaan erityisen positiivinen kuva. Sota on raakaa ja murheellista, ja on surullista, että sitä yritetään kätkeä juhlavien karnevaalien alle. On ikävää, että tappamista markkinoidaan suomalaisille ja suomalaiset ostavat sen. Osaltaan valtion harrastama markkinointi vaikuttaa myös suomalaisten asenteisiin armeijaa kohtaan.

Vielä jokunen vuosi sitten olin sen kannalla, että suorittaisin ehdottomasti asepalveluksen. Tuolloin olin vielä typerämpi juuri peruskoulusta valmistunut kakara. Ajatukseni muuttuivat ajan myötä, ja aloin miettiä totaalikieltäytymistä. Minut puhuttiin ympäri ja saatiin vakuuttuneeksi siitä, että minun kannattaa olla itsekäs ja käydä armeija, josta voisi olla jotain hyötyä, siinä missä vankilakäynnistä saattaisi olla jopa jotain haittaakin. Mietin, että olisin järjestelmän hiljainen hyväksyjä ja hiljainen vastustaja, ja kävisin armeijan ja ottaisin siitä kaiken irti, kun sinne joka tapauksessa olisi mentävä.

Jokin kuitenkin käänsi mieleni. En halunnut olla itsekäs, halusin taistella oman jälkikasvuni ja tulevien sukupolvien puolesta, halusin taistella paremmin voivan Suomen puolesta, halusin taistella asepalvelusta vastaan. Koin ja koen, että totaalikieltäytyminen on erittäin tehokas työkalu tähän. En koe, että totaalikieltäytyminen on kaikkien nykyistä järjestelmää vastustavien velvollisuus: itsekkyys ei ole pahe. Koen kuitenkin, että, koska minusta on siihen, minun on tehtävä se. Minulla on rohkeutta tehdä tämä.

Vastaus tasa-arvo-ongelmaan ei ole nyt palveluksesta ulos rajattujen ihmistenkin tuominen palvelusvelvollisuuden piiriin, vaan pakollisuuden poistaminen kaikilta. Oikea ratkaisu nykyiseen tilanteeseen olisi asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi tai korvaaminen palkka-armeijalla. Armeijalle on tulevaisuudessakin kysyntää ja sitä tulee käyttää esimerkiksi kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja mahdollisesti muuhunkin rauhaan ja rauhan säilyttämiseen pyrkivään toimintaan, mutta tämä onnistuu ilman mittavan reservin kouluttamistakin. Monissa muissa maissa asevelvollisuudesta on jo luovuttu, ja nyt Suomen on aika hypätä samaan junaan.

Aurinkoista loppukesää!

Isänmaan puolesta Turussa 1.7.2010,

Tuomas Ruuhijärvi