Tag Archives: immateriaalioikeudet

Maailma ilman tekijänoikeuksia?

Posted on by
Reply

Suuri osa ihmisistä varmasti yhtyy ajatukseen, että nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön mukaiset ”hyvitysmaksut” ovat kaikkea muuta kuin järkevät. Satojen tuhansien eurojen korvaukset musiikin jakamisesta netissä ilman osoitettua haittaa vaikuttavat melko naurettavilta, eikä oikeudenmukaisuudesta ole tietoakaan. Jopa murhasta voi päästä muutaman vuoden istumisella, mutta Antti Tuiskun musiikin ja Salattujen Elämien jakamisesta vertaisverkossa voi saada elinikäisen velkavankeuden.

Lisäksi tekijänoikeuksien valvonta heikentää jokaisen ihmisen – myös niiden, jotka eivät riko lakia – yksityisyyden suojaa, eikä elinikä + 70 vuotta juuri motivoi ketään tuotteliaaksi, kun yhdellä hittibiisillä tai -kirjalla voi elää koko loppuikänsä.

Koska tekijänoikeuslakien kohtuullistamista vastustavat pelkäävät, ettei kulttuurilla voisi tehdä rahaa ilman nykyisen kaltaisia tekijänoikeuksia, ajattelin todistaa toisin viemällä ajatuksen vielä pidemmälle. Mitä jos tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan? Jatkuisiko kulttuurituotanto tekijänoikeuksien olemattomuudesta huolimatta? Tehtäisiinkö enää uusia koulukirjoja ja tutkimusta? Uskallan väittää, että kyllä, maailma ei syöksyisi radaltaan, vaikka tekijänoikeuksia ei suojeltaisikaan raastuvassa.

Tekijänoikeus on ihmiskunnan historiassa suhteellisen tuore keksintö. Tekijänoikeudet määriteltiin laiksi ensimmäistä kertaa vuonna 1709 Britanniassa. Aluksi ne koskivat vain kirjojen kopioita, mutta myöhemmin laajentuivat koskemaan sitä ja tätä. Vaikka ihmiskunta ei ole tuntenut tekijänoikeuslakia kuin vasta kolmesataa vuotta, ovat ihmiset tehneet kulttuuria vaikka miten kauan. Ympäri maailmaa on löydetty kivikaudelta peräisin oleviakalliomaalauksia. Musiikkiakin on ollut olemassa jo pitkällä esihistoriassamme.

Ihmiset tekevät kulttuuria ihan vain omaksi ilokseenkin, eivät vain vaurastuakseen. Internet on täynnä loistavaa harrastelijoiden tekemää musiikkia, jota voi kuunnella ilmaiseksi. Jopakokopitkiä laadukkaita elokuvia on tehty harrastelijavoimin ilmaiseksi internetissä jaettavaksi. Vaikka teokset on usein tehty harrastelijamielessä ilman tarkoitusta tehdä niillä rahaa, on harrastelijaprojekti joskus johtanut suuriinkin tuloihin. Esimerkiksi mikromaksuilla ihmiset voivat siirtää rahaa niille, joiden teoksista he tykkäävät.

Myöskään silkka kaupallinen tuotanto ei kuihtuisi ilman tekijänoikeuslakeja. Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että ihmiset ostavat kulttuuria vain siksi, että on rangaistavaa ladata sitä vertaisverkoista. Minun mielestäni ajatus on kummallinen. Ostaisitko itse musiikkia, jos sen lataaminen netistä olisi laillista? Mikään ei estä CD-levyjen myyntiä totuttuun tapaan, vaikka tekijänoikeuksia ei olisikaan olemassa. Piraattituotteeseen on suhtauduttava näytekappaleena ja maksullisen version kanssa kilpailevana tuotteena, ja maksullisen version on pyrittävä täyttämään ne aukot, joita piraattiversio ei pysty.

Mikäli tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan, kuluttajan toki pitäisi kyllä pitää tarkemmin huoli siitä, että minkä levyn ostaa. Kilpailevia, halvempia, sisällöltään samoja tuotteita tulisi kauppojen hyllyille ja nettilataamoihin. Ne olisivat toki kukkarolle halvempia, mutta eivät veisi artistin rahapussiin välttämättä latin latia. Tämän vuoksi ihmisten, jotka haluavat tukea artistia, tulisi oppia katsomaan levyn kannesta, onko kyseessä artistin myymä kappale, vai meneekö levyostoksesta tulevat voitot levyjä painavalle yritykselle.

Tekijänoikeudettomassa maailmassa syntyisi myös varmasti uusia bisnesmalleja, joista joitain on syntynyt jo nyt. Kirjailija tai bändi voi esimerkiksi käyttää panttivankistrategiaa tuotteidensa myyntiin: kirjaa tai uutta albumia ei julkaista ennen kuin bändin tai kirjailijan fanit ovat saaneet kasaan tietyn summan rahaa. Julkaisun jälkeen kirja olisi vapaasti monistettavissa ja ihmisten käytettävissä. Tai voisihan taiteilija pyrkiä vielä puristamaan rahaa irti myymällä ”virallista versiota” tuotteesta, vaikka sen levittäminen olisikin periaatteessa vapaata.

Kenties tärkeimpänä immateriaalioikeutena pidän tekijänoikeuksien isyysoikeutta, jonka poistaminen voisi tuottaa suurimmat ongelmat. Kun joku esittäisi toisen teoksen osana omaa teostaan, eikä nimeäisi teoksen alkuperäistekijää, olisi tuottajan vaikeampi luoda mainetta teoksillaan. Maine taasen on melko tärkeää, jotta esimerkiksi biiseistä tykkäävät osaavat etsiä musiikkia ostettavaksi tai tietävät kenen keikalle mennä hyppimään.

Uskoisin kuitenkin, että vaikka laki ei velvoittaisikaan, isyysoikeudesta pidettäisiin melko hyvin kiinni silkasta kohteliaisuudesta, ja sen vuoksi, että tuotteiden kuluttajat haluavat tietää esimerkiksi elokuvan kohtauksen taustalla soivan kappaleen tehneen artistin nimen. Jo nykyään on mahdollista tunnistaa tuntematon biisi tietokoneohjelman avulla, enkä epäile, etteikö moinen voisi olla mahdollista videomateriaalinkin suhteen. Jokaisen Googlea koskaan käyttäneen uskoisi ymmärtävän, että koneen avulla tuntemattoman tekstin tunnistaminen on todella helppoa.

Tietokoneohjelmien ja -pelien myyminen kuluttajille ilman tekijänoikeuksia voisi toimia kuten nykyäänkin. Tuotteet toki kannattaisi riisua rasittavista kopiosuojauksista, jotta piraattituote ei vie voittoa laatuvertailussa. Esimerkiksi viisi peliä kattava Humble Indie Bundle -pelipaketti, jota on myyty kaksi kertaa eri peleillä ”maksa mitä haluat” -periaatteella, on ollut huippumenestys. Viime vuoden lopulla myydyt pelit saivat kasaan melkein kaksi miljoona dollaria, ja keskimääräinen maksettu summa oli melkein kahdeksan dollaria, vaikka kuka vain olisi saanut koko paketin sentillä.

Ohjelmistoyrittäjät voivat lisäksi myydä tukipalveluita ja koulutusta ohjelmistojen käyttöä varten, ja pelinkehittäjät voivat myydä ilmaisiin verkkopeleihin lisäsisältöä. Verkkopelien riesana tosin saattaisi olla piraattipalvelimet, mutta ohjelmisto- ja peliala voisivat käyttää hyödykseen myös aiemmin mainittua panttivankistrategiaa, ja julkaisisivat uusia päivityksiä ohjelmistoihinsa ja peleihinsä vasta, kun haluttu rahasumma on saatu kasaan.

Koska koulukirjat ja muu oppimateriaali on välttämätöntä oppilaiden oppimisen vuoksi, oppimateriaalille on suurta kysyntää, joten oppikirjojen tuotanto ei tulisi loppumaan mihinkään. Suomessa valtio kouluttaa lapsoset, joten luultavasti osa opetusmateriaalin valmistuksesta siirtyisi valtion rahoituksen alle. Myös ulkomaista materiaalia käännettäisiin suomeksi soveltuvin osin. Tämän lisäksi opettajat olisivat vapaampia kopioimaan ja yhdistelemään mielestään opetukseen soveltuvaa materiaalia ilman lain rajoituksia. Lisäksi Wikibooksin kaltaisia avoimia kirjaprojekteja alkaisi varmasti syntymään enemmän, ja opettajat ja vanhemmat pääsisivät vaikuttamaan kirjojen sisältöön itse.

Vaikka mitään pitävää näyttöä ei olekaan, on toki mahdollista, että tekijänoikeuslakien poistaminen kokonaan vähentäisi jossain määrin luovien alojen työntekijöiden tuloja. Yksinään se ei kuitenkaan riittäisi perusteeksi erittäin vahvoille tekijänoikeuksille, koska vahvoista tekijänoikeuksista ja niiden valvomisesta aiheutuu haittaa yhteiskunnalle. Ei myöskään ole syytä unohtaa, että luovien alojen menettämät tulot eivät ole pois yhteiskunnalta, vaan samalla rahalla työllistyy ihmisiä jollekin muulle alalle.

Esimerkiksi Piraattipuolueen esittämä malli, jossa tekijänoikeudet olisi rajattu viidestä kymmeneen vuoteen, ja ei-kaupallinen kopiointi olisi laillista, tarjoaisi tilanteen, jossa tekijänoikeuksien kautta voisi järjestää tulonsa jopa ilman uusien bisnesmallien kehittämistä. Tekijänoikeuksien on tarkoitus palvelulla koko yhteiskunnan etua tarjoamalla laajaa kulttuurituotantoa, mutta kulttuurituotantoa suojellessa ei saa vaarantaa muita tärkeitä asioita.

Ilmaista vastaan voi kilpailla

Posted on by
Reply

Usein vahvoja tekijänoikeuksia puolustavien ihmisten suusta kuulee argumentin: “Ilmaista vastaan ei voi kilpailla.” He ovat väärässä. Tämä koskee sekä mediaa että muita tuotteita ja palveluita.

Olimme tänään Turun Yliopistonkadulla Piraattipuolueen porukalla. Mukanamme oli teltta ja jaoimme ihmisille kahvia ja juttelimme piraattiasioista ja vaaleista. Tarkoituksena oli siis kertoa, että mekin olemme olemassa, ja saada mahdollisia äänestäjiä.

Kosiskelimme ihmisiä teltallemme tarjoamalla kahvia tai teetä. Todella moni tulikin 17 asteen pakkasessa juomaan kanssamme kuumaa juotavaa ja juttelemaan. Joillekin kylmä keli oli kuitenkin liikaa, eivätkä he jääneet kanssamme rupattelemaan.

Jouni Flemming kysyi eräältä ohikulkijalta kelpaisiko kahvi. Kahvi kuulemma kelpasikin, mutta sisällä kahvilassa. Jouni koitti vielä puhua ympäri ilmoittamalla kahvin olevan ilmaista. Ohikulkija vastasi, että sisällä on lämpimämpää. Hän oli siis valmis maksamaan paremmasta palvelusta.

Samasta ilmiöstä on kyse siinä, että ihmiset ovat valmiita maksamaan Spotifyn käyttämisestä joko rahallisesti tai myymällä aikaansa mainostajille sen sijaan, että lataisivat biisit luvattomasti. Spotifyllä on kaupallisena palveluna mahdollisuudet olla piraattipalvelua parempi ja houkuttelevampi.

Vahvassa tekijänoikeuslainsäädännössä on kyse vain siitä, että tekijänoikeuksien haltijat haluavat sementoida markkina-asemansa eivätkä he ole valmiita luomaan sellaisia palveluita, joista asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Heidän tulisi olla valmiita luomaan sellaisia palveluita ja tuotteita, jotka ihmiset kokevat rahan arvoisiksi.

Kaupallisen tuotteen tulisi olla parempi kuin ilmainen, ei huonompi. Tällä hetkellä maksavien asiakkaiden riesana on usein antipiratismimainoksia ja kaiken maailman muuta roinaa, jota kukaan ei halua. Piraattituotteen käyttäjä säästyy niiltä.

Ihmisten nettilatailua vastaan taistellaan luomalla parempia palveluita, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan joko rahalla tai ajallaan, ei vahvoilla tekijänoikeuksilla.

Monopolit ovat valtioiden lapsia

Posted on by
Reply

Vasta jokunen aika sitten törmäsin väitteeseen, että monopolit ja oligopolit syntyvät useimmiten tai jopa aina valtioiden vaikutuksesta. Aluksi pidin väitettä aivan järjettömänä, olihan se liki päinvastaista, mitä minulle oltiin aina kerrottu. Ajatuksessa tuntui kuitenkin olevan jotain järkeä, kun aloin miettimään esimerkkejä. En aivan heti saanut mieleen yhtään monopolia, jonka synnyssä valtioilla ei olisi ollut näppinsä pelissä.

Oikeita ”luonnollisia monopoleja”, jotka ovat syntyneet puhtaasti vapailla markkinoilla tuntuu olevan yllättävän vähän, vaikka moni monopoli ja oligopoli vaikuttaa pikaisella vilkaisulla markkinoiden muovaamalta. Valtion monopoleja käsittelen mieluummin erillään ”vapaiden markkinoiden” monopoleista, koska niiden monopoliasema tai sen syyt eivät liene kenellekään yllätys. Nostan esille muutaman esimerkin, joiden olemassaoloa ei välttämättä moni ole tajunnut tai joiden syitä ei välttämättä tule heti ajatelleeksi.

Visan tai Mastercardin asiakkaita tämän kirjoituksen lukijoista on lähes jokainen. Moniko teistä on tajunnut niiden oligopolin? Itse hoksasin niiden markkina-aseman vasta, kun päätin alkaa boikotoimaan molempia yrityksiä. Vaihtoehtoa maksukortiksi ei ole ja joudunkin tyytymään vain rahan nostamiseen Visa Electronilla, jotta voin välttää ainakin maksamasta osaa korttimaksuistani tälle oligopolille. Mastercard ja Visa saavuttivat asemansa EU:n annettua sen niille. Tarkoituksena oli luoda koko Euroopan laajuinen maksukorttijärjestelmä, jonka johdosta samalla kortilla voisi maksaa niin Porissa kuin Ateenassakin. Mitään vaikutusta ei varmasti ollut USA:n lobbauksella, jolla se on koittanut luoda vastaavaa järjestelmää ainakin Venäjälle.

Elektroniikkakauppa on melko harvojen yritysten pyörittämää. Moniko osaa esimerkiksi luetella yli kymmenen matkapuhelinmerkkiä? Olisi melko outoa, jos monien miljardien eurojen arvoinen ala olisi “ihan luonnostaan” noin harvan yrityksen pyörityksessä. Eräänä merkittävänä syynä tähän oligopoliin pitäisin patentteja. Patentithan tunnetusti ovat rajoitetun ajan kestäviä yksinoikeuksia johonkin keksintöön, eli ne toisin sanoen ovat valtion myöntämiä monopoleja. Suuryritykset lisensoivat patenttejaan ristiin, eli käytännössä sopivat, etteivät haasta toisiaan oikeuteen patenttirikkomuksista. Sen sijaan pienyritykset, joilla ei ole valtavia patenttisalkkuja suojanaan, eivät kykene tähän lisensoitiin, koska niillä ei ole näitä valtion myöntämiä patentteja kaupankäyntiin. Tämä tekee uusien yritysten saapumisen markkinoille erittäin vaikeaksi ilman todella suuria sijoituksia.

Lähes koko maailman musiikkiteollisuus on neljän yhtiön hallussa. Miksi? Ne voivat haalia miljoonista erittäin vähän tuottavista jopa sata vuotta vanhoista tuotoksista korvauksia. Pienistä tipoista kasvaa iso joki. Tuon pikkurahoista koostuvan miljardien arvoisen rahavirran avulla ne voivat ylläpitää suuria artisteja ja varmistaa oligopolinsa menestyksen jatkossakin. Jos tekijänoikeus olisi rajattu vaikkapa kymmeneen vuoteen, tulisi tämäkin oligopoli kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.

Monopoli voi myös syntyä vapailla markkinoilla uuden markkinan avautuessa, kuten Microsoftin monopoli käyttöjärjestelmien osalta syntyi. Normaalitilanteessa vapaat markkinat kuitenkin purkavat syntyneen monopolin, mutta Microsoftin turvana on – eivät loistavat tuotteet ja mahtava asiakaspalvelu vaan – ohjelmistopatentit ja tekijänoikeudet. Vakiintunut käyttäjäkunta ja ohjelmistojen suora toimimattomuus muiden käyttöjärjestelmien puolella ovat myös osatekijöitä, mutta ne eivät riittäisi pitämään Microsoftin markkina-asemaa kasassa.

Suurena ongelmana pidän sitä, että valtio luo itselleen lainsäädännöllä monopoleja, jotka se myöhemmin rahanpuutteessa myy kokonaisina vapaille markkinoille. Esimerkiksi yksityistetyt katsastusmarkkinat ovat tällä hetkellä käytännössä kahden yrityksen hallussa eikä kilpailua juuri pääse syntymään. Vielä röyhkeämpänä tapauksena yksityistämisen pieleen menemisestä pidän Digitaa, jolla oli jonkin aikaa täysi monopoli ilman mahdollisuuttakaan kilpailuun. Nyttemmin valtio jakoi lahjottua noppaa heittämällä uusia toimilupia radiotaajuuksien käyttämisestä. Valtioiden tulisi yksityistäessä varmistaa, että kilpailua syntyy tarpeeksi ja ettei sen luoma monopoli dominoi markkinoita.

Uskon, että yksityistäminen ja valtion monopolien avaaminen kilpailulle on monessa tapauksessa – vaikkeikaan välttämättä kaikissa tapauksissa – järkevää toimintaa, mutta yksityistäminen ei saa olla koskaan itse tarkoitus. Jos yksityistetään, on se tehtävä siten, että ”vapaat markkinat” eivät lähde käyntiin monopolin alaisena, vaan että alalle saadaan aitoa kilpailua. Minulla on sellainen olo, että 2000-luvulla tehdyt yksityistämiset on tehty ilman minkäänlaista kritiikkiä. Kun yksityistämisestä on jossain joskus saatu hyviä tuloksia, on vain päätetty, että yksityistetään, ajatellen, että avainsanana on yksityistäminen eikä tarvitse turhaan murehtia kuinka yksityistetään.

Valtioiden on monopolien synnyn ehkäisemiseksi jatkossakin estettävä yrityskauppoja, joiden johdosta syntyisi liian valtavia korporaatioita, joiden markkina-asemasta tulisi kilpailua vääristävä. Sen lisäksi pitäisi pyrkiä luopumaan sellaisista valtioiden omista toimista, jotka vääristävät markkinoita. On helpompi ottaa sormi pois liekistä itse kuin pyytää jotain muuta. Valtioiden on toiminnallaan taisteltava monopoleja ja muita markkinavääristymiä vastaan, ei luoda niitä.

Puurot, vellit ja immateriaalioikeudet

Posted on by
Reply

Vihreät paljasti eilen vaalikampanjansa. Vaaliteemaksi Vihreä liitto on valinnut sanaparin “uusi Suomi”. Uusi Suomi -lehden kustantaja Niklas Herlin veti tästä herneet nenään, ja oli vahvasti sitä mieltä, että vihreiden olisi tarvinnut maksaa rahaa, koska Uusi Suomi Oy omistaa tavaramerkin “Uusi Suomi”. Samalla hän tuli mananneeksi, “että vihreiden äänestäjät voivat äänestää Piraattipuoluetta, jonka mielestä toisten omistamista oikeuksista ei pidä maksaa, jos korvauksesta ei sovita.”

Median olisi tarkoitus suhtautua asioihin objektiivisesti, ja on surullista, että erään maamme suurimman median kustantaja esittää jostain puolueesta noin asenteellisen ja sen lisäksi epätodenmukaisen kommentin. Piraattipuolue ei nimittäin missään nimessä vastusta tavaramerkkejä eikä edes tekijänoikeuksia tai muita immateriaalioikeuksia. On totta, että piraatit haluavat vapauttaa tekijänoikeuksin suojatuin teosten epäkaupallisen kopioinnin ja lyhentää suoja-aikoja sekä heittää patentit romukoppaan, mutta esimerkiksi isyysoikeutta ja tavaramerkkisuojaa puolustamme.

Ymmärrän toki jollain tasolla syyt Herlinin kiukustumisen takaa, vaikka en olekaan hänen kanssaan samaa mieltä. Sen sijaan en ymmärrä, miksi hän teki siitä näin suuren numeron kuitenkaan juuri esittämättä “mä en tykkää” -argumenttia kovempaa syytä sille, ettei Uusi Suomi -sanaparia voisi käyttää. Herlin toki väittää, että vihreät ovat toimineet “kaikkien lakien vastaisesti”, mutta se ei ole todellakaan noin yksioikoista.

On epäselvää onko “Uusi Suomi” nykylain puitteissa edes pätevä tavaramerkki sen heikon erottamiskyvyn vuoksi, koska siihen on valittu kaksi niin tavanomaista sanaa. Nimenä Uusi Suomi on – vaikka se kivalta kuulostaakin – melko kehno. Joku käyttää vastaavassa yhteydessä jotain adjektiivia isänmaamme nimen yhteydessä toistuvasti . Oli vain ajan kysymys, milloin tuo adjektiivi olisi “uusi”. Olisi kiehtovaa nähdä tämän menevän oikeuteen, ja saada tietää mitä tästä tulisi.

Tavaramerkkien tarkoitus ei ole antaa tavaramerkin omistajalle mahdollisuutta rahastaa tavaramerkillään. Niiden tärkein ja ainut mielekäs tehtävä on, että kuluttajat voivat luottaa hyväksi todettuun tuotteeseen, ja tietää, että samalla tavaramerkillä varustettu tuote on samaa alkuperää ja laatua kuin aiempikin tuote. Tavaramerkkisuoja antaa kuluttajalle välineen tietää, että ostettu Rolexin kello on todella Rolexin kello. Kukaan tuskin erehtyy luulemaan Vihreää puoluetta Uusi Suomi -lehden tuotokseksi.

Herlin pohtii, millainen älymölö syntyisi, jos hän laittaisi Uusi Suomi -sivulleen osion nimeltään “Vihreä Lanka”, vaikka kyseessä on aivan eri asia. Myös Vihreä Lanka on media kuten Uusi Suomi, joten tässä tapauksessa Herlin loukkaisi tavaramerkkiä. Sen sijaan lähempänä olisi vertaus, jossa Herlin vaikkapa tekisi elokuvan nimellä “Vihreä Lanka”. Mikään ei estä, joten iske kiinni, Herlin!

Herliniä tuntuu tässä tapauksessa eniten harmittavan se, ettei hän päässyt nyhtämään rahaa vihreiltä, eikä niinkään se, että vihreiden Uusi Suomi -vaaliteemasta olisi jotain haittaa. Oikeastihan vaalikampanja tuo vain lisää tunnettavuutta Uusi Suomi -nimelle ja saattaakin olla, että Vihreiden vaaliteemasta on pelkkää hyötyä Uudelle Suomelle. Mieleen tulee joensuulainen ompelukoneliikkeen omistaja, joka suuttui Hassisen kone -yhtyeen nimivalinnasta, vaikka nimivalinta oli oikea lottovoitto liikkeen tunnettavuuden kannalta.

Asian tiimoilla käydystä uutiskeskustelusta on tullut ilmi, miten vajaa koko kansan ymmärrys immateriaaliasioista on ja miten helposti menee puurot ja vellit sekaisin. Tämä osaltaan selkeyttää syitä nykyisille tekijänoikeuslaeille. Vaikka nämä asiat vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme monesta eri suunnasta, tuntuvat ne olevan erittäin vieraita ihmisille. Meidän piraattien on nyt tämän asian tiimoilta huomattava, että meillä ei ole pelkkä asiamme puolesta argumentointi edessämme, vaan näitä vieraita asioita pitää myös selittää ihmisille.

Herlin väittää Piraattipuolueen haluavan kaiken immateriaalioikeuksien suojaaman materiaalin vapaata käyttöä, vaikka tosiasiassa haluamme puuttua vain tekijänoikeuksien kaupalliseen suoja-aikaan ja epäkaupallisen kopioinnin sallimiseen sekä patentteihin. Hän myös puhuu “nimen varastamisesta”, vaikka nimeähän ei voi omistaa: ainoastaan tavaramerkin voi suojata tietyissä yhteyksissä. Samalla Hesari väittää, että Suomen valtio omistaa Suomen vaakunan tavaramerkkioikeuden. Mitäs minä sanoin niistä puuroista ja velleistä?

Uutiskeskustelua on ollut myös tavallaan surullista seurata. Vihreitä vastustavat kommentoijat ovat lähinnä tarttuneet tilaisuuteen haukkua vihreitä ilman minkäänlaista objektiivista asian tarkastelua. Mielestäni on aina ikävää, kun aina kun “on annettu lupa” haukkua jotain, lähdetään leikkiin mukaan ilman minkään asteista omaa ajattelua. Myönnettäköön, että omassakin korvassa hieman sorahtaa sanaparin “uusi Suomi” käyttäminen, mutta kokisin sen olevan enemmän tavaramerkin haltijan ja lehdelle nimen valinneen tahon virhe kuin vihreiden.

Tänään Suomen 93. itsenäisyyspäivänä kirjoitus on hyvä päättää sanomalla, että Suomen leijonan käyttämistä vihreiden vaalikampanjassa pidän hyvänä ideana. Mielestäni on ikävää, että Suomen leijonan ovat tällä hetkellä omineet skinit, ja pelkkä Suomi-paidan tai Suomen vaakunan pitäminen esillä saa aikaan rasistisen mielleyhtymän. Suomalaisuuden symbolien pitäisi olla koko kansan ylpeyden aihe. Hyvää itsenäisyyspäivää tasaisesti vihreille, skineille, sivarihomoille ja kaikille muillekin maatamme rakastaville!

Valtion verot ja luovien alojen tulot samankaltaisessa kriisissä

Posted on by
Reply

Miten on mahdollista, ettei valtiovarainministeri Katainen ole puuttunut huutavaan epäkohtaan, jonka takia Suomen valtio menettää miljardien eurojen verotulot? Huolestuttava kehitys on ollut meneillään jo teollistumisen alkuvaiheilta alkaen ympäri maailmaa, kun tavoitteena on ollut kokoaikainen tuotannon tehostaminen. Tämä on johtanut tarvittavan työvoiman tarpeen vähenemiseen valmistettua tuotetta kohden ja täten myös valtion verotulojen vähenemiseen.

Bruttokansantuote oli vuonna 2005 noin 30 000 euroa henkeä kohden, kun koko valtion BKT oli samana vuonna 157,3 miljardia euroa. Vuonna 1975 bruttokansantuote oli henkeä kohden noin 4 000 euroa. 70-luvulla 33 % suomalaisista sai leipänsä teollisuudesta, kun taas nykyään vain 25 %. Miten on mahdollista, että Suomen BKT henkeä kohden on 30 vuodessa 7,5-kertaistunut, mutta teollisuuden parissa työskentelevien ihmisten määrä on vähentynyt kolmanneksesta kaikista työllisistä neljännekseen?

Syyksi on nostettava uudistuneet tehdaskoneet, jotka vähentävät työvoiman määrää. Monet saattaisivatkin ajatella, että vähentynyt työvoiman tarve valmistettua tuotetta kohden on positiivinen asia, mutta kun tarkastelemme asiaa lähempää, huomaamme, ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mikäli Suomi tuottaisi saman BKT:n kuin nyt vuoden 1975 menetelmillä, työllistäisi Suomen teollisuus lähes 250 % Suomen kansasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että koko Suomi olisi työllistetty ja työvoimaa teollisuuden pariin tarvitsisi tuoda ulkomailta asti. Tämä taas suoraan nostattaisi Suomen valtion ja kuntien saamia verotuloja.

Kun pelkästään teollisuuden parissa työskentelisi kaksi ja puolikertainen määrä väkeä, mitä Suomessa asuu, voisivat vanhukset olla huoletta eläkkeellä ilman pelkoa eläkeiän nostamisesta ja opiskelijat voisivat opiskella ilman pakottavaa kiirettä työelämään. Vuonna 2005 Suomen työllisyysprosentti oli vajaat 70 %, joista siis 25 % työskenteli teollisuuden parissa. Jos teollisuuden parissa työskentelisikin 250 % Suomen väestöstä, olisi Suomen työllisyysprosentti yli 300 %!

Jos työssäkäyvien määrä olisi 4,3-kertainen nykytasoon verrattuna, olisivat myös Suomen verotulot moninkertaiset. Suomalainen maksaa vuodessa 43 % veroja kaikista tuloistaan suorien ja epäsuorien verojen muodossa. Keskitulojen ollessa 3 000 euroa kuukaudessa eli 36 000 euroa vuodessa ja Suomessa töskentelevien veronmaksajien määrän ollessa 16,5 miljoonaa saisi Suomen valtio pelkästään yksityishenkilöiltä 255 miljardia euroa verotuloja, joka on siis satoja miljardeja suurempi määrä euroja kuin mitä nykymenolla Suomen valtio kerää.

Nyt Suomen valtio menettää verotuloja siis lähes 200 miljardia euroa vuodessa, koska tarvittavan työvoiman määrä on pieni. Tämä kaikki on uusien tehdaskoneiden ja teollisuuden tehostamisen syytä. Täten onkin perusteltua vaatia, että Suomen teollisuuden varustelutaso palautetaan samaan tilaan, jossa se oli vuonna 1975, ja myöhemmin vastaamaan vielä aiempaa tasoa. Kun tällä tavalla tuotamme saman bruttokansantuotteen kuin nyt, on valtion keräämät verovarat huomattavasti suuremmat, Suomen työllisyysprosentti on käytännössä 100 %, ja saamme nauttia ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien ansiosta entistä rikkaammasta monikulttuurisesta miljööstä.

Kertyneillä verotuloilla Suomen valtio voisi parantaa ja lisätä kansalaisille tarjottuja laadukkaita palveluita. Vaihtoehtoisesti verotulojen kivutessa yli nelinkertaisiksi voitaisiin verojen määrää laskea kolmella neljänneksellä, jolloin kansalaisille jäisi enemmän rahaa käteen.

Sama ilmiö on tuttu myös muualta maailmasta, kuten arvon kulttuuriministerimme Stefan Wallin on havainnut mediateollisuuden etujärjestöjen suotuisalla avustuksella. Samalla tavalla kuin valtio menettää liiallisen teollisuuden tehostamisen vuoksi miljardeja verotuloja, mediateollisuus menettää nettipiratismin vuoksi myös miljardeja (jollei jopa biljoonia) euroja rahaa vuosittain. Niin Suomen valtio kuin maailmanlaajuinen levyteollisuus on siis jäänyt uhriksi tekniikan kehittyessä. Kulttuurin kulutus on kasvanut pilviin, ja jokainen nettilataus on suoraan pois levy-yhtiöiltä, tekijöiltä, artisteilta ja heidän etujärjestöiltään. Jokaista nettilatausta kohden artistien lompakoista katoaa euro poikineen, aivan kuten jokainen kehittynyt tehdaskone on suoraan pois valtion verotuloista.

Stefan Wallin on ansiokkaasti ottanut kantaa viihdeteollisuuden kärsimiin tappioihin ehdottamalla, että Suomessa otetaan käyttöön varoituskirjementelmä jo ennestään melko tehokkaan tekijänoikeusjärjestelmän tueksi. Vaikka varoituskirjemenetelmän tehosta ei ole mitään takeita, on tärkeää pyrkiä turvaamaan mediateollisuuden tulot kaikin tavoin. Aikamme suurimpia uhkia ovat ehdottomasti terrorismi ja nettipiratismi, ja niitä vastaan on taisteltava tarpeeksi raskain asein.

Edes varoituskirjemenetelmän käyttöönoton myötä viihdeteollisuuden aseet piratismia vastaan eivät ole riittävät. Moraalittomat hirviöt, jotka usein itseään nettipiraateiksi ja warettajiksi kutsuvat, ovat valmiita varastamaan luovan työn tekijöiltä heidän jokapäiväisen leipänsä ja ajamaan suosikkiartistinsa nälkäkuolemaan. Onkin siis syytä miettiä entistä suurempien rangaistusten, tehokkaampien valvontamenetelmien ja niin sanotun kolmesta poikki -menetelmän käyttöön ottamista. Vaikka Ranskassa kolmesta poikki -lain ottaminen käyttöön vain lisäsi nettipiratismin määrää, on kuitenkin tärkeää, että Suomessakin yritetään puuttua asiaan samalla tavalla, vaikka metodin toimivuudesta ei olekaan mitään takeita. Vaikka teemme suuresta osasta kansaa ja valtaosasta nuorisoa rikollisia tässä prosessissa, on ihailtavaa, että Suomen valtio antaa säätämällä piratismin vastaisia lakeja sellaisen kuvan, että välitämme luovan työn tekijöistä.

On huolestuttavaa, että reilusti valtiovarainministeriä vähemmän tärkeä kulttuuriministeri on havainnut tämän ilmiön luovien alojen riesana, mutta vaikka elämme valtion verotulojen suhteen aivan samanlaisessa tilanteessa, on valtiomme eräs tärkeimmistä ministereistä, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ummistanut silmänsä tälle huutavalle epäkohdalle. Tuleekin miettiä, että ovatko Vanhanen ja Kiviniemi olleet aikansa tasalla ottaessaan Suomeen näin epäpätevän valtionvarainministerin.

Ehdottomat kiitokset kuitenkin molemmille pääministereille siitä, että he ovat pitäneet huolta siitä, että Suomessa on kulttuuriministeri, joka on aina ajan tasalla kuuntelemassa mediateollisuuden etujärjestöjä, eikä kiinnitä turhaa huomiota kriitikkoihin, jotka väittävät, että piratismista ei muka olisi mitään haittaa ja että piratismista koituvat rahalliset menetykset on muka laskettu keksityin luvuin ja naurettavien johtopäätöksien kautta. On myös ihailtavaa, etteivät Suomen päättäjät välitä lainkaan suomalaisten yksityisyydensuojasta ja muista perus- ja ihmisoikeuksista, jos ne sattuvat suuryhtiöiden intressien tielle. Suomen valtiolla ei ole varaa siihen, että kansainväliset suuryhtiöt menettävät mielenkiintonsa sijoituksiin kotimaahamme.

Suomeen on viipymättä asetettava uusi valtionvarainministeri, joka ottaa asiakseen teknologisen kehityksen rajoittamisen lakiteknisin keinoin, samoin kuten Suomessa on jo pidemmän aikaa tehty luovan työn tulot vaarantavan tekniikan osalta.


Tämä teksti on satiiri. Teollisuuden tehostamisen Suomen valtiolle tuomista veromenetyksistä kertominen parodioi viihdeteollisuuden tarinoita siitä, miten piratismi syö heidän tulojaan. Perustelut teollisuuden tehostamisen epäsuotuisista vaikutuksista valtion verotuloille ovat aivan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet epäkaupallisen piratismin haitoista viihdeteollisuudelle. Perustelut on nyhjäisty tyhjästä ja sekaan heitetty joitain kivan näköisiä lukuja, jotta ollaan saatu näennäislooginen todistelu halutulle asialle. Jostain syystä epäpätevät perustelut epäkaupallisen kopioinnin kriminalisoinnille riittävät, mutta kukaan ei miettisi hetkeäkään vakavissaan teollisuuden negatiivista tehostamista sillä verukkeella, että siitä olisi valtiolle muka jotain hyötyä. Tekniikan kehittyminen palvelee kaikkia, kun taas kehityksen estämisen yrittäminen lakiteknisin keinoin ei palvele ketään.