Miten on mahdollista, ettei valtiovarainministeri Katainen ole puuttunut huutavaan epäkohtaan, jonka takia Suomen valtio menettää miljardien eurojen verotulot? Huolestuttava kehitys on ollut meneillään jo teollistumisen alkuvaiheilta alkaen ympäri maailmaa, kun tavoitteena on ollut kokoaikainen tuotannon tehostaminen. Tämä on johtanut tarvittavan työvoiman tarpeen vähenemiseen valmistettua tuotetta kohden ja täten myös valtion verotulojen vähenemiseen.
Bruttokansantuote oli vuonna 2005 noin 30 000 euroa henkeä kohden, kun koko valtion BKT oli samana vuonna 157,3 miljardia euroa. Vuonna 1975 bruttokansantuote oli henkeä kohden noin 4 000 euroa. 70-luvulla 33 % suomalaisista sai leipänsä teollisuudesta, kun taas nykyään vain 25 %. Miten on mahdollista, että Suomen BKT henkeä kohden on 30 vuodessa 7,5-kertaistunut, mutta teollisuuden parissa työskentelevien ihmisten määrä on vähentynyt kolmanneksesta kaikista työllisistä neljännekseen?
Syyksi on nostettava uudistuneet tehdaskoneet, jotka vähentävät työvoiman määrää. Monet saattaisivatkin ajatella, että vähentynyt työvoiman tarve valmistettua tuotetta kohden on positiivinen asia, mutta kun tarkastelemme asiaa lähempää, huomaamme, ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mikäli Suomi tuottaisi saman BKT:n kuin nyt vuoden 1975 menetelmillä, työllistäisi Suomen teollisuus lähes 250 % Suomen kansasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että koko Suomi olisi työllistetty ja työvoimaa teollisuuden pariin tarvitsisi tuoda ulkomailta asti. Tämä taas suoraan nostattaisi Suomen valtion ja kuntien saamia verotuloja.
Kun pelkästään teollisuuden parissa työskentelisi kaksi ja puolikertainen määrä väkeä, mitä Suomessa asuu, voisivat vanhukset olla huoletta eläkkeellä ilman pelkoa eläkeiän nostamisesta ja opiskelijat voisivat opiskella ilman pakottavaa kiirettä työelämään. Vuonna 2005 Suomen työllisyysprosentti oli vajaat 70 %, joista siis 25 % työskenteli teollisuuden parissa. Jos teollisuuden parissa työskentelisikin 250 % Suomen väestöstä, olisi Suomen työllisyysprosentti yli 300 %!
Jos työssäkäyvien määrä olisi 4,3-kertainen nykytasoon verrattuna, olisivat myös Suomen verotulot moninkertaiset. Suomalainen maksaa vuodessa 43 % veroja kaikista tuloistaan suorien ja epäsuorien verojen muodossa. Keskitulojen ollessa 3 000 euroa kuukaudessa eli 36 000 euroa vuodessa ja Suomessa töskentelevien veronmaksajien määrän ollessa 16,5 miljoonaa saisi Suomen valtio pelkästään yksityishenkilöiltä 255 miljardia euroa verotuloja, joka on siis satoja miljardeja suurempi määrä euroja kuin mitä nykymenolla Suomen valtio kerää.
Nyt Suomen valtio menettää verotuloja siis lähes 200 miljardia euroa vuodessa, koska tarvittavan työvoiman määrä on pieni. Tämä kaikki on uusien tehdaskoneiden ja teollisuuden tehostamisen syytä. Täten onkin perusteltua vaatia, että Suomen teollisuuden varustelutaso palautetaan samaan tilaan, jossa se oli vuonna 1975, ja myöhemmin vastaamaan vielä aiempaa tasoa. Kun tällä tavalla tuotamme saman bruttokansantuotteen kuin nyt, on valtion keräämät verovarat huomattavasti suuremmat, Suomen työllisyysprosentti on käytännössä 100 %, ja saamme nauttia ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien ansiosta entistä rikkaammasta monikulttuurisesta miljööstä.
Kertyneillä verotuloilla Suomen valtio voisi parantaa ja lisätä kansalaisille tarjottuja laadukkaita palveluita. Vaihtoehtoisesti verotulojen kivutessa yli nelinkertaisiksi voitaisiin verojen määrää laskea kolmella neljänneksellä, jolloin kansalaisille jäisi enemmän rahaa käteen.
Sama ilmiö on tuttu myös muualta maailmasta, kuten arvon kulttuuriministerimme Stefan Wallin on havainnut mediateollisuuden etujärjestöjen suotuisalla avustuksella. Samalla tavalla kuin valtio menettää liiallisen teollisuuden tehostamisen vuoksi miljardeja verotuloja, mediateollisuus menettää nettipiratismin vuoksi myös miljardeja (jollei jopa biljoonia) euroja rahaa vuosittain. Niin Suomen valtio kuin maailmanlaajuinen levyteollisuus on siis jäänyt uhriksi tekniikan kehittyessä. Kulttuurin kulutus on kasvanut pilviin, ja jokainen nettilataus on suoraan pois levy-yhtiöiltä, tekijöiltä, artisteilta ja heidän etujärjestöiltään. Jokaista nettilatausta kohden artistien lompakoista katoaa euro poikineen, aivan kuten jokainen kehittynyt tehdaskone on suoraan pois valtion verotuloista.
Stefan Wallin on ansiokkaasti ottanut kantaa viihdeteollisuuden kärsimiin tappioihin ehdottamalla, että Suomessa otetaan käyttöön varoituskirjementelmä jo ennestään melko tehokkaan tekijänoikeusjärjestelmän tueksi. Vaikka varoituskirjemenetelmän tehosta ei ole mitään takeita, on tärkeää pyrkiä turvaamaan mediateollisuuden tulot kaikin tavoin. Aikamme suurimpia uhkia ovat ehdottomasti terrorismi ja nettipiratismi, ja niitä vastaan on taisteltava tarpeeksi raskain asein.
Edes varoituskirjemenetelmän käyttöönoton myötä viihdeteollisuuden aseet piratismia vastaan eivät ole riittävät. Moraalittomat hirviöt, jotka usein itseään nettipiraateiksi ja warettajiksi kutsuvat, ovat valmiita varastamaan luovan työn tekijöiltä heidän jokapäiväisen leipänsä ja ajamaan suosikkiartistinsa nälkäkuolemaan. Onkin siis syytä miettiä entistä suurempien rangaistusten, tehokkaampien valvontamenetelmien ja niin sanotun kolmesta poikki -menetelmän käyttöön ottamista. Vaikka Ranskassa kolmesta poikki -lain ottaminen käyttöön vain lisäsi nettipiratismin määrää, on kuitenkin tärkeää, että Suomessakin yritetään puuttua asiaan samalla tavalla, vaikka metodin toimivuudesta ei olekaan mitään takeita. Vaikka teemme suuresta osasta kansaa ja valtaosasta nuorisoa rikollisia tässä prosessissa, on ihailtavaa, että Suomen valtio antaa säätämällä piratismin vastaisia lakeja sellaisen kuvan, että välitämme luovan työn tekijöistä.
On huolestuttavaa, että reilusti valtiovarainministeriä vähemmän tärkeä kulttuuriministeri on havainnut tämän ilmiön luovien alojen riesana, mutta vaikka elämme valtion verotulojen suhteen aivan samanlaisessa tilanteessa, on valtiomme eräs tärkeimmistä ministereistä, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ummistanut silmänsä tälle huutavalle epäkohdalle. Tuleekin miettiä, että ovatko Vanhanen ja Kiviniemi olleet aikansa tasalla ottaessaan Suomeen näin epäpätevän valtionvarainministerin.
Ehdottomat kiitokset kuitenkin molemmille pääministereille siitä, että he ovat pitäneet huolta siitä, että Suomessa on kulttuuriministeri, joka on aina ajan tasalla kuuntelemassa mediateollisuuden etujärjestöjä, eikä kiinnitä turhaa huomiota kriitikkoihin, jotka väittävät, että piratismista ei muka olisi mitään haittaa ja että piratismista koituvat rahalliset menetykset on muka laskettu keksityin luvuin ja naurettavien johtopäätöksien kautta. On myös ihailtavaa, etteivät Suomen päättäjät välitä lainkaan suomalaisten yksityisyydensuojasta ja muista perus- ja ihmisoikeuksista, jos ne sattuvat suuryhtiöiden intressien tielle. Suomen valtiolla ei ole varaa siihen, että kansainväliset suuryhtiöt menettävät mielenkiintonsa sijoituksiin kotimaahamme.
Suomeen on viipymättä asetettava uusi valtionvarainministeri, joka ottaa asiakseen teknologisen kehityksen rajoittamisen lakiteknisin keinoin, samoin kuten Suomessa on jo pidemmän aikaa tehty luovan työn tulot vaarantavan tekniikan osalta.
Tämä teksti on satiiri. Teollisuuden tehostamisen Suomen valtiolle tuomista veromenetyksistä kertominen parodioi viihdeteollisuuden tarinoita siitä, miten piratismi syö heidän tulojaan. Perustelut teollisuuden tehostamisen epäsuotuisista vaikutuksista valtion verotuloille ovat aivan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet epäkaupallisen piratismin haitoista viihdeteollisuudelle. Perustelut on nyhjäisty tyhjästä ja sekaan heitetty joitain kivan näköisiä lukuja, jotta ollaan saatu näennäislooginen todistelu halutulle asialle. Jostain syystä epäpätevät perustelut epäkaupallisen kopioinnin kriminalisoinnille riittävät, mutta kukaan ei miettisi hetkeäkään vakavissaan teollisuuden negatiivista tehostamista sillä verukkeella, että siitä olisi valtiolle muka jotain hyötyä. Tekniikan kehittyminen palvelee kaikkia, kun taas kehityksen estämisen yrittäminen lakiteknisin keinoin ei palvele ketään.