Ehdoton ei satelliittivalvonnalle

Hesarin mukaan liikenneministeriön selvitys suosittelee satelliittipohjaisen ruuhkamaksujärjestelmän käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Ruuhka-aikoina maksu olisi kahdeksan senttiä kilometriltä ja muutoin neljä senttiä. Öisin saisi ajaa ilmaiseksi. Maksua perustellaan siten, että sen käyttöönotto vähentäisi ruuhkia, koska se ohjaisi ihmisiä joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Olisi hauska tietää, millä matematiikalla on päädytty juuri sellaiseen lopputulokseen, että satelliittivalvontaan perustuva ruuhkamaksu on paras tapa ratkaista ongelma.

Ensinnäkin pitää miettiä, että miten suuren vaikutuksen ruuhkamaksun tuoma lisäkustannus oikeasti aiheuttaisi. Esimerkiksi Keravalta töissä viisi kertaa viikossa käyvälle ihmiselle koituisi kuukaudessa noin satanen ylimääräisiä kustannuksia, jos hän taittaisi työmatkansa ruuhka-aikana eikä muutoin autoilisi. Onhan sata euroa iso summa rahaa, mutta yksityisautoilevilla on jo nyt yksityisautoilun tuomat edut korkeampana prioriteettinä kuin sen hinta.

Toisekseen on kysyttävä, että minkä kumman vuoksi ruuhkamaksu pitäisi toteuttaa satelliittivalvonnalla. Meillä on jo nyt autovero ja raskaasti verotetut polttoaineet. Jos yksityisautoilua halutaan vähentää, eikö olisi järkevää nostaa näitä veroja uusien verojen lisääisen sijaan? Ylipäätäänkin verotusjärjestelmän pitäminen mahdollisimman yksinkertaisena on tavoiteltavaa. Etenkin polttoaineen verotuksen nostaminen tiemaksujen kasvattamisen sijaan olisi paljon järkevämpi, helpompi ja paremmin perusteltavissa oleva ratkaisu.

Satelliittijärjestelmän luominen ja joka ikisen auton varustaminen valvontajärjestelmällä tulisi äärimmäisen kalliiksi, kun taas veroprosentin nostaminen olisi melko vähän vaivaa vaativa ratkaisu. Toisaalta taas ratkaisuksi voitaisiin esittää kodin ja työpaikan sijainnin perusteella määriteltävää ajoneuvoveroa, jolloin teiden käytöstä voitaisiin edelleen maksaa ilman kallista satelliittivalvontajärjestelmää.

Yksinkertaisin ratkaisu ruuhkien vähentämiseen olisi tietenkin tiekapasiteetin kasvattaminen. Eihän teiden rakentaminen ilmaista ole, mutta maksut kerätään teiden käyttäjiltä. Jos jossain syntyy ruuhkia, ei kyse ole siitä, että ihmiset autoilevat liikaa, vaan siitä, että tiet ovat riittämättömät tarpeeseen nähden. Me päästöistä huolestuneet voimme ajaa esimerkiksi sähköautojen hankintaverojen laskemista.

Toinen käytännönläheinen ratkaisu olisi tehdä julkisista liikennepalveluista niin hyviä, että niitä halutaan käyttää yksityisautoilun sijaan. Kun saman viikon aikana istuu kolmatta kertaa tunnin VR:n junassa junan liikkumatta mihinkään, kun raiteita putsataan lumesta, alkaa vähän vihreämpääkin ihmistä varmasti houkuttamaan oman auton hankkiminen. Yksityisautoilun mahdollisimman ikäväksi tekeminen ei ole oikea tapa kohottaa julkisen liikenteen houkuttelevuutta.

Jos ruuhkamaksujärjestelmä on oikeasti pakko luoda ja oikeasti on pakko alkaa veloittamaan sen mukaan, missä ajetaan ja mihin aikaan, on olemassa satelliittivalvontaa paljon parempi ratkaisu. Autojen sisälle voitaisiin asettaa kone, joka itse laskee ajettujen kilometrien perusteella maksun, ja sitten lähettää tuon maksun viranomaisille. Näin viranomaiset osaavat laskuttaa autoilijoita, mutta valvontajärjestelmä jää luomatta, kun auto ei ilmoita viranomaisille sijaintiaan.

Ratkaisuja teiden ruuhkiin kyllä löytyy, mutta silti kaikkialla ehdotetaan satelliittivalvontaa, vaikka se tuntuu olevan ratkaisuista kaikkein huonoin. Miksi? En voi olla ajattelematta, että satelliittivalvonnan luominen olisi itse tarkoitus, ja sille vain koitetaan keksiä jokin tekosyy. Ympäri maailman poliisin valtaoikeuksia on lisätty koko ajan, ja Suomikin onkin kovaa vauhtia matkalla poliisivaltioksi, jossa valtaa pitävät voivat paikantaa kenet tahansa ihmisen silmän räpäyksessä. Tällaisten järjestelmien väärinkäyttömahdollisuudet ovat rajattomat, ja niitä on siksi vastustettava.

Kuinka käyttää internettiä (Ohje vuodelta 2025)

Tervetuloa internettiin!  Seuraamalla alla olevia yksinkertaisia sääntöjä varmistat, että internetelämyksesi on sujuva ja riskitön.

TosiHenkilöllisyys

Ennen sisäänkirjautumista ole hyvä ja varmista, että olet saanut TosiHenkilöllisyys-korttisi paikallisilta viranomaisilta. Kirjautuminen internettiin ilman henkilöllisyytensä tunnistamista on ollut kiellettyä vuoden 2012 anonymiteettikieltolain jälkeen, ja sinun täytyy varmistaa, että liität kaikkiin kommentteihisi, sähköposteihisi, viesteihisi ja muihin vastaaviin oman nimesi. TosiHenkilöllisyyden käyttöönottaminen on helppoa, sillä tietokoneesi (MacOS 15 tai ChromeOS7 ja uudemmat) yhdistää automaattisesti lähettyvillä olevaan korttiisi ja varmistaa sen biometrisen datasi avulla. Älä käytä aurinkolaseja, huntua, piilolinssejä, ja ole hyvä ja aja partasi ennen kuin biometrinen skannaus alkaa. Biometristä skannausta ei suositella pitkän ryyppyillan jälkeen.

Paikkatieto

Internet on jaettu karkeasti 120 maa-alueeseen. Tämä tehty on sitä varten, että sinulle voidaan tarjota sopivaa viihdesisältöä ja jotta et löydä sisältöä, joka voi olla hämmentävää. Paikkatietosi pitäisi määräytyä automaattisesti sisäänkirjautumissijaintisi perusteella – jos se on sama, kuin maa, joka myönsi TosiHenkilöllisyys-korttisi, voit antaa palaa.  Käyttäjät Suomesta voivat nauttia mainioista suomalaisista televisiouusinnoista, kuten Salatut elämät 2020:stä, kun taas muiden maiden asukkailla saattaa olla eri maut ja mieltymykset.

Huomio matkustajille: Ennen kuin suunnittelet matkaa toiseen maahan, varmista, että haet Paikkatieto-viisumia voidaksesi surffata internetkahviloissa kyseisessä maassa. Vaihtoehtoisesti voit hypätä kyberpukuusi ja nauttia toisesta maasta Google Street View 3D Plus Kosketuksen avulla. Google Street View 3D Plus Kosketus näyttää toisesta maasta sinulle vain ne asiat, jotka ovat laillisia sijainnissasi, joten se on mainio, riskitön ja virtaviivainen tapa tutustua muihin kiinnostaviin kulttuureihin.

Oikeaan internettiin kirjautuminen

Sisällöntarjonta riippuu siitä, mihin internettiin olet kirjautunut. Jos olet kirjautunut GoogleAppleAmazon-internettiin, sinulla on valtava digitaalinen kirjasto, monia elokuvia sekä valikoima kotitekoisia websivuja yhden klikkauksen päässä. Jos olet kirjautunut DisneyWarnerBrosViacom-internettiin, saat toisenlaisen digitaalisen kirjaston, valikoiman elokuvia ja hyväksyttyjä kotitekoisia websivuja.

Vaikka emme voi erityisesti suositella yhtä internettiä toisen sijaan, Goo://-internet on erinomainen tutkimusta ja päätöntä viihdettä (kuten puhuvia koiria) varten, kun taas nopeampaa elokuvakokemusta varten dis:// on valintasi. 50 terabitin Tunto3D-elokuvan Wall-E Jr. Palaa puskurointi sulavalla toistolla ja kosketuksella kestää vain 0,1 sekuntia.

Aikuisviihde

Jos TosiHenkilöllisyys-korttisi tunnistaa sinut yli 30-vuotiaaksi (joissain maissa 21), olet lain mukaan sopivassa iässä pääsemään käsiksi aikuisviihteeseen. Aikuisviihde pitää sisällään pornon sekä moderoimattomat foorumikeskustelut kuten myös poliittisen keskustelun, uskonnonvastaiset näkemykset, taiteellisen ilmaisun ja sananvapauden yleensä. Jos olet alle 30-vuotias (joissain maissa 21), voit silti keskustella politiikasta ja uskonnosta perheesi kanssa, ja saat vapaasti toteuttaa itseäsi omassa kodissasi (paikallisia ehtoja ja edellytyksiä noudatetaan).

Internetsurffausluvan hankkiminen

Internetsurffausluvan hankkiminen on tarpeellinen ennakkoehto verkon tekemisessä kaikille turvalliseksi. Ennen kuin hallitukset tekivät ISL:n pakolliseksi, ihmiset olivat eksyksissä verkkosivujen lukemattoman määrän vuoksi, tuplaklikkailivat naiiviisti lyö apinaa voittaaksesi iPadin -mainoksia ja jäivät ponnistusikkunoiden roskapostituksen uhreiksi. Surffausluvan hankkiminen vaatii tyypillisesti vain 2-5 päivää koulutusta paikallisessa surffauskoulussa. Loppukoetta varten on opiskeltava tarkkaan. Siinä kysytään yksinkertaisia kysymyksiä kuten:

  • Mikä on pyramidihuijaus ja toimivatko ne todella?
  • Miten vaihdan kyberhanskani aurinkokennot?
  • Miksi tarkalleen ihmisten ei ole hyvä puhua pahaa hallituksistaan ja suurista yhtiöistä verkossa?
  • Miksi ilman TosiHenkilöllisyys-korttia on laitonta surffata netissä?
  • Minä vuonna Google osti internetin?

Tuotesijoittelu

Kuten saatat tietää, tuotesijoittelu ja maksetut tuotemaininnat videoissa ja teksteissä korvasivat kaikki muut mainonnan muodot. Pidä mielessä – ilman tämänkaltaista tuotesijoittelua internettiä, kuten me sen tunnemme, ei voitaisi kustantaa tai voisi olla olemassa! Kaikki merkittävät sisällöntuottajat hyväksyivät siirtymisen tuotesijoitteluun erillisten mainosmuotojen sijaan vuonna 2014, ja vuodesta 2019 asti kansanedustajat yli 80 maassa ovat myös mukana sisällyttäen poliittisiin puheisinsa kaupallisia viittauksia. Tämän ansiosta maksat pienempiä veroja, joten olemme tilanteessa, jossa kaikki voittavat.

Tekninen ammattikieli

Joskus saatat törmätä internetille ominaisiin lyhenteisiin. Jos et ole tottunut tekniseen kieleen, pidä tämä sanasto mukanasi tai lataa se aivonlaajennusmoduuliisi. Joitain avainsanoja ovat:

  • WWW – Kirjaimellisesti “maailmanlaajuinen verkko” (englanninkielen sanoista World Wide Web), joka on ilmaisu webin alkuajoilta. Se on sittemmin poistunut käytöstä, mutta tietyt vanhemmat kansalaiset yhä käyttävät sitä. Kuten kommunismi, se oli viehättävä mutta täysin epärealistinen idea.
  • Virus – Virus, usein “tietokonevirus” vanhusten keskuudessa, on ohjelma, joka on tarkoitettu kiihdyttämään aivosirusi kautta kaupallisia mielihalujasi. Jos huomaat supermarketissa yllättävän hingun ostaa mielettömiä määriä tiettyä murolaatua, se saattaa johtua “tietokoneviruksesta”. Nämä ohjelmat ovat selvästi laittomia; kaupallisten mielihalujen stimuloiminen vaatii vapaaehtoisen suostumuksen ja alaikäraja on kuusi vuotta.
  • LOL – Tämän lyhenteen merkitys sanasta sanaan on jäänyt historiaan – saatat muistaa, että vuoden 2015 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2015/39/EY, annettu 12 päivänä helmikuuta) sähköisen tietoverkon siistimisestä toimeenpano tuhosi vahingossa melko suuren arkiston materiaalia –, vaikkakin se usein tulkitaan eräänä nauramisen muotona (se on myös korvannut entisen “Terveydeksi!”-lausahduksen jonkun aivastaessa).

Rahan ansaitseminen internetissä

On monia tapoja tienata rahaa internetissä. Käymme läpi nopeasti joitain laillisia tapoja ansaita muutama euro:

  • Jos saat työn aivotyöskentelijänä, vastaat yksinkertaisiin puoliautomatisoituihin kysymyksiin, kuten: “Onko kuvan henkilö mies vai nainen?” kahdeksan tuntia päivässä. Tämänkaltaistiin kysymyksiin vastaaminen helpottaa bitinmurskausyhtiöiden, kuten Googlen, algoritmien tehostamista.
  • Jos olet niin onnekas, että pääset työskentelemään hyvinpalkattuna ideanistuttajana, käyt niissä osissa internettiä, joissa voi lisätä kommentteja tai liittyä keskusteluihin, vaikuttaen muihin mainitsemalla miten loistava jokin tuote, idea tai henkilö on. Suomen valtio yksinään työllistää yli 10 000 ideanistuttajaa, ja EU:n toimielinten ja jäsenmaiden yhteenlaskettu ideanistuttajien määrä on arviolta yli 350 000.
  • Työskentele sisällönuudelleentuottajana. Joka päivä uusia epälokalisoituja artikkeleita, kuvia, uutisia ja käyttäjäkommentteja saapuu internettiin. Ennen kuin ne voidaan onnistuneesti lähettää internetin lokalisoituihin versioihin, ne täytyy uudelleenkirjoittaa vastaamaan paikallisia kulttuuri- ja lakiedellytyksiä. Sisällönuudelleentuottajana on työsi tietää nämä nämä edellytykset ja muuttaa sisältöä sen mukaisesti poistaen häiritsevät osat tai uudelleenmuotoilla ne faktat ja jutut, jotka aiheuttavat kognitiivisia ristiriitoja kuluttajissa.

Kumppanin löytäminen

Oletko sinkku ja etsitkö oikeaa kumppania? Biometriseen dataasi, tuloihisi, sijaintiisi ja surffauslupasi KokonaisAsenne (KA) -tuloksiisi pohjautuen sinulle suositellaan kymmenestä sataan ihmistä alueeltasi. Aluksi heidän kaikkien tapaaminen voi vaikuttaa pitkäveteiseltä tavalta löytää tosirakkaus – kenellä on aikaa tutustua kymmeneen ihmiseen, jos ei voi olla varma, että he todella  ovat herra, neiti tai robotto Oikea? -, mutta pidä mielessäsi, että isoäitisi sukupolvella ei ollut mitään näistä työkaluista saatavilla, ja silti he onnistuivat rakastumaan.

Laittomaan sisältöön törmääminen

Miten turvallinen internet onkaan tänään, voit vielä joskus törmätä sisältöön, jonka arvelet olevan tarpeettoman häiritsevää. Kenties raportti poliittisista ongelmista toisessa maassa shokeeraa sinua, ehkä läpi on vahingossa päässyt hieman alastomuutta, tai kenties olet ladannut kirjan 1990-luvulta ennen kuin sisällönuudelleentuottajalla on ollut mahdollisuutta muuttaa sitä. Pidä huoli, että raportoit nämä sivut paikallisille internetviranomaisille käyttäen käyttöjärjestelmän hätänappia. Internetammattilaiset saattavat ottaa sinuun myöhemmin yhteyttä tarkempia tiedusteluita varten, jos tarpeellista, ja myös tavata sinut kotonasi tarkastellakseen senhetkisen internetsurffauslaitteistosi kokoonpanoa ja yleistä henkistä tasapainoa.

Se on helpompaa kuin miltä vaikuttaa

Vaikka ensiaskeliin verkossa vaaditaan paljon tietoa, emme halua, että pelkäät ensimmäistä astumistasi internettiin. Verkko on rentouttava, virtaviivainen ja harmooninen kokemus. Vuosikymmeniä sitten, kun verkko keksittiin, se oli vapaana kulkevan kaaoksen lepopaikka. Poikkeavien mielipiteiden, runsaiden tekijänoikeusloukkauksien, epälokalisoidun sisällön, anonyymien töhrimiskampanjoiden, ratifioimattomien sovelluksien ja monen muun kotisija oli WWW. Siihen verrattuna olemme erittäin onnellisessa asemassa, kun pääsemme internettiin vuonna 2025 emmekä vuonna 1995. Tervetuloa nettiin ja nauti vierailustasi!

Tämä teksti on “lokalisoitu” versio Philipp Lenssenin teoksesta How to Access the Internet (A Guide from 2025) ja se on julkaistu CC-Nimeä-lisenssillä.