Tag Archives: piratismi

Kopiointi ei ole varkaus

Posted on by
Reply

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan Suomessa varastettiin viime vuonna 146 miljoonan edestä ohjelmistoja. Uutinen perustuu Business Software Alliancen (BSA) tutkimukseen.

Uutisessa rinnastetaan varkaus ja kopiointi. Varkaudessa alkuperäisen tuotteen omistaja menettää jotain, kun taas kopioinnissa alkuperäinen tuote kahdennetaan, eikä osoitettavaa haittaa synny. Myös suomalainen lainsäädäntö tekee selvän eron tekijänoikeusrikkomuksen ja varkauden välille.

Vaikka ohjelmistojen nettilatailu on verrattain yleistä, lienevät varsinaiset ohjelmistovarkaudet melko harvinaisia. En ainakaan osaa kuvitella ketään tunkemassa uusinta Microsoft Officea takin alle Anttilan hyllyjen välissä, kun saman ohjelmiston voi saada vahinkoa aiheuttamatta ja pienemmällä vaivalla internetistä.

BSA:n ilmoittama rahasumma perustuu arvioon kaikkiin suomalaisiin tietokoneisiin asennettujen ohjelmistojen kaupallisesta arvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että BSA on laskenut jokaisen ladatun ohjelmiston olevan arvonsa verran pois myynnistä, vaikka todellisuudessa läheskään jokaista ladattua ohjelmistoa ei oltaisi ostettu, jos ne eivät olisi olleet saatavilla kopioina.

Vaikka ohjelmistojen kopioiminen aiheuttaisikin ohjelmistoteollisuudelle tulonmenetyksiä, on BSA:n ilmoittamaa 146 miljoonaa euroa roimasti ylimitoitettu. BSA:n lehdistötiedotteesta toimitettu uutinen on virheellinen.

Sinänsä koko tappelu siitä, onko piratismi varkautta vai ei, on todella typerä ja kopioinnin varakudeksi rinnastaminen on pelkkää keskustelun pois raiteilta viemistä. Kopioinnin varkaudeksi leimaavat pyrkivät seuraavanlaiseen päättelyketjuun: “Koska varkaus on aina väärin ja kopiointi on varkautta, kopiointikin on väärin.” Ikävä kyllä kumpikaan premissi ei pidä paikkaansa.

Se, onko piratismi varkautta vai ei, on tietenkin vain määrittelykysymys. Nykyisen varkauden määritelmän mukaan se ei ole (katso kuva). Varkauskaan ei ole absoluuttisesti väärin. “Koska varkaus on yleensä väärin ja kopiointi ei ole varkautta, kopiointikin on väärin.” Päätelmä vaikuttaa järjenvastaiselta, kun premissit on korjattu.

Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että pelkkien varkausleimojen heittelemisen sijaan piratismia vastustavat henkilöt alkaisivat oikeasti esittämään perusteita kopiointia vastaan. Ylinopeutta vastaan ei voi argumentoida kertomalla, että humalassa auton ajaminen johtaa kolareihin. Ylinopeutta vastaan on esitettävä täysin omat argumenttinsa.

Jos oikeasti haluatte koittaa vakuuttaa ihmiset tiedostonjaon vahingollisuudesta, koittakaa olla aliarvioimatta heidän älykkyyttään lähtemällä keskustelemaan pelkällä vastapuolen leimaamisella todellisen perustelemisen sijaan.

PS. Kiitos kaikille vaaleissa minulle luottamuksensa osoittaneille.

Maailma ilman tekijänoikeuksia?

Posted on by
Reply

Suuri osa ihmisistä varmasti yhtyy ajatukseen, että nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön mukaiset ”hyvitysmaksut” ovat kaikkea muuta kuin järkevät. Satojen tuhansien eurojen korvaukset musiikin jakamisesta netissä ilman osoitettua haittaa vaikuttavat melko naurettavilta, eikä oikeudenmukaisuudesta ole tietoakaan. Jopa murhasta voi päästä muutaman vuoden istumisella, mutta Antti Tuiskun musiikin ja Salattujen Elämien jakamisesta vertaisverkossa voi saada elinikäisen velkavankeuden.

Lisäksi tekijänoikeuksien valvonta heikentää jokaisen ihmisen – myös niiden, jotka eivät riko lakia – yksityisyyden suojaa, eikä elinikä + 70 vuotta juuri motivoi ketään tuotteliaaksi, kun yhdellä hittibiisillä tai -kirjalla voi elää koko loppuikänsä.

Koska tekijänoikeuslakien kohtuullistamista vastustavat pelkäävät, ettei kulttuurilla voisi tehdä rahaa ilman nykyisen kaltaisia tekijänoikeuksia, ajattelin todistaa toisin viemällä ajatuksen vielä pidemmälle. Mitä jos tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan? Jatkuisiko kulttuurituotanto tekijänoikeuksien olemattomuudesta huolimatta? Tehtäisiinkö enää uusia koulukirjoja ja tutkimusta? Uskallan väittää, että kyllä, maailma ei syöksyisi radaltaan, vaikka tekijänoikeuksia ei suojeltaisikaan raastuvassa.

Tekijänoikeus on ihmiskunnan historiassa suhteellisen tuore keksintö. Tekijänoikeudet määriteltiin laiksi ensimmäistä kertaa vuonna 1709 Britanniassa. Aluksi ne koskivat vain kirjojen kopioita, mutta myöhemmin laajentuivat koskemaan sitä ja tätä. Vaikka ihmiskunta ei ole tuntenut tekijänoikeuslakia kuin vasta kolmesataa vuotta, ovat ihmiset tehneet kulttuuria vaikka miten kauan. Ympäri maailmaa on löydetty kivikaudelta peräisin oleviakalliomaalauksia. Musiikkiakin on ollut olemassa jo pitkällä esihistoriassamme.

Ihmiset tekevät kulttuuria ihan vain omaksi ilokseenkin, eivät vain vaurastuakseen. Internet on täynnä loistavaa harrastelijoiden tekemää musiikkia, jota voi kuunnella ilmaiseksi. Jopakokopitkiä laadukkaita elokuvia on tehty harrastelijavoimin ilmaiseksi internetissä jaettavaksi. Vaikka teokset on usein tehty harrastelijamielessä ilman tarkoitusta tehdä niillä rahaa, on harrastelijaprojekti joskus johtanut suuriinkin tuloihin. Esimerkiksi mikromaksuilla ihmiset voivat siirtää rahaa niille, joiden teoksista he tykkäävät.

Myöskään silkka kaupallinen tuotanto ei kuihtuisi ilman tekijänoikeuslakeja. Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että ihmiset ostavat kulttuuria vain siksi, että on rangaistavaa ladata sitä vertaisverkoista. Minun mielestäni ajatus on kummallinen. Ostaisitko itse musiikkia, jos sen lataaminen netistä olisi laillista? Mikään ei estä CD-levyjen myyntiä totuttuun tapaan, vaikka tekijänoikeuksia ei olisikaan olemassa. Piraattituotteeseen on suhtauduttava näytekappaleena ja maksullisen version kanssa kilpailevana tuotteena, ja maksullisen version on pyrittävä täyttämään ne aukot, joita piraattiversio ei pysty.

Mikäli tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan, kuluttajan toki pitäisi kyllä pitää tarkemmin huoli siitä, että minkä levyn ostaa. Kilpailevia, halvempia, sisällöltään samoja tuotteita tulisi kauppojen hyllyille ja nettilataamoihin. Ne olisivat toki kukkarolle halvempia, mutta eivät veisi artistin rahapussiin välttämättä latin latia. Tämän vuoksi ihmisten, jotka haluavat tukea artistia, tulisi oppia katsomaan levyn kannesta, onko kyseessä artistin myymä kappale, vai meneekö levyostoksesta tulevat voitot levyjä painavalle yritykselle.

Tekijänoikeudettomassa maailmassa syntyisi myös varmasti uusia bisnesmalleja, joista joitain on syntynyt jo nyt. Kirjailija tai bändi voi esimerkiksi käyttää panttivankistrategiaa tuotteidensa myyntiin: kirjaa tai uutta albumia ei julkaista ennen kuin bändin tai kirjailijan fanit ovat saaneet kasaan tietyn summan rahaa. Julkaisun jälkeen kirja olisi vapaasti monistettavissa ja ihmisten käytettävissä. Tai voisihan taiteilija pyrkiä vielä puristamaan rahaa irti myymällä ”virallista versiota” tuotteesta, vaikka sen levittäminen olisikin periaatteessa vapaata.

Kenties tärkeimpänä immateriaalioikeutena pidän tekijänoikeuksien isyysoikeutta, jonka poistaminen voisi tuottaa suurimmat ongelmat. Kun joku esittäisi toisen teoksen osana omaa teostaan, eikä nimeäisi teoksen alkuperäistekijää, olisi tuottajan vaikeampi luoda mainetta teoksillaan. Maine taasen on melko tärkeää, jotta esimerkiksi biiseistä tykkäävät osaavat etsiä musiikkia ostettavaksi tai tietävät kenen keikalle mennä hyppimään.

Uskoisin kuitenkin, että vaikka laki ei velvoittaisikaan, isyysoikeudesta pidettäisiin melko hyvin kiinni silkasta kohteliaisuudesta, ja sen vuoksi, että tuotteiden kuluttajat haluavat tietää esimerkiksi elokuvan kohtauksen taustalla soivan kappaleen tehneen artistin nimen. Jo nykyään on mahdollista tunnistaa tuntematon biisi tietokoneohjelman avulla, enkä epäile, etteikö moinen voisi olla mahdollista videomateriaalinkin suhteen. Jokaisen Googlea koskaan käyttäneen uskoisi ymmärtävän, että koneen avulla tuntemattoman tekstin tunnistaminen on todella helppoa.

Tietokoneohjelmien ja -pelien myyminen kuluttajille ilman tekijänoikeuksia voisi toimia kuten nykyäänkin. Tuotteet toki kannattaisi riisua rasittavista kopiosuojauksista, jotta piraattituote ei vie voittoa laatuvertailussa. Esimerkiksi viisi peliä kattava Humble Indie Bundle -pelipaketti, jota on myyty kaksi kertaa eri peleillä ”maksa mitä haluat” -periaatteella, on ollut huippumenestys. Viime vuoden lopulla myydyt pelit saivat kasaan melkein kaksi miljoona dollaria, ja keskimääräinen maksettu summa oli melkein kahdeksan dollaria, vaikka kuka vain olisi saanut koko paketin sentillä.

Ohjelmistoyrittäjät voivat lisäksi myydä tukipalveluita ja koulutusta ohjelmistojen käyttöä varten, ja pelinkehittäjät voivat myydä ilmaisiin verkkopeleihin lisäsisältöä. Verkkopelien riesana tosin saattaisi olla piraattipalvelimet, mutta ohjelmisto- ja peliala voisivat käyttää hyödykseen myös aiemmin mainittua panttivankistrategiaa, ja julkaisisivat uusia päivityksiä ohjelmistoihinsa ja peleihinsä vasta, kun haluttu rahasumma on saatu kasaan.

Koska koulukirjat ja muu oppimateriaali on välttämätöntä oppilaiden oppimisen vuoksi, oppimateriaalille on suurta kysyntää, joten oppikirjojen tuotanto ei tulisi loppumaan mihinkään. Suomessa valtio kouluttaa lapsoset, joten luultavasti osa opetusmateriaalin valmistuksesta siirtyisi valtion rahoituksen alle. Myös ulkomaista materiaalia käännettäisiin suomeksi soveltuvin osin. Tämän lisäksi opettajat olisivat vapaampia kopioimaan ja yhdistelemään mielestään opetukseen soveltuvaa materiaalia ilman lain rajoituksia. Lisäksi Wikibooksin kaltaisia avoimia kirjaprojekteja alkaisi varmasti syntymään enemmän, ja opettajat ja vanhemmat pääsisivät vaikuttamaan kirjojen sisältöön itse.

Vaikka mitään pitävää näyttöä ei olekaan, on toki mahdollista, että tekijänoikeuslakien poistaminen kokonaan vähentäisi jossain määrin luovien alojen työntekijöiden tuloja. Yksinään se ei kuitenkaan riittäisi perusteeksi erittäin vahvoille tekijänoikeuksille, koska vahvoista tekijänoikeuksista ja niiden valvomisesta aiheutuu haittaa yhteiskunnalle. Ei myöskään ole syytä unohtaa, että luovien alojen menettämät tulot eivät ole pois yhteiskunnalta, vaan samalla rahalla työllistyy ihmisiä jollekin muulle alalle.

Esimerkiksi Piraattipuolueen esittämä malli, jossa tekijänoikeudet olisi rajattu viidestä kymmeneen vuoteen, ja ei-kaupallinen kopiointi olisi laillista, tarjoaisi tilanteen, jossa tekijänoikeuksien kautta voisi järjestää tulonsa jopa ilman uusien bisnesmallien kehittämistä. Tekijänoikeuksien on tarkoitus palvelulla koko yhteiskunnan etua tarjoamalla laajaa kulttuurituotantoa, mutta kulttuurituotantoa suojellessa ei saa vaarantaa muita tärkeitä asioita.

Mihin yksityisyyttä tarvitaan?

Posted on by
2

Piraattipiireissä usein argumentoidaan nykyistä tekijönoikeusjärjestelmää vastaan perustelemalla, että tekijänoikeuksien tehokas valvonta vaatii merkittäviä yksityisyydenloukkauksia. Samalla tavalla erilaisia valvontakoneistoja vastaan argumentoidaan niiden yksityisyyttä kaventavan luonteen vuoksi. Sähköpostilla lähetetty videotiedosto voi aivan yhtä hyvin pitää sisällään uuden Brad Pittin tähdittämän elokuvan kuin sähköpostin lähettäjän ja vastaanottajan filmaaman omaan käyttöön tarkoitetun kotipornofilmin. Sisältöä ei tekijänoikeuksia valvova taho – oli se sitten viranomainen tai etujärjestön työntekijä – voi tietää ilman, että avaa videon. Toisaalta taas lähetetty mp3-tiedosto ei välttämättä olekaan Justin Bieberin uusin hitti, vaan kyseessä voi olla nauhoitettu liikepuhelu, jonka sisältöä ei haluta julkisuuteen. Lähetetty tekstidokumentti voi niin ikään sisältää paitsi Dan Brownin uusimman romaanin myös arkaluontoisia lähettäjän ja vastaanottajan väliseen elämään liittyviä asioita. Lentokentän nakuskannerista läpi kävellessä henkilökunta saattaa havaita, että herralla onkin melko pieni sukuelin.

Mutta mihin yksityisyyttä siltikään tarvitaan? Eikö tekijänoikeuksien valvominen ole kuitenkin ole tärkeää? Nettihän on vastaavaa kotipornoa pullollaan, joten ei viatonta poliisisetää kiinnosta jotkut tietyt kotivideot. Mitä sitten, jos poliisi tai etujärjestön työntekijä saa käsiinsä jonkun kotipornoleffan? Mitä sitten, jos poliisi tai etujärjestön työntekijä voisi käytännössä mielivaltaisesti valita ketä seuraa? Mitä sitten, jos poliittisille uralle tähtäävä poliisivirkailija tai etujärjestön työntekijä urkkii kilpailevan puolueen puheenjohtajiston sähköpostiliikennettä, ja saa käsiinsä videota puheenjohtajasta harrastamassa S&M-seksiä toisen miehen kanssa? Toisaalta samanlaiset ongelmat ovat omiaan syntymään lentokentän nakuskannerillakin: pääministerin vaimolla on maha pystyssä, mutta henkilökunta huomaa pääministeriltä puuttuvan kivekset. Elämme yhteiskunnassa, jossa joidenkin asioiden julkitulemisella voi olla katastrofaalisia vaikutuksia.

Seksuaalisia tabuja on vaikka kuinka, vaikka puhummekin nyt jo avoimesti homoista ja heidän oikeuksistaan. Silti esimerkiksi polyamoria on vielä suuri tabu, eikä monen ihmisen kanssa elämäänsä jakavien oikeuksia tunnusteta. Homoseksuaaleilla on edes rekisteröity parisuhde, joka on sekin syrjintää tismalleen samaan tapaan, kuin neekereiden kuskaaminen bussin takapenkillä oli syrjintää. Polyamoreilla ei ole edes sitä – kävelkööt saatanat! Edes SETA ei tunnusta polyamoriaa, tai ainakaan aja moniavioliittoa eli polygamia, luultavasti siksi, että se koittaa luoda homoudesta jossain määrin mediaseksikästä touhua, ja koittaa vakuuttaa, että homosuhteella ja heterosuhteella ei juurikaan ole eroa. Tähän kuvioon eivät polyamoria ja polygamia oikein sovi, joten se siitä seksuaalisesta tasa-arvosta.

Jotkut polyamorit tuovat elämäntapansa julki, mutta toisille se on suuri salaisuus. Jos tieto suuryrityksen johtajan polyamoriasta, huorissa käymisestä tai muusta vallitsevia normeja rikkovasta toiminnasta vuotaisi epärehelliselle poliisille tai muutoin vain kusipäiselle etujärjestön työntekijälle, maksaisi kilpaileva yritys tiedosta sievoisia summia. Sen verran konservatiivisia ihmiset ikävä kyllä ovat, että, kun tiedon vuotaisi iltapäivälehdistölle, laskisi johtajan edustaman firman kurssi kuin lehmän häntä ja johtaja olisi entinen johtaja ennen kuin hän ehtisi sanoa: “Yksilönvapautta rajoittavat normit ovat perseestä!” Uuden työpaikan löytämisestä tulisi todella vaikeaa.

Nämä seksuaaliset tabut ovat vain yksi ongelma, josta on päästävä eroon ja jonka takia yksityisyyttä tarvitaan. Ihmiset ovat liian ahdasmielisiä, ja tämä ahdasmielisyys on poistettava. Tässä piilee kuitenkin toinen yksityisyyden hienous! Kun ihmiset saavat rauhassa omissa oloissaan puuhastella, vaikkeivät heidän toimensa olisikaan yleisten normien mukaiset, leviävät uudet ajatukset ja ne alkavat saavuttamaan vankempaa kannatuspohjaa koko väestössä. Tällä hetkellä monet varmasti ajattelevat, että polyamoria on aivan sairasta touhua, kuten muutkin normien vastaiset asiat, ja sen sopisikin pysyä pienten piirien touhuna, ja mieluummin voitaisiin karsia tuo epäluonnollisuus pois heidänkin piiristä. Toisaalta, aivan samoin ajateltiin vielä pitkälle viime vuosisadalla – ja vielä nykyäänkin joissain piireissä – homoseksuaalisuudesta.

Kuvitelkaa, että 1900-luvun alusta saakka olisi ollut piraattien, terroristien ja pedofiilien, noiden kolmen ihmisoikeuksien kaventamiseen parhaan keppihevosten, verukkeella potentiaalisesti kaikkiin ihmisiin kohdistuva mittava valvontakoneisto. Homouttansa ilmentävät ihmiset oltaisiin laitettu vankilaan ja pakkohoitoon ja he olisivat “parantuneet” homoudesta ja käyttäytyneet kuten heterot. Homoudestahan voi tunnetusti parantua heteroksi tasan yhtä paljon kuin heterosta voi parantua homoksi. Homofoobikoille kun ei homoudella argumentointi yleensä kelpaa, niin mainittakoon toiseksi esimerkiksi avioliiton ulkopuolinen seksi. Siitähän nyt tykkäävät kaikki, mitä nyt ei lasketa pieniä uskonnollisia marginaaliryhmiä lukuun. Yhä tänään eläisimme yhteiskunnassa, jossa haurautta ei voisi harrastaa kuin avioliitossa elävä pari makuukammarissa. Seksistä keskusteleminen olisi varmasti yhä tabu vapaan seksin jäätyä uupumaan, ja seksi olisi sitä, että mies puskee naistansa paremman puoliskonsa tarpeita sen tarkemmin miettimättä.

Moni sanoo, että he eivät vastusta valvontakoneistoa ja että heidän tietojaan saa katsella, koska ei heillä ole mitään salattavaa. Se on sama asia kuin sanoa, että ei ole mitään väliä, mitä ihmisille tapahtuu, kunhan se ei tapahdu itselleen. (Tätä muuten tapahtui 30- ja 40-luvulla Saksassa.) Olisi ihan sama, vaikka jonkun ihmisen elämä tuhottaisiin esimerkiksi harmittoman mieltymyksen vuoksi, kunhan se ei osu omalle kohdalle. Jos ei oikeasti olisi mitään salattavaa, olisi oletettavaa, että julkaisisi netissä kaikki omat lähetetyt ja vastaanotetut sähköpostit sekä tekstiviestit, nauhoittisi puhelunsa ja laittaisi ne nettiin, paljastaisi työpaikkansa yrityssalaisuudet ja niin edelleen. Eipä ole hirveän montaa tullut vielä vastaan, joka olisi tähän valmis.

Seksuaalisuus on vain yksi esimerkki siitä, miksi yksityisyyttä tarvitaan. Keskiajalla tiedemiehet pystyivät vain yksityisyyden turvin harjoittamaan tiedettä, jotta heitä ei rohtojen tekemisen takia poltettu noitina roviolla. En tiedä missä olemme sadan vuoden päästä ja mitä kaikkea kehitystä yksityisyys voi tänä aikana turvata. Pelissä saattaa olla isojakin juttuja. Vaikka olen melko vapaamielinen ihminen, uskon nyky-Suomen normien ohjaavan ajatuksiani sen verran, että, jos yht’äkkiä päätyisin vuoteen 2110, katsoisin luultavasti erittäin kummaksuen tuon ajan menoa ja meininkiä. Toisaalta toivon, että tuolloin maapallo ei ainakaan ole näin täynnä ahdasmielistä porukkaa, joten ei tarvitsisi heitä ihmetellä.

Valtion pysyessä tarpeeksi etäällä ihmisten yksityisasioista ja antaessa puhua epämiellyttävistäkin asioista, voidaan yhteiskunnan kehitys turvata. Kun syntyy kysyntää uudelle laille, esimerkiksi homoavioliiton tai moniavioisuuden sallimiselle, on todennäköisempää, että saadaan tällainen lakimuutos. Toistaiseksi ei ole tarvetta säätää lakia, joka sallii ihmisten menevän naimisiin avaruusolentojen kanssa, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä seuraavat tuhat vuotta tuovat tullessaan. Lakien ei tule heijastaa yhteiskunnan normeja tai tunteita, koska ne ovat usein väärässä. Valtion on turvattava jokaisen yksilön oikeus toimia kuten haluaa, kunhan ei tietenkään toiminnallaan vahingoita muita ihmisiä. Yksityisyyden avulla voimme kulkea kohti paremmin voivaa yhteiskuntaa, jossa ei ole turhia tabuja. Yksityisyys on eräs välttämättömimmistä edellytyksistä yhteiskunnalliselle kehitykselle!

Valtion verot ja luovien alojen tulot samankaltaisessa kriisissä

Posted on by
Reply

Miten on mahdollista, ettei valtiovarainministeri Katainen ole puuttunut huutavaan epäkohtaan, jonka takia Suomen valtio menettää miljardien eurojen verotulot? Huolestuttava kehitys on ollut meneillään jo teollistumisen alkuvaiheilta alkaen ympäri maailmaa, kun tavoitteena on ollut kokoaikainen tuotannon tehostaminen. Tämä on johtanut tarvittavan työvoiman tarpeen vähenemiseen valmistettua tuotetta kohden ja täten myös valtion verotulojen vähenemiseen.

Bruttokansantuote oli vuonna 2005 noin 30 000 euroa henkeä kohden, kun koko valtion BKT oli samana vuonna 157,3 miljardia euroa. Vuonna 1975 bruttokansantuote oli henkeä kohden noin 4 000 euroa. 70-luvulla 33 % suomalaisista sai leipänsä teollisuudesta, kun taas nykyään vain 25 %. Miten on mahdollista, että Suomen BKT henkeä kohden on 30 vuodessa 7,5-kertaistunut, mutta teollisuuden parissa työskentelevien ihmisten määrä on vähentynyt kolmanneksesta kaikista työllisistä neljännekseen?

Syyksi on nostettava uudistuneet tehdaskoneet, jotka vähentävät työvoiman määrää. Monet saattaisivatkin ajatella, että vähentynyt työvoiman tarve valmistettua tuotetta kohden on positiivinen asia, mutta kun tarkastelemme asiaa lähempää, huomaamme, ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mikäli Suomi tuottaisi saman BKT:n kuin nyt vuoden 1975 menetelmillä, työllistäisi Suomen teollisuus lähes 250 % Suomen kansasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että koko Suomi olisi työllistetty ja työvoimaa teollisuuden pariin tarvitsisi tuoda ulkomailta asti. Tämä taas suoraan nostattaisi Suomen valtion ja kuntien saamia verotuloja.

Kun pelkästään teollisuuden parissa työskentelisi kaksi ja puolikertainen määrä väkeä, mitä Suomessa asuu, voisivat vanhukset olla huoletta eläkkeellä ilman pelkoa eläkeiän nostamisesta ja opiskelijat voisivat opiskella ilman pakottavaa kiirettä työelämään. Vuonna 2005 Suomen työllisyysprosentti oli vajaat 70 %, joista siis 25 % työskenteli teollisuuden parissa. Jos teollisuuden parissa työskentelisikin 250 % Suomen väestöstä, olisi Suomen työllisyysprosentti yli 300 %!

Jos työssäkäyvien määrä olisi 4,3-kertainen nykytasoon verrattuna, olisivat myös Suomen verotulot moninkertaiset. Suomalainen maksaa vuodessa 43 % veroja kaikista tuloistaan suorien ja epäsuorien verojen muodossa. Keskitulojen ollessa 3 000 euroa kuukaudessa eli 36 000 euroa vuodessa ja Suomessa töskentelevien veronmaksajien määrän ollessa 16,5 miljoonaa saisi Suomen valtio pelkästään yksityishenkilöiltä 255 miljardia euroa verotuloja, joka on siis satoja miljardeja suurempi määrä euroja kuin mitä nykymenolla Suomen valtio kerää.

Nyt Suomen valtio menettää verotuloja siis lähes 200 miljardia euroa vuodessa, koska tarvittavan työvoiman määrä on pieni. Tämä kaikki on uusien tehdaskoneiden ja teollisuuden tehostamisen syytä. Täten onkin perusteltua vaatia, että Suomen teollisuuden varustelutaso palautetaan samaan tilaan, jossa se oli vuonna 1975, ja myöhemmin vastaamaan vielä aiempaa tasoa. Kun tällä tavalla tuotamme saman bruttokansantuotteen kuin nyt, on valtion keräämät verovarat huomattavasti suuremmat, Suomen työllisyysprosentti on käytännössä 100 %, ja saamme nauttia ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien ansiosta entistä rikkaammasta monikulttuurisesta miljööstä.

Kertyneillä verotuloilla Suomen valtio voisi parantaa ja lisätä kansalaisille tarjottuja laadukkaita palveluita. Vaihtoehtoisesti verotulojen kivutessa yli nelinkertaisiksi voitaisiin verojen määrää laskea kolmella neljänneksellä, jolloin kansalaisille jäisi enemmän rahaa käteen.

Sama ilmiö on tuttu myös muualta maailmasta, kuten arvon kulttuuriministerimme Stefan Wallin on havainnut mediateollisuuden etujärjestöjen suotuisalla avustuksella. Samalla tavalla kuin valtio menettää liiallisen teollisuuden tehostamisen vuoksi miljardeja verotuloja, mediateollisuus menettää nettipiratismin vuoksi myös miljardeja (jollei jopa biljoonia) euroja rahaa vuosittain. Niin Suomen valtio kuin maailmanlaajuinen levyteollisuus on siis jäänyt uhriksi tekniikan kehittyessä. Kulttuurin kulutus on kasvanut pilviin, ja jokainen nettilataus on suoraan pois levy-yhtiöiltä, tekijöiltä, artisteilta ja heidän etujärjestöiltään. Jokaista nettilatausta kohden artistien lompakoista katoaa euro poikineen, aivan kuten jokainen kehittynyt tehdaskone on suoraan pois valtion verotuloista.

Stefan Wallin on ansiokkaasti ottanut kantaa viihdeteollisuuden kärsimiin tappioihin ehdottamalla, että Suomessa otetaan käyttöön varoituskirjementelmä jo ennestään melko tehokkaan tekijänoikeusjärjestelmän tueksi. Vaikka varoituskirjemenetelmän tehosta ei ole mitään takeita, on tärkeää pyrkiä turvaamaan mediateollisuuden tulot kaikin tavoin. Aikamme suurimpia uhkia ovat ehdottomasti terrorismi ja nettipiratismi, ja niitä vastaan on taisteltava tarpeeksi raskain asein.

Edes varoituskirjemenetelmän käyttöönoton myötä viihdeteollisuuden aseet piratismia vastaan eivät ole riittävät. Moraalittomat hirviöt, jotka usein itseään nettipiraateiksi ja warettajiksi kutsuvat, ovat valmiita varastamaan luovan työn tekijöiltä heidän jokapäiväisen leipänsä ja ajamaan suosikkiartistinsa nälkäkuolemaan. Onkin siis syytä miettiä entistä suurempien rangaistusten, tehokkaampien valvontamenetelmien ja niin sanotun kolmesta poikki -menetelmän käyttöön ottamista. Vaikka Ranskassa kolmesta poikki -lain ottaminen käyttöön vain lisäsi nettipiratismin määrää, on kuitenkin tärkeää, että Suomessakin yritetään puuttua asiaan samalla tavalla, vaikka metodin toimivuudesta ei olekaan mitään takeita. Vaikka teemme suuresta osasta kansaa ja valtaosasta nuorisoa rikollisia tässä prosessissa, on ihailtavaa, että Suomen valtio antaa säätämällä piratismin vastaisia lakeja sellaisen kuvan, että välitämme luovan työn tekijöistä.

On huolestuttavaa, että reilusti valtiovarainministeriä vähemmän tärkeä kulttuuriministeri on havainnut tämän ilmiön luovien alojen riesana, mutta vaikka elämme valtion verotulojen suhteen aivan samanlaisessa tilanteessa, on valtiomme eräs tärkeimmistä ministereistä, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ummistanut silmänsä tälle huutavalle epäkohdalle. Tuleekin miettiä, että ovatko Vanhanen ja Kiviniemi olleet aikansa tasalla ottaessaan Suomeen näin epäpätevän valtionvarainministerin.

Ehdottomat kiitokset kuitenkin molemmille pääministereille siitä, että he ovat pitäneet huolta siitä, että Suomessa on kulttuuriministeri, joka on aina ajan tasalla kuuntelemassa mediateollisuuden etujärjestöjä, eikä kiinnitä turhaa huomiota kriitikkoihin, jotka väittävät, että piratismista ei muka olisi mitään haittaa ja että piratismista koituvat rahalliset menetykset on muka laskettu keksityin luvuin ja naurettavien johtopäätöksien kautta. On myös ihailtavaa, etteivät Suomen päättäjät välitä lainkaan suomalaisten yksityisyydensuojasta ja muista perus- ja ihmisoikeuksista, jos ne sattuvat suuryhtiöiden intressien tielle. Suomen valtiolla ei ole varaa siihen, että kansainväliset suuryhtiöt menettävät mielenkiintonsa sijoituksiin kotimaahamme.

Suomeen on viipymättä asetettava uusi valtionvarainministeri, joka ottaa asiakseen teknologisen kehityksen rajoittamisen lakiteknisin keinoin, samoin kuten Suomessa on jo pidemmän aikaa tehty luovan työn tulot vaarantavan tekniikan osalta.


Tämä teksti on satiiri. Teollisuuden tehostamisen Suomen valtiolle tuomista veromenetyksistä kertominen parodioi viihdeteollisuuden tarinoita siitä, miten piratismi syö heidän tulojaan. Perustelut teollisuuden tehostamisen epäsuotuisista vaikutuksista valtion verotuloille ovat aivan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet epäkaupallisen piratismin haitoista viihdeteollisuudelle. Perustelut on nyhjäisty tyhjästä ja sekaan heitetty joitain kivan näköisiä lukuja, jotta ollaan saatu näennäislooginen todistelu halutulle asialle. Jostain syystä epäpätevät perustelut epäkaupallisen kopioinnin kriminalisoinnille riittävät, mutta kukaan ei miettisi hetkeäkään vakavissaan teollisuuden negatiivista tehostamista sillä verukkeella, että siitä olisi valtiolle muka jotain hyötyä. Tekniikan kehittyminen palvelee kaikkia, kun taas kehityksen estämisen yrittäminen lakiteknisin keinoin ei palvele ketään.