Oinosella oikeus loukkaantua

Kansanedustaja Pentti Oinonen kertoi viime viikolla, että linnan juhlissa tanssivat homoparit häiritsevät ja loukkaavat häntä.

Kuten kenellä tahansa, myös Oinosella on oikeus pahoittaa mielensä, kun tapahtuu jotain, mikä ei sovi omaan maailmankuvaan.

Kreationistit närkästyivät evoluution puolesta puhuville tiedemiehille, muslimit profeettaansa pedofiiliksi nimittelevälle Halla-aholle ja nationalistit koulun siivouskomerossa rukoilevalle maahanmuuttajalle.

Kaikilla heistä on oikeus loukkaantua. Kuitenkin oikeus pahoittaa mielensä ja oikeus rajoittaa muiden elämää oman maailmankatsomuksen perusteella ovat kaksi eri asiaa.

Oinoselle ei ole oikeutta vaatia homojen tanssin kieltämistä yhtään sen enempää kuin kreationisteilla on oikeus vaatia evoluutioteorian kieltämistä.

Mielipaha ei ole kelvollinen perustelu muiden tekemisten rajoittamiseksi. Ei edes, kun enemmistö pahoittaa mielensä vähemmistön tehdessä jotain iljettävää.

Kun lainsäädännön lähtökohdaksi otetaan se, että voidaan välttää jonkun mielipaha, ei koskaan osuta oikeaan.

Jos Oinonen ärsyyntyy homojen tanssista, niin miettikää miltä homoista tuntuisi, jos heidän tanssinsa kiellettäisiin.

Suomessa on roppakaupalla lainsäädäntöä, joka perustuu sille, että joku tai jotkut eivät pidä jonkinlaisesta toiminnasta. Tällaisesta lainsäädännöstä on päästävä eroon.

Ei ole mitään mieltä rajoittaa uskontojen arvostelua, avioliiton muotoja tai tiettyjä mielipiteitä vain, koska ne loukkaavat jotakin. Lainsäädännön tehtävä ei ole suojata mielipahalta.

Jokaisella on oikeus vetää herneet nenään, mutta kenelläkään ei ole oikeutta suojata itseään mielipahalta estämällä muita elämästä elämäänsä.

Sananvapauden puolustaminen ei ole rasismia


Big Brother 2011 lähti juuri käyntiin, ja roskamediat tulevat seuraamaan talon tapahtumia todella tiuhaan tahtiin seuraavat kolme kuukautta. En ole itse vielä päättänyt aionko seurata kautta. Avausjaksosta katsoin muutaman minuutin. Mielenkiintoa tuotantokauden seuraamiseen saattaisi lisätä se, että puoluetoverini Oskar “Jeppe” Elmgren on mukana ohjelmassa.

Sananvapauden puolustajan asema on aina ikävä. Koska sananvapauteen intohimoisesti suhtautuvat kokevat, ettei typerintä tai vastenmielisintäkään mielipidettä tule sensuroida tai sellaisen esittämisestä ei tule rankaista, näyttäytyy sananvapauden puolustaja useimmin idioottien – kuten rasistien – puolustajana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen olisi samaa mieltä henkilön kanssa, jonka oikeutta sananvapauteen hän puolustaa. Mielestäni tätä kuvaa erittäin hyvin Voltairen usein käyttämä lausahdus:

En ole kanssanne samaa mieltä, mutta taistelisin kuolemaani asti, jotta teillä olisi oikeus esittää mielipiteenne.

Irkissä linkitettiin Big Brotherin sivustolla sijaitsevaan uutiseen, jonka mukaan Jeppe ja toinen kilpailija olisivat käyneet keskustelua rasismista. Big Brotherin tuotantotiimi on mielestäni käsittänyt jotain erittäin väärin, eikä tunnu ymmärtävän mistä sananvapaudessa on kyse.

Kun Big Brotherin tuotantotiimi sanoo, että Jepellä ja Salarilla oli keskenään erilaiset mielipiteet rasismista, se ikään kuin epäsuorasti väittää Jepen olevan rasisti. Jeppe ei todellisuudessa todellakaan ole rasisti – hän on sananvapauden ehdoton puolestapuhuja.

Wikileaksia ei saada pois internetistä

Sananvapautta vastustavat valtiot käyvät Wikileaksin kimppuun kaikin voimin. Esimerkiksi Yhdysvallat on painostanut palveluntarjoajia sulkemaan Wikileaksin pois Internetistä ja Ranskassa selvitetään voidaanko Wikileaks kieltää. Sen domain-nimi peruutettiin ja jo monet palveluntarjoajat ovat napanneet siltä palvelimen pois alta. Wikileaksin ongelmat eivät ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, millaisissa ongelmissa ovat ne ihmiset, jotka todella pelkäävät jonkin tiedon julkituloa ja koittavat kaikin keinoin estää Wikileaksin leviämisen.

Wikileaksista on jo tehty useita kopioita eli peilejä eli mirroreita, ja niiden tekeminen vain jatkuu. On mahdotonta ajatellakaan, että Wikileaks saataisiin jotenkin pois internetistä. Suomesta Wikileaksille löytyy domain-ohjauksia tai mirroreita ainakin wikileaks.fiwikileaks.piraattipuolue.fi sekä wikileaks.chmod.fi. Maailmanlaajuisesti peilejä on Wikileaksin omassa listassa yli 200.

Vaikka jokainen noista peileistä saataisiin poistettua, jatkuisi tiedostojen leviäminen vertaisverkoissa. Magnet-linkkien avulla ne eivät edes tarvitse tracker-palvelinta, vaan ne leviävät ilman minkäänlaista keskitettyä palvelinta. Magnet-linkkejä voi jakaa vaikka foorumeilla, sähköpostilla, tekstiviesteillä tai ihan paperille kirjoittamalla.

Edes estämällä kaikkea vertaisverkkoliikennettä ei päästäisi pitkälle, kun salaamalla liikenteen siitäkin päästäisiin. Salatun liikenteen estäminen taasen… Jos Wikileaks haluttaisiin pois internetistä se vaatisi totalitaarista valvonta- ja kyttäysmenetelmää nettiin ja internet sellaisena, jona me sen tunnemme, ei enää olisi mahdollinen.

Piraattipuolueet ympäri maailman ovat luvanneet tukensa Wikileaksille ja muille vastaaville whistleblower-sivustoille. Suomen Piraattipuolue on kerennyt mukaan toistaiseksi tarjoamalla yhden domainin lisää. Peilien lakkauttaminen tulisi olemaan todella vaikeaa, koska se saattaisi vaatia Piraattipuolueiden sulkemista verkosta. Demokratian kannalta se olisi vähintään epäilyttävää.

Tekijänoikeuskamppailu internetissä on osoittanut, miten voimattomia valtioiden pakkokeinot internetissä ovat, jos vastassa vain on tarpeeksi suuri määrä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että valtiot ovat väärässä. Internetin avoimuuden vuoksi vuodot jatkuvat, päätöksiä ei enää voida tehdä suljettujen ovien takana ja tämä pakottaa avoimeen demokratiaan.

Ihan näin vaan pieneksi purtavaksi: jos maailman mahtavin valtio ei saa pidettyä valtiosalaisuuksiaan salassa, niin miten luulette käyvän suomalaisen sormenjälkirekisterin? Entä muiden mahdollisesti tulevaisuudessa käyttöön otettavien neuvostomallisten valvontamenetelmien?

Ei vittu nyt jumalauta saatana paska vittu perse helvetti

facepalm

Nyt pistää kyllä niin sanattomaksi aiemmin pääasiassa lapsiporno.info-sivustostaan tunnetun nettiaktivisti Matti Nikin saama tuomio, että otsikointi melkein kiteyttää koko ajatukseni tuomion naurettavuudesta. Helsingin käräjäoikeus nimittäin tuomitsi Matti Nikin 40 päiväsakkoon tekijänoikeuksien rikkomisesta. Tämän lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 2500 euroa vahingonkorvauksia ja lähes 6000 euroa oikeudenkäyntikuluja Pelastakaa Lapset ry:lle.

Erittäin mielenkiintoiseksi, tai pikemminkin erittäin, erittäin, erittäin huolestuttavaksi, asian tekee se, että tuomio on tekijänoikeustuomion asuun naamioitu sananvapaustuomio. Jo kauan on pelätty, että tekijänoikeusasioita aletaan käyttämään keppihevosena sananvapautta vastaan, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen merkittävämpi tapaus Suomessa.

Matti Nikki oli tehnyt parodiasivuston Pelastakaa Lapset ry:n sivustosta. Parodiasivusto oli “yhdistyksen”, joka  kulki nimellä Pelastakaa Pedofiilit ry. Pelastakaa Lapset ry:llä oltiin hyvin “järkyttyneitä” sivustosta ja tämän vuoksi kanne nostettiin. Ei kuitenkaan herjauksesta, koska tiesivät, ettei se nykyisillä länsimaalaisilla sananvapauspykälillä menisi läpi, vaan tekijänoikeusrikkomuksesta, koska ajattelivat, että tällä nimikkeellä tuomio saattaisi mennäkin läpi. Naureskelin koko jutulle kun siitä ensimmäistä kertaa luin, mutta nyt Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion. Pelottavaa.

Käräjäoikeuden mukaan parodia “on sisällöltään sellainen, että sitä ei voi pitää parodiana vaan sivuston tehneen Suvi Kuikan työtä ja Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa halventavana. Sen vuoksi Nikin epäonnistunut parodiatarkoitus ei poista hänen menettelynsä rangaistavuutta”. Käräjäoikeuden tehtävä ei käsittääkseni ole punnita sitä, onko parodia onnistunut vai ei, eikä etenkään jakaa tuomioita sen perusteelta. Käräjäoikeus jopa itse totesi, ettei epäile Nikin muuta tarkoittaneenkaan, kuin parodioida sivustoa. Lisäksi voisi sanoa parodian olleen erittäin onnistunut, koska se järkytti näin pahasti Pelastakaa Lapset ry:tä. Käräjäoikeuden tuomio on täyttä skeidaa.

Tuomio on vakavasti sananvapautta rajoittava ja osoittaa jälleen kerran tekijänoikeuslakien epäkohtia, joista tämä on vain yksi pieni. Jo sellainen tilanne, että tällaisella verukkeella on mitään järkeä nostaa kanne, jonka määränpäänä on sananvapaustuomio, ei kuulosta sivistysvaltion touhulta. Nikki epäilemättä ilmaisee tyytymättömyytensä tuomioon ja valittaa korkeampaan oikeusasteeseen. Mikäli tuomio ei muutu, ei voida muuta sanoa kuin hyvästit terveelle parodialle, hyvästit yhteiskunnalliselle kritiikkille ja – ennen kaikkea – hyvästit sananvapaudelle.

Tarkempaa tietoa löytää muun muassa osittaisena lähteenäni käyttämästä Piraattipuolueen blogista.

Päivitys: Matti Nikki on kommentoinut tapausta blogissaan ja aikoo valittaa hovioikeuteen. Hän on myös laatinut sivuston ideaa selittävän rautalangasta väännetyn selityksen niille, joille parodiasivuston idea ei auennut. Se tuo esille myös mukavasti erilaisia kohtia ja taustoittavia tekijöitä.