Tag Archives: tasa-arvo

Suhteellinen sukupuolikiintiö

Posted on by
2

En kannata sukupuolikiintiöitä, koska vastustan ihmisten kohtelemista ryhmien edustajina. Sukupuolikiintiö johtaa pahimmillaan järjenvastaisuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Minulla on kuitenkin idea, joka voisi korjata sukupuolikiintiön suurimmat ongelmat. Pohjustan sitä esittämällä sukupuolikiintiön ongelmakohtia.

Otetaan esimerkki: pörssiyhtiö X Oy:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen pyrkii 36 naista ja neljä miestä, joista valitaan kymmenen jäsentä hallitukseen. Mikäli laki ei määrää sukupuolikiintiötä, 40 hakijasta valitaan parhaat, koska jokainen yritys haluaa parhaat mahdolliset ihmiset vetämään yritystä, jotta se saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen. Jos osakkeenomistajat valitsevat hallituksen toisarvoisiin perustein, yritys menettää rahaa.

Mikäli kansanedustuslaitos on kuitenkin säätänyt lain 40% sukupuolikiintiöstä, joudutaan hallitukseen valitsemaan kaikki neljä miestä ja naista kuusi parasta. Jokainen ymmärtää, ettei järjestely ole lainkaan oikeudenmukainen valitsematta jääneitä 30 naista kohtaan, joille ei suotu mitään mahdollisuutta kilpailla valittuja miehiä vastaan. Tilanne ei muutu mitenkään, vaikka miesten ja naisten lukumäärät vaihtuisivat keskenään: oikeutajun vastaista touhua yhtä kaikki.

Sukupuolikiintiön suurin ongelma on se, ettei ihmisiä kohdella sen vallitessa yksilöinä vaan heidät jaotellaan ryhmiin sen perusteella, mitä heillä sattuu olemaan haarovalissä. Vaikka sukupuolikiintiö on tarkoitettu parantamaan tasa-arvoa, se todellisuudessa lisää ihmisten kohtelemista ryhmän jäseninä. Lisäksi sukupuolikiintiö aiheuttaa turhautumista vastakkaista sukupuolta kohtaan, kun sukupuolikiintiön aiheuttaman epäoikeudenmukaisen lopputuloksen aiheuttama ärtymys hakee itselleen kohteen.

Suomessa on nykyään melko pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvo. Kenestä vain voi tulla mikä vain. Jopa palkat ovat yhtä suuret, kun koulutus ja työ ovat samat, sukupuoleen katsomatta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta huolimatta koko naistilanne on hieman epätasaisempi. Jostain syystä naiset kouluttautuvat huonommin palkatuille aloille, eivät tee niin paljoa ylitöitä kuin miehet ja jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan lapsia. Muun muassa näistä syistä naisten keskipalkka on matalampi kuin miehillä.

Naisia on rohkaistava kouluttautumaan korkeammin palkatuille aloille, tekemään enemmän töitä ja jättämään miehet kotiin hoitamaan lapsia. Naiset toki saattavat keskimäärin arvostaa miehiä useammin muita asioita kuin suurta palkkaa ja uralla etenemistä. Mikäli naiset nimittäin ovat biologisesti taipuvaisempia päätöksiin, jotka jättävät suuren palkan taka-alalle, on palkkakeskiarvojen tasoittaminen oikeudenmukaisesti sula mahdottomuus. Yksilötasolla naisilla on kuitenkin oltava – ja on – samat edellytykset edetä urallaan kuin miehillä.

Toki naisten töiden tekoa häiritsee heidän oman mukavuudentunteensa lisäksi sosiaaliset paineet, joiden johdosta naiset saattavat jättää tekemättä päätöksiä, jotka heitä kiehtoisivat. Tämän karsiminen yhteiskunnasta vaatii työtä ja asennemuutoksia, mutta sitä ei tule tehdä syrjimällä pätevämpiä miehiä pätemättömämpien naisten hyväksi. Pätevät naiset palkataan tai valitaan joka tapauksessa.

Koska olen pessimisti kansanedustajien päätöksentekokyvyn suhteen, en yhtään epäile, etteikö eduskunta voisi runnoa sukupuolikiintiötä lakiin sen suurista epäkohdista huolimatta. Toivon kuitenkin, että jos sukupuolikiintiö otetaan käyttöön, sitä ei ajeta lakiin absoluuttisena 40% kiintiönä, vaan järjestelmään luodaan lievennyksiä. Sukupuolikiintiö on nimittäin mahdollista toteuttaa siten, ettei se johda kuvitteellisen X Oy:n tapauksen kaltaisiin järjettömyyksiin.

Kutsun järjestelmää suhteelliseksi sukupuolikiintiöksi. Käsittääkseni olen keksinyt sen itse, mutta en ole lainkaan yllättynyt, mikäli joku muu on tullut ajatelleeksi vastaavaa. Ideani on kuitenkin verrattain yksinkertainen.

Tilanteissa, joissa mies- ja naishakijoita on yhtä monta, toimii suhteellinen sukupuolikiintiö kuten tavallinen 40 prosentin kiintiö. Erot syntyvät, kun sukupuolet eivät ole edustettuna tasaisesti hakijoiden joukossa.

Suhteellisessa sukupuolikiintiössä kummankin sukupuolen saama minimipaikkamäärä on 80% sen osuudesta hakijoista. Kun hakijoita on yhtä monta kumpaakin sukupuolta, sekä miehet että naiset saavat paikoista vähintään 40%, koska 80 prosenttia 50 prosentista on 40 prosenttia.

Suhteellisen sukupuolikiintiön merkitys ilmenee tapauksissa, joissa mies- ja naishakijoiden lukumäärässä on epäsuhta, kuten aiemmassa X Oy:n tapauksessa. Kun 40 hakijasta 4, eli 10% on miehiä, saavat miehet 8% paikoista, eli ylöspäin pyöristäen ainakin yhden paikan kymmenestä. Naisia taas oli hakijoista 90%, joten he saisivat 72% minimipaikkaosuuden, eli alaspain pyöristäen ainakin seitsemän paikkaa. Viimeisistä paikoista kisattaisiin kurkkimatta hameen alle tai housujen sisään.

Vaikka suhteelinenkin sukupuolikiintiö aiheuttaa melkein samat ongelmat kuin tavallinen kiintiö, se jättää räikeimmin oikeustajun vastaiset tilanteet toteutumatta. Toivon todella, että koko idea sukupuolikiintiöistä haudataan, mutta mikäli se on pakko saada voimaan, se toteutetaan kuvailemani lievennöksen kanssa tai jollain muulla tavalla, joka jättää suurimmat epäoikeudenmukaisuudet tapahtumatta.

Olisi todella hienoa mikäli emme kohtelisi toisiamme erinäisten ryhmien edustajina, vaan aina vain yksilöinä.

Perustulo ratkaisee kaikki ongelmat

Posted on by
6

Keskustelimme tuttuun tapaan kaikenlaisista poliittisista aiheista tiistaina Piraattinuorten tapaamisessa Turussa kortteliravintola Kertussa – kokoonnumme joka tiistai alkaen kello 17, tervetuloa! Juttelimme monista yhteiskunnan ongelmakohdista, ja muutamassa kohdassa erääksi ratkaisuksi ongelmaan esitettiin perustulo. Olen jo aiemminkin hieman naureskellut sille, että perustulo tuntuu olevan ratkaisu “kaikkiin ongelmiin”.

Vihreät ehdottivat muutama vuosi takaperin, että Suomessa otettaisiin käyttöön perustulo. Ehdotuksen mukaan jokaiselle suomalaiselle kuuluisi kuukausittain 440 euron summa rahaa perustoimeentuloa varten. Vihreiden mallia voidaan käyttää jonkinmoisena pohjana, kun lopullista mallia Suomeen lähdettäisiin työstämään. Myös kansalaispalkkana ja negatiivisena tuloverona tunnettu perustulo korvaisi suurimman osan nykyisistä tulonsiirroista.

Vihreiden perustulomalliin sisältyy mahdollisuus tarveharkintaiseen asumislisään, mutta itse kokisin järkevämmäksi, että tuo huomioitaisiin jo perustulon suuruudessa. Mitä järkeä olisi luopua byrokratiahelvetistä vain osittain, kun siitä on mahdollisuus luopua lähes kokonaan? Perustulon lisäksi ei muuta sosiaaliturvaa tarvittaisi kuin poikkeustapauksissa.

Kaikki eivät vissiin vielä ole hahmottaneet perustulon mahdollisuuksia, joten käsittelen tässä nyt äkkiseltään mieleen tulleet hyvät asiat, jotka tulisivat perustulon myötä.

  • Ei tarvitse käydä jumalatonta paperisotaa saadakseen perustoimeentulon. Jokaisen pennin käyttämisen tilittäminen ja oman köyhyyden selitteleminen sossun tädille tuskin on myöskään kovin paljoa ihmisarvoa ylentävää. Itselläni sossusta tai työkkäristä ei onneksi ole kokemuksia, mutta en usko sen olevan kovin mukavaa puuhaa selittämässä mihin on jokaisen penninsä laittanut. Paperisodan käymisen sijaan voisi keskittyä töiden hakemiseen.
  • Kannustinloukut poistuvat. Nyt sosiaalietuuksilla elävän ei kannata ottaa lyhyttä työtä vastaan, koska näin tehdessään hän menettää tukensa. Perustulon ollessa käytössä kaikki työ kannattaa tehdä, koska kaikki työ, jonka kansalainen tekee, palvelee hänen omaa etuaan. Lyhyiden keikkatöiden vastaanottaminen on todella paljon helpompaa, ja keikkatöillä itsensä elättävän elämä helpottuu suunnattomasti.
  • Syrjäytyminen vähenee. Kun ihmiset eivät jää kannustinloukkuihin kotiin makaamaan, vaan ottavat työtä vastaan voidakseen parantaa elämänlaatuaan, he eivät syrjäydy.
  • Sosiaaliturvajärjestelmä yksinkertaistuu. Ammattipummit tietävät jo nykyisen järjestelmän kaikki kolot ja loukut, ja osaavat hyödyntää järjestelmää – lain mukaan ja sitä kiertäen – oman etunsa maksimointiin. Tavallinen sosiaaliturvaa tarvitseva ihminen taasen on usein aivan avuttomana tukiviidakon edessä jäätyään esimerkiksi työttömäksi.
  • Ihminen saa valita mitä työtä haluaa tehdä ja mitä työtä ei. Alun perin vastineessaan Panu Horsmalahdelle vihreiden Mari Saario pohti sarkastisesti, “[v]oisiko työvoimaviranomainen pakottaa työttömän ottamaan [prostituoidun] homman vastaan karenssin uhalla”. Huoraksi, alastonmalliksi tai pornonäyttelijäksi pakottaminen on epäeettistä. Kuitenkin tietyllä tasolla aivan yhtä väärin on esimerkiksi siivoojaksi tai puhelinmyyjäksi pakottaminen. Vaikka kenties he ovatkin vähemmistö, on kuitenkin ihmisiä, jotka mieluummin nussivat filmillä kuin istuvat Siwan kassalla
  • Edelliseen vahvasti liittyen: työntekijäosapuolen neuvottelumahdollisuudet työehdoista paranevat. Suomessa ei aivan sentään uhkaa nälkäkuolema, vaikka ei työtä vastaan ottaisikaan, mutta karenssit ja muut ikävyydet eivät ole nekään kovin houkuttelevia. Työ on siis pakko ottaa vastaan. Jos perustulo olisi käytössä, voisi työntekijä haistattaa paskat sellaiselle palkalle, jota vastaan ei ole valmis työskentelemään. Ihmisellä olisi valinnanvapaus.
  • Yksittäisellä työntekijällä on paremmat mahdollisuudet neuvotella itselleen palkankorotusta ja uhata työnsä jättämisellä. Tällä hetkellä hyvilläkin työntekijöillä voi olla ongelmana lähteä vaatimaan palkankorotusta, koska he pelkäävät työnsä menettämistä. Perustulo tuo kuitenkin jonkinmoisen turvan, jolloin työnsä menettäminen ei johtaisi ainakaan nälkäkuolemaan.
  • Minimipalkkalainsäädännöstä voidaan luopua. Kun ihmisillä on perustulo turvaamassa selustansa, voivat he neuvotella vapaammin työpanoksensa hinnan. Tällöin erillisiä minimipalkkalakeja ei tarvita määräämään mikä on sopiva hinta työlle. Toisaalta taas maahanmuuttajien työllistymisongelmat ratkeavat, kun heitä voidaan palkata hieman pienemmällä palkalla tekemään työtä. Suomessahan ei ole työvoimapulaa, Suomessa on halpatyövoimapula, ja sen maahanmuuttajat voivat ratkaista.
  • Sosiaaliturva koskee myös yrittäjiä. Etenkin pienyrittäjillä voi olla aika pahasti tuli perseen alla, jos he esimerkiksi sairastuvat, eivätkä pysty tekemään töitä. Perustulon turvin yrittäjän olo ei olisi niin turvaton, ja yrittäjän ei tarvitsisi raataa kipeänä työssään, vaan voisi pitää sairasvapaata, jos se on tarpeellista.
  • Pienyrittäminen yleistyy. Kun yrittämiseen ei liity niin paljoa riskejä, voivat kansalaiset laittaa yrityksiä pystyyn. Toisaalta taas yritysten voittomarginaalien ei tarvitse olla niin suuria, koska yrittäjän toimeentulosta vastaa osittain jo perustulo.
  • Kolmas sektori vahvistuu. Kun pienituloisilla ihmisillä ei ole niin valtavaa tarvetta tehdä töitä, voivat he tehdä vähemmän töitä ja puuhailla esimerkiksi kolmannen sektorin parissa.
  • Yhteiskunnallinen kontrolli vähenee. Valtiolla ei ole niin tiukkaa otetta kansalaisista eikä se voi määräillä kansalaisia nykyiseen malliin lähtemään esimerkiksi kouluttamaan itseään ammattiin, joka ei kiinnosta, tai ottamaan vastaan jotain paskaduunia sadan kilometrin päästä kotoa. Pallo heitetään kansalaiselle.
  • Tasa-arvo lisääntyy. Jokaiselle kansalaiselle maksetaan saman verran rahaa, mutta päätösvalta sen käyttämisestä jää heille. Yhteiskunta ei maksa kalliiseen vuokra-asuntoon muuttaneelle sen enempää kuin itselleen halvimman luukun etsineelle.

Tässä valossa en oikeastaan keksi yhtä ainutta järkevää syytä, jonka varjolla joku vastustaisi perustuloa. Joku saattaa vastustaa perustuloa tunneperustein, koska se saattaa haista vähän sosialismilta ensisilmäyksellä, mutta perehdyttyään asiaan varmasti huomaa perustulon olevan ihan fiksu juttu. Vasemmistolaiset, jotka vastustavat perustuloa, vastustavat sitä sen vuoksi, että perustulo veisi työmarkkinajärjestöiltä käytännössä kaiken vallan.

Kieltäytymisilmoitus

Posted on by
15

Postitin alla olevan tekstin ylläolevalla otsikolla tänään 1.7.2010 Porin prikaatille.

Minä, Tuomas Ruuhijärvi, kieltäydyn tällä ilmoituksella suorittamasta minulle laissa määrättyä asepalvelusta missään muodossa. Motiivit päätökseeni löytyvät nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epäkohdista. Järjestelmä on äärimmäisen epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä ja sen jättäessä Jehovan todistajat sekä ahvenanmaalaiset palvelusvelvollisuuden ulkopuolelle. Asevelvollisuus riistää suomalaisten miehien vapauden puolesta vuodesta vuodeksi ilman raskauttavia perusteita.

Yleinen mielipide on, että nykyinen asepalvelusjärjestelmä on oikeudenmukainen. Todellisuudessa se ei sitä ole. Syy neutraaliin suhtautumiseen järjestelmää kohtaan johtunee siitä, että siihen on totuttu. Palveluvelvollisuus koskee 18-30-vuotiaita miehiä. Mikäli jako tehtäisiin jollain muulla perusteella, arvosteltaisiin järjestelmää erittäin rankalla kädellä. Harva sulattaisi sitä, jos kaikki 18-30-vuotiaat tummahiuksiset teljettäisiin vuodeksi vankilaan eli tuomittaisiin menettämään vapautensa kuten asepalveluksessa. Ahvenanmaalaisten ja Jehovan todistajien jättäminen velvollisuuden ulkopuolelle pahentaa asiaa entisestään. Nykyiseen toimintamalliin tottuminen aiheuttanee kuitenkin arvostelun vähäisyyden, koska armeija perinteisesti on ollut se miesten juttu.

Naisten mahdollisuutta suorittaa asepalvelus perusteltiin sen käyttöönoton aikaan tasa-arvolla, vaikka lakimuutos oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoa lisäävä. Sen lisäksi, että naisten ei tarvitse suorittaa asepalvelusta, voivat he nykyään halutessaan tämän kuitenkin tehdä. Naisilla ovat kaikki ovet avoimina, kun taas miesten puolesta on jo valmiiksi päätetty, että jokin palvelus suoritetaan. Perustuslakikin sanoo, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta tätä ei noudateta maanpuolustusvelvollisuuden osalta tavallisessa laissa. On erikoista, että yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on niin kovassa huudossa, ei näin suureen epäkohtaan olla vielä puututtu.

Asepalvelus aiheuttaa käytännön ongelmia miesten elämään. Asepalvelus siirtää opiskeluiden aloittamista ainakin vuodella ja useassa tapauksessa jopa kahdella. Tämä vaikuttaa siihen, minkä ikäisinä suomalaiset miehet pääsevät työelämään. Vasta valmistumisensa jälkeen asepalveluksen suorittavilla palvelus siirtää konkreettisesti töihin astumista eteenpäin. Armeijasta voi olla jotain hyötyä, muutenkin kuin kivasta tittelistä nimen edessä, mutta on typerää olettaa, että armeijassa opittaisiin enemmän päivätyössä hyödyllisiä asioita kuin koulussa tai työelämässä vuoden aikana.

Todennäköisyys Suomen joutumiselle sotaan on äärimmäisen epätodennäköinen. Mikäli uhka sodalle olisi suurempi, voitaisiin katsoa nykymuotoiselle asepalvelusjärjestelmälle olevan pakottava tarve. Nyt sellaista ei ole. Ainut potentiaalinen Suomeen hyökkäävä valtio on Venäjä, joka taasen olisi niin ylivoimainen vihollinen, että Suomen olisi mahdotonta taistella enää nykypäivänä sitä vastaan. Se, että Suomi on joskus onnistunut taistelemaan itänaapuriaan vastaan, ei tarkoita, että tilanne yhä olisi sama. Suomen kuuluessa EU:hun on Venäjänkin hyökkääminen maahamme on erittäin kaukaa haettu skenaario.

Monet ajattelevat asepalveluksen suorittamista isänmaallisena tekona. Itse koen asian toisin. Asepalvelusta vastaan taisteleminen on taistelemista kotimaan puolesta, koska asevelvollisuuden poistuminen tekisi Suomesta paremman valtion. Isänmaallisuutta on haluta parasta mahdollista isänmaalleen. Isänmaallisuutta on halu estää päättäjiä vahingoittamasta rakasta kotimaatamme tekemällä huonoja päätöksiä tai jättämällä tekemättä hyviä. Isänmaallisuutta on olla luottamatta sokeasti siihen, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.

Veteraaniemme uhrauksien ja panoksen kunnioittaminen ei vaadi sitä, että leikimme sotaa vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sodan uhka on hävinnyt. Itsenäisyytemme puolesta taistelleiden kunnioittamista on ihan yhtä lailla se, että jatkamme ponnisteluja kohti parempaa Suomea. Koen päätökseni totaalikieltäytyä olevan sata kertaa niin isänmaallinen kuin usean muun päätös suorittaa asepalveluksensa ja sen vievän Suomea eteenpäin. Uhraukseni toivon osaltaan vaikuttavan siten, että oma jälkikasvuni ja seuraavat sukupolvet eivät aikanaan joudu suorittamaan asepalvelusta.

En sinänsä ole aseita vastaan, vaan pikemminkin mielipiteeni aseista on keskivertoa paljon liberaalimpi, ja sotilaidenkin käytön rauhanturvassa ymmärrän tyystin. Siispä siviilipalveluksen suorittaminen totaalikieltäytymisen sijaan ei olisi aatteitani palveleva teko. Siviilipalvelus toimii pitkälti vain tekosyynä sille, että asevelvollisuutta ei poisteta, vaikkakin siviilipalveluksen suorittavatkin tekevät arvokasta työtä asevelvollisuuden poistamisen puolesta.

Ongelmallisena koen kuitenkin Suomen valtion ylläpitämän sotamyytin, jossa sotaa ihannoidaan ja pidetään hienona asiana. Paraateissa kulkevat panssarivaunut ja sotilaat aseineen hävittäjien lentäessä ylitse ja armeijasta annetaan erityisen positiivinen kuva. Sota on raakaa ja murheellista, ja on surullista, että sitä yritetään kätkeä juhlavien karnevaalien alle. On ikävää, että tappamista markkinoidaan suomalaisille ja suomalaiset ostavat sen. Osaltaan valtion harrastama markkinointi vaikuttaa myös suomalaisten asenteisiin armeijaa kohtaan.

Vielä jokunen vuosi sitten olin sen kannalla, että suorittaisin ehdottomasti asepalveluksen. Tuolloin olin vielä typerämpi juuri peruskoulusta valmistunut kakara. Ajatukseni muuttuivat ajan myötä, ja aloin miettiä totaalikieltäytymistä. Minut puhuttiin ympäri ja saatiin vakuuttuneeksi siitä, että minun kannattaa olla itsekäs ja käydä armeija, josta voisi olla jotain hyötyä, siinä missä vankilakäynnistä saattaisi olla jopa jotain haittaakin. Mietin, että olisin järjestelmän hiljainen hyväksyjä ja hiljainen vastustaja, ja kävisin armeijan ja ottaisin siitä kaiken irti, kun sinne joka tapauksessa olisi mentävä.

Jokin kuitenkin käänsi mieleni. En halunnut olla itsekäs, halusin taistella oman jälkikasvuni ja tulevien sukupolvien puolesta, halusin taistella paremmin voivan Suomen puolesta, halusin taistella asepalvelusta vastaan. Koin ja koen, että totaalikieltäytyminen on erittäin tehokas työkalu tähän. En koe, että totaalikieltäytyminen on kaikkien nykyistä järjestelmää vastustavien velvollisuus: itsekkyys ei ole pahe. Koen kuitenkin, että, koska minusta on siihen, minun on tehtävä se. Minulla on rohkeutta tehdä tämä.

Vastaus tasa-arvo-ongelmaan ei ole nyt palveluksesta ulos rajattujen ihmistenkin tuominen palvelusvelvollisuuden piiriin, vaan pakollisuuden poistaminen kaikilta. Oikea ratkaisu nykyiseen tilanteeseen olisi asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi tai korvaaminen palkka-armeijalla. Armeijalle on tulevaisuudessakin kysyntää ja sitä tulee käyttää esimerkiksi kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja mahdollisesti muuhunkin rauhaan ja rauhan säilyttämiseen pyrkivään toimintaan, mutta tämä onnistuu ilman mittavan reservin kouluttamistakin. Monissa muissa maissa asevelvollisuudesta on jo luovuttu, ja nyt Suomen on aika hypätä samaan junaan.

Aurinkoista loppukesää!

Isänmaan puolesta Turussa 1.7.2010,

Tuomas Ruuhijärvi