Tag Archives: yhdenvertaisuus

Suhteellinen sukupuolikiintiö

Posted on by
2

En kannata sukupuolikiintiöitä, koska vastustan ihmisten kohtelemista ryhmien edustajina. Sukupuolikiintiö johtaa pahimmillaan järjenvastaisuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Minulla on kuitenkin idea, joka voisi korjata sukupuolikiintiön suurimmat ongelmat. Pohjustan sitä esittämällä sukupuolikiintiön ongelmakohtia.

Otetaan esimerkki: pörssiyhtiö X Oy:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen pyrkii 36 naista ja neljä miestä, joista valitaan kymmenen jäsentä hallitukseen. Mikäli laki ei määrää sukupuolikiintiötä, 40 hakijasta valitaan parhaat, koska jokainen yritys haluaa parhaat mahdolliset ihmiset vetämään yritystä, jotta se saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen. Jos osakkeenomistajat valitsevat hallituksen toisarvoisiin perustein, yritys menettää rahaa.

Mikäli kansanedustuslaitos on kuitenkin säätänyt lain 40% sukupuolikiintiöstä, joudutaan hallitukseen valitsemaan kaikki neljä miestä ja naista kuusi parasta. Jokainen ymmärtää, ettei järjestely ole lainkaan oikeudenmukainen valitsematta jääneitä 30 naista kohtaan, joille ei suotu mitään mahdollisuutta kilpailla valittuja miehiä vastaan. Tilanne ei muutu mitenkään, vaikka miesten ja naisten lukumäärät vaihtuisivat keskenään: oikeutajun vastaista touhua yhtä kaikki.

Sukupuolikiintiön suurin ongelma on se, ettei ihmisiä kohdella sen vallitessa yksilöinä vaan heidät jaotellaan ryhmiin sen perusteella, mitä heillä sattuu olemaan haarovalissä. Vaikka sukupuolikiintiö on tarkoitettu parantamaan tasa-arvoa, se todellisuudessa lisää ihmisten kohtelemista ryhmän jäseninä. Lisäksi sukupuolikiintiö aiheuttaa turhautumista vastakkaista sukupuolta kohtaan, kun sukupuolikiintiön aiheuttaman epäoikeudenmukaisen lopputuloksen aiheuttama ärtymys hakee itselleen kohteen.

Suomessa on nykyään melko pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvo. Kenestä vain voi tulla mikä vain. Jopa palkat ovat yhtä suuret, kun koulutus ja työ ovat samat, sukupuoleen katsomatta. Mahdollisuuksien tasa-arvosta huolimatta koko naistilanne on hieman epätasaisempi. Jostain syystä naiset kouluttautuvat huonommin palkatuille aloille, eivät tee niin paljoa ylitöitä kuin miehet ja jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan lapsia. Muun muassa näistä syistä naisten keskipalkka on matalampi kuin miehillä.

Naisia on rohkaistava kouluttautumaan korkeammin palkatuille aloille, tekemään enemmän töitä ja jättämään miehet kotiin hoitamaan lapsia. Naiset toki saattavat keskimäärin arvostaa miehiä useammin muita asioita kuin suurta palkkaa ja uralla etenemistä. Mikäli naiset nimittäin ovat biologisesti taipuvaisempia päätöksiin, jotka jättävät suuren palkan taka-alalle, on palkkakeskiarvojen tasoittaminen oikeudenmukaisesti sula mahdottomuus. Yksilötasolla naisilla on kuitenkin oltava – ja on – samat edellytykset edetä urallaan kuin miehillä.

Toki naisten töiden tekoa häiritsee heidän oman mukavuudentunteensa lisäksi sosiaaliset paineet, joiden johdosta naiset saattavat jättää tekemättä päätöksiä, jotka heitä kiehtoisivat. Tämän karsiminen yhteiskunnasta vaatii työtä ja asennemuutoksia, mutta sitä ei tule tehdä syrjimällä pätevämpiä miehiä pätemättömämpien naisten hyväksi. Pätevät naiset palkataan tai valitaan joka tapauksessa.

Koska olen pessimisti kansanedustajien päätöksentekokyvyn suhteen, en yhtään epäile, etteikö eduskunta voisi runnoa sukupuolikiintiötä lakiin sen suurista epäkohdista huolimatta. Toivon kuitenkin, että jos sukupuolikiintiö otetaan käyttöön, sitä ei ajeta lakiin absoluuttisena 40% kiintiönä, vaan järjestelmään luodaan lievennyksiä. Sukupuolikiintiö on nimittäin mahdollista toteuttaa siten, ettei se johda kuvitteellisen X Oy:n tapauksen kaltaisiin järjettömyyksiin.

Kutsun järjestelmää suhteelliseksi sukupuolikiintiöksi. Käsittääkseni olen keksinyt sen itse, mutta en ole lainkaan yllättynyt, mikäli joku muu on tullut ajatelleeksi vastaavaa. Ideani on kuitenkin verrattain yksinkertainen.

Tilanteissa, joissa mies- ja naishakijoita on yhtä monta, toimii suhteellinen sukupuolikiintiö kuten tavallinen 40 prosentin kiintiö. Erot syntyvät, kun sukupuolet eivät ole edustettuna tasaisesti hakijoiden joukossa.

Suhteellisessa sukupuolikiintiössä kummankin sukupuolen saama minimipaikkamäärä on 80% sen osuudesta hakijoista. Kun hakijoita on yhtä monta kumpaakin sukupuolta, sekä miehet että naiset saavat paikoista vähintään 40%, koska 80 prosenttia 50 prosentista on 40 prosenttia.

Suhteellisen sukupuolikiintiön merkitys ilmenee tapauksissa, joissa mies- ja naishakijoiden lukumäärässä on epäsuhta, kuten aiemmassa X Oy:n tapauksessa. Kun 40 hakijasta 4, eli 10% on miehiä, saavat miehet 8% paikoista, eli ylöspäin pyöristäen ainakin yhden paikan kymmenestä. Naisia taas oli hakijoista 90%, joten he saisivat 72% minimipaikkaosuuden, eli alaspain pyöristäen ainakin seitsemän paikkaa. Viimeisistä paikoista kisattaisiin kurkkimatta hameen alle tai housujen sisään.

Vaikka suhteelinenkin sukupuolikiintiö aiheuttaa melkein samat ongelmat kuin tavallinen kiintiö, se jättää räikeimmin oikeustajun vastaiset tilanteet toteutumatta. Toivon todella, että koko idea sukupuolikiintiöistä haudataan, mutta mikäli se on pakko saada voimaan, se toteutetaan kuvailemani lievennöksen kanssa tai jollain muulla tavalla, joka jättää suurimmat epäoikeudenmukaisuudet tapahtumatta.

Olisi todella hienoa mikäli emme kohtelisi toisiamme erinäisten ryhmien edustajina, vaan aina vain yksilöinä.

Kieltäytymisilmoitus

Posted on by
15

Postitin alla olevan tekstin ylläolevalla otsikolla tänään 1.7.2010 Porin prikaatille.

Minä, Tuomas Ruuhijärvi, kieltäydyn tällä ilmoituksella suorittamasta minulle laissa määrättyä asepalvelusta missään muodossa. Motiivit päätökseeni löytyvät nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epäkohdista. Järjestelmä on äärimmäisen epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä ja sen jättäessä Jehovan todistajat sekä ahvenanmaalaiset palvelusvelvollisuuden ulkopuolelle. Asevelvollisuus riistää suomalaisten miehien vapauden puolesta vuodesta vuodeksi ilman raskauttavia perusteita.

Yleinen mielipide on, että nykyinen asepalvelusjärjestelmä on oikeudenmukainen. Todellisuudessa se ei sitä ole. Syy neutraaliin suhtautumiseen järjestelmää kohtaan johtunee siitä, että siihen on totuttu. Palveluvelvollisuus koskee 18-30-vuotiaita miehiä. Mikäli jako tehtäisiin jollain muulla perusteella, arvosteltaisiin järjestelmää erittäin rankalla kädellä. Harva sulattaisi sitä, jos kaikki 18-30-vuotiaat tummahiuksiset teljettäisiin vuodeksi vankilaan eli tuomittaisiin menettämään vapautensa kuten asepalveluksessa. Ahvenanmaalaisten ja Jehovan todistajien jättäminen velvollisuuden ulkopuolelle pahentaa asiaa entisestään. Nykyiseen toimintamalliin tottuminen aiheuttanee kuitenkin arvostelun vähäisyyden, koska armeija perinteisesti on ollut se miesten juttu.

Naisten mahdollisuutta suorittaa asepalvelus perusteltiin sen käyttöönoton aikaan tasa-arvolla, vaikka lakimuutos oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoa lisäävä. Sen lisäksi, että naisten ei tarvitse suorittaa asepalvelusta, voivat he nykyään halutessaan tämän kuitenkin tehdä. Naisilla ovat kaikki ovet avoimina, kun taas miesten puolesta on jo valmiiksi päätetty, että jokin palvelus suoritetaan. Perustuslakikin sanoo, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta tätä ei noudateta maanpuolustusvelvollisuuden osalta tavallisessa laissa. On erikoista, että yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on niin kovassa huudossa, ei näin suureen epäkohtaan olla vielä puututtu.

Asepalvelus aiheuttaa käytännön ongelmia miesten elämään. Asepalvelus siirtää opiskeluiden aloittamista ainakin vuodella ja useassa tapauksessa jopa kahdella. Tämä vaikuttaa siihen, minkä ikäisinä suomalaiset miehet pääsevät työelämään. Vasta valmistumisensa jälkeen asepalveluksen suorittavilla palvelus siirtää konkreettisesti töihin astumista eteenpäin. Armeijasta voi olla jotain hyötyä, muutenkin kuin kivasta tittelistä nimen edessä, mutta on typerää olettaa, että armeijassa opittaisiin enemmän päivätyössä hyödyllisiä asioita kuin koulussa tai työelämässä vuoden aikana.

Todennäköisyys Suomen joutumiselle sotaan on äärimmäisen epätodennäköinen. Mikäli uhka sodalle olisi suurempi, voitaisiin katsoa nykymuotoiselle asepalvelusjärjestelmälle olevan pakottava tarve. Nyt sellaista ei ole. Ainut potentiaalinen Suomeen hyökkäävä valtio on Venäjä, joka taasen olisi niin ylivoimainen vihollinen, että Suomen olisi mahdotonta taistella enää nykypäivänä sitä vastaan. Se, että Suomi on joskus onnistunut taistelemaan itänaapuriaan vastaan, ei tarkoita, että tilanne yhä olisi sama. Suomen kuuluessa EU:hun on Venäjänkin hyökkääminen maahamme on erittäin kaukaa haettu skenaario.

Monet ajattelevat asepalveluksen suorittamista isänmaallisena tekona. Itse koen asian toisin. Asepalvelusta vastaan taisteleminen on taistelemista kotimaan puolesta, koska asevelvollisuuden poistuminen tekisi Suomesta paremman valtion. Isänmaallisuutta on haluta parasta mahdollista isänmaalleen. Isänmaallisuutta on halu estää päättäjiä vahingoittamasta rakasta kotimaatamme tekemällä huonoja päätöksiä tai jättämällä tekemättä hyviä. Isänmaallisuutta on olla luottamatta sokeasti siihen, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.

Veteraaniemme uhrauksien ja panoksen kunnioittaminen ei vaadi sitä, että leikimme sotaa vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sodan uhka on hävinnyt. Itsenäisyytemme puolesta taistelleiden kunnioittamista on ihan yhtä lailla se, että jatkamme ponnisteluja kohti parempaa Suomea. Koen päätökseni totaalikieltäytyä olevan sata kertaa niin isänmaallinen kuin usean muun päätös suorittaa asepalveluksensa ja sen vievän Suomea eteenpäin. Uhraukseni toivon osaltaan vaikuttavan siten, että oma jälkikasvuni ja seuraavat sukupolvet eivät aikanaan joudu suorittamaan asepalvelusta.

En sinänsä ole aseita vastaan, vaan pikemminkin mielipiteeni aseista on keskivertoa paljon liberaalimpi, ja sotilaidenkin käytön rauhanturvassa ymmärrän tyystin. Siispä siviilipalveluksen suorittaminen totaalikieltäytymisen sijaan ei olisi aatteitani palveleva teko. Siviilipalvelus toimii pitkälti vain tekosyynä sille, että asevelvollisuutta ei poisteta, vaikkakin siviilipalveluksen suorittavatkin tekevät arvokasta työtä asevelvollisuuden poistamisen puolesta.

Ongelmallisena koen kuitenkin Suomen valtion ylläpitämän sotamyytin, jossa sotaa ihannoidaan ja pidetään hienona asiana. Paraateissa kulkevat panssarivaunut ja sotilaat aseineen hävittäjien lentäessä ylitse ja armeijasta annetaan erityisen positiivinen kuva. Sota on raakaa ja murheellista, ja on surullista, että sitä yritetään kätkeä juhlavien karnevaalien alle. On ikävää, että tappamista markkinoidaan suomalaisille ja suomalaiset ostavat sen. Osaltaan valtion harrastama markkinointi vaikuttaa myös suomalaisten asenteisiin armeijaa kohtaan.

Vielä jokunen vuosi sitten olin sen kannalla, että suorittaisin ehdottomasti asepalveluksen. Tuolloin olin vielä typerämpi juuri peruskoulusta valmistunut kakara. Ajatukseni muuttuivat ajan myötä, ja aloin miettiä totaalikieltäytymistä. Minut puhuttiin ympäri ja saatiin vakuuttuneeksi siitä, että minun kannattaa olla itsekäs ja käydä armeija, josta voisi olla jotain hyötyä, siinä missä vankilakäynnistä saattaisi olla jopa jotain haittaakin. Mietin, että olisin järjestelmän hiljainen hyväksyjä ja hiljainen vastustaja, ja kävisin armeijan ja ottaisin siitä kaiken irti, kun sinne joka tapauksessa olisi mentävä.

Jokin kuitenkin käänsi mieleni. En halunnut olla itsekäs, halusin taistella oman jälkikasvuni ja tulevien sukupolvien puolesta, halusin taistella paremmin voivan Suomen puolesta, halusin taistella asepalvelusta vastaan. Koin ja koen, että totaalikieltäytyminen on erittäin tehokas työkalu tähän. En koe, että totaalikieltäytyminen on kaikkien nykyistä järjestelmää vastustavien velvollisuus: itsekkyys ei ole pahe. Koen kuitenkin, että, koska minusta on siihen, minun on tehtävä se. Minulla on rohkeutta tehdä tämä.

Vastaus tasa-arvo-ongelmaan ei ole nyt palveluksesta ulos rajattujen ihmistenkin tuominen palvelusvelvollisuuden piiriin, vaan pakollisuuden poistaminen kaikilta. Oikea ratkaisu nykyiseen tilanteeseen olisi asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi tai korvaaminen palkka-armeijalla. Armeijalle on tulevaisuudessakin kysyntää ja sitä tulee käyttää esimerkiksi kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja mahdollisesti muuhunkin rauhaan ja rauhan säilyttämiseen pyrkivään toimintaan, mutta tämä onnistuu ilman mittavan reservin kouluttamistakin. Monissa muissa maissa asevelvollisuudesta on jo luovuttu, ja nyt Suomen on aika hypätä samaan junaan.

Aurinkoista loppukesää!

Isänmaan puolesta Turussa 1.7.2010,

Tuomas Ruuhijärvi

Mediamaksusta ja televisiolupamaksusta

Posted on by
Reply

Vaikka mediamaksu onkin tämän hallituksen osalta siirretty sivuun, en usko, että sitä on vielä kokonaan kuopattu, vaikka sitä erittäin suuresti kansa vastustaakin. Milloin viimeksi kansan tahto olisi estänyt päättäjiä runnomasta päätöksiä läpi? Uskoisinkin, että vieressä oleva sarjakuva (klikkaa sarjakuvaa isompaa versiota varten) kuvaa mediamaksun tähänastista elämää melko hyvin: mediamaksun siirtäminen sivuun tällä hallituskaudella on hallituksen pr-temppu, jolla pyritään varmistamaan, että istuvat hallituspuolueet saavat kannatusta vielä seuraavissakin vaaleissa.

Mediamaksu oli alun alkujaankin ideana aivan tajuttoman huono. Ajatus tasavertaisuudesta eli siitä, että kaikki palveluita käyttävät maksaisivat niistä, ei toteudu niin kauan kuin maksu on talouskohtainen eikä henkilökohtainen: köyhät yksin asuvat opiskelijat maksavat moninkertaisen hinnan suurissa perheissä asuviin nähden. Televisioluvan kanssa tämä käytäntö vielä menettelee, koska televisiota ei ole pakko omistaa ja maksu on kierrettävissä. Kaiken takana oleva ajatus siitä, että kaikki maksaisivat tasavertaisesti käyttämistään Ylen palveluista, eikä kukaan voisi olla vapaamatkustajana, oli tietysti soma, mutta Ylen rahoittamiseen on olemassa paljon järkevämpiä ja oikeudenmukaisempiakin tapoja.

Mielestäni Ylen toiminnalle on olemassa kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: Ylen toiminta voitaisiin rahoittaa suoraan valtion budjetista verovaroilla tai Yle voisi alkaa näyttämään ja soittamaan kanavillaan mainoksia. Televisioluvan poistuessa kokonaan säästyisimme pieneltä määrältä byrokratiaa, kun ihmisten ei tarvitsisi maksaa lupia erikseen ja rahaa säästyisi ainakin televisiolupatarkastajien siirtyessä kortistoon. Veroilla katetusta Ylestä kaikki maksaisivat maksukykynsä mukaan, eikä esimerkiksi köyhien opiskelijoiden ja työttömien tarvitsisi maksaa palvelusta, joihin heillä ei ole varaa.

Ylen palveluiden rahoittamista verovaroin on kritisoitu sillä perusteella, että kaikki joutuisivat maksamaan palvelusta, vaikka eivät käyttäisikään sitä. Perusteluhan on huono jo siitä syystä, että ei kaikki verovaroin katetut palvelut muutenkaan hyödytä suoranaisesti jokaista veroja maksanutta ihmistä. Kaikki eivät käytä julkista terveydenhoitoa ja suurin osa koulussa käyvistä ihmisistä ei tuota pennin hyrrää yhteiskunnalle sillä hetkellä kun palvelua käyttävät. Lisäksi nyt, kun on jo väläytetty mediamaksua, joka käytännössä olisi ollut pakollinen kaikille, ei peruste kestä senkään vertaa lähempää tarkastelua.

Verovaroin kustannettu Yle on saanut kritiikkiä myös siitä syystä, että se olisi päättäjien painostuksen alainen: jos tulisi kansanedustuslaitoksen kannalta ikävää ohjelmaa, voitaisiin rahoitusta supistaa. Tämän pelossa poliittinen satiiri saattaisi vähentyä Ylen ohjelmasta ja Yle joutuisi kaikessa toiminnassaan miettimään, mikä miellyttää ruokkivaa kättä. Tämä peruste on kuitenkin hölmö siinä mielessä, että tuo pelko on olemassa jo nyt: Yle ei saa itse määrätä televisiolupamaksua, ja jos päättäjät haluaisivat laittaa Ylen tiukoille, onnistuisi se jo nyt.

Kulujen kattaminen verovaroin on loistava idea, mikäli Yle nimenomaan halutaan pitää mainoksettomana mediana. Mikäli tästä oltaisiin valmiita tinkimään, olisi vielä parempi idea tasavertaistaa Yle muun median kanssa ja lopettaa sen rahoittaminen valtion suunnalta – edes osittain. Ylen ohjelmien väliin voitaisiin sijoittaa mainontaa samalla tavalla kuin muut kanavat tekevät jo nyt.

Mainonnan aloittaminen ja muun rahoituksen lopettaminen tasavertaistaisi kilpailua, vaikka Ylen kanavat eivät olekaan varsinaisesti kaupallisten kanavien kilpailijoita, koska niiden on tarkoitus olla yleishyödyllisiä kanavia eikä rahantekokoneita. Tätä yleishyödyllisyyttä ei tarvitsisi mainonnan myötä mihinkään muuttaa, koska palvelu olisi edelleen valtion omistama.

Mikäli mainosten määrä haluttaisiin pitää pienenä ja esimerkiksi ohjelmia ei haluttaisi katkaista mainosten takia, eli mainoskatkot haluttaisiin pitää poissa Yleltä, voitaisiin päätyä kahden ratkaisuehdotukseni välimuotoon. Mainosrahoitteisuutta voitaisiin käyttää yhtenä tulolähteenä ja loput tarvittavasta valuutasta voitaisiin kaivaa valtion kassasta.

Kuvan lähde: http://bayimg.com/image/ealblaacd.jpg